Isoveli teki itsemurhan
Hän ei kuulemma halunnut olla epäonnistunut. Ei siis päässyt ylioppilaaksi samaan aikaan kuin kaikki kaverinsa.
Kommentit (38)
Olen pahoillani. Kunpa hän olisi ymmärtänyt, että jokainen epäonnistuu elämässään monta kertaa jossain vaiheessa, joissain asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Iha oikee
Kunpa tällaiset joilla viiraa päässä oikeasti näin pahasti tajuaisivat, mikä olisi oikein. Sitten viattomat joutuvat kärsimään. Kommentoijahan ei selvästi ole itse edes ylioppilastutkintoa suorittanut saati lukiota käynyt.
Miksi puhutaan epäonnistumisesta? Mistä sitä tietää, mitä on ollut taustalla? Ihmiset ovat taas tuomitsemassa, kun eivät muuta osaa. Varmasti niitä joilta itseltä löytyy korkeintaa amiksen paperit, jos niitäkään.
Olen pahoillani puolestasi. Pikkusiskoni teki tasan vuosi sitten itsemurhan, 19-vuotiaana. Onko sinulla joku jolle puhua?
Otan osaa suruusi, kuka sitten ikinä oletkaan. Suru helpottaa ajan myötä, sanovat, ehkä se on niin, että sen kanssa oppii elämään. Jaksamisia.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestasi. Pikkusiskoni teki tasan vuosi sitten itsemurhan, 19-vuotiaana. Onko sinulla joku jolle puhua?
Miksi kerskut siskon itsemurhalla. Naurettavaa kilpailua "kuka suree eniten"
Elämä on vaikea laji meille kaikille. Vasta vuosien päästä ymmärrämme kokonaisuuksia. Tämän päivän ajatus ja tunne ovat vuosien päästä metkitykseltään eri.
Oletpa sairas, miksi joku kerskuisi siskonsa itsemurhalla? Vertaistukea yritin tarjota, menisitkö pois toisen ketjusta trollaamasta näin vakavalla asialla?
Vierailija kirjoitti:
Elämä on vaikea laji meille kaikille. Vasta vuosien päästä ymmärrämme kokonaisuuksia. Tämän päivän ajatus ja tunne ovat vuosien päästä metkitykseltään eri.
Kyllä ne kokonaisuudet voi ymmärtää jo ennenkin, kunnes joku perheenjäsenistä päättää elämänsä. Vaikeita asioita, tuoda muiden ymmärrettäviksi. kunpa muut edes haluaisivat ymmärtää. Se voi olla suurin ongelma. Nähdään ja kuullaan vain kertojan näkemys, mutta itse kärsijää kukaan ei halua kuulla, nähdä tai huomata. Vähemmästäkin. Miettimisen paikka.
Olen pahoillani. Puhu ja itke niin paljon kuin haluat. Muista ettei aina ei tarvitsi puhua, riittää jos joku ihminen on vieressä.
Vaikka kuulostaa nytten ihan mahdottamalta ajatukselta niin suru helpottaa ajan myötä kun se muuttaa muotoaan.
Surullista ja varsinkin kun nuori ihminen päätyy sellaiseen ratkaisuun, jaksamista surun keskellä,.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on vaikea laji meille kaikille. Vasta vuosien päästä ymmärrämme kokonaisuuksia. Tämän päivän ajatus ja tunne ovat vuosien päästä metkitykseltään eri.
Olen pohtinut viime aikoina paljon samaa. Vasta jälkikäteen, ehkä vuosien päästä, asioiden ja tapahtumien suhteessa kokonaisuuteen alkaa ymmärtää. Jos silloinkaan.
Ei helkkari, tulisi lisätä väyliä nuorille mihin kääntyä kun ahdistaa liikaa tämä hullu elämä.
Avoin paikka pitäisi olla minne voi kävellä sisään ja kertoa ahdistuksensa.
Miten vanhempasi jaksavat, puhutteko tapahtuneesta keskenänne? Se olisi tärkeätä, ettei kukaan jäisi yksin.
Otan osaa. Pitäkää huolta toisistanne.