Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Saiko teidän koulussa hakea lisää ruokaa?

Vierailija
05.10.2017 |

Mediassa on ollut nyt paljon juttua kouluruokailusta. Olen yllättynyt siitä, miten usein on noussut esille, että kouluruokaa saisi aina hakea lisää. Omana kouluaikanani näin ei ollut. Olen 26-vuotias eli tästä ei ole edes kauan. Ruokaa ei saanut hakea lisää koskaan. Sillä annoksella piti pärjätä minkä ensimmäisenä otti. Ruokalan henkilökunta seurasi ettei kenenkään lautanen ollut valmiiksi likainen. Jos oli, hänet käännytettiin linjastolta pois, koska hän oli jo syönyt. Opettajat muistuttelivat jatkuvasti, ettei lisää saa hakea. Varsinkin kappaleruuista oltiin tosi tarkkoja, edes yhtä ylimääräistä lihapullaa ei saanut missään tapauksessa ottaa. Näkkileipää sai syödä ja vettä juoda määrättömästi mutta muuta ei saanut lisää. Kukaan ei edes ihmetellyt tätä, se oli niin normaalia. Meillä oli myös samat annoskoot kaikille. Esim. 6 pienikokoista lihapullaa tai 4 kalapuikkoa, samat annoskoot sekä ekaluokkalaisille että lukiolaisille. Lukiossa oli usein nälkä, mutta ei kukaan kouluruuan määrästä valittanut. Miten teillä oli/on? Saiko teillä hakea lisää?

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
05.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä sai ainakin hakea. Olen 42v eli sinua vanhempi kyllä. Ala-asteella ruoka oli isoissa annospakkauksissa pöydittäin (jokaisessa pöydässä istui 10 oppilasta ja valvoja) ja siitä sai sitten ottaa lisää. En muista että olisi koskaan loppunut kesken. 

Yläasteella ja lukiossa sai ottaa linjastosta lisää, kappalemäärien kanssa oltiin kyllä tarkkoja jos oli vielä tulossa lisää ruokailijoita ja se nyt on ihan ymmärrettävää. Ei ekana paikalle tulleet voi santsata muiden kappalemääräisiä ruokia loppuun. Mutta aina löytyi paljon muutakin syötävää kuin niitä kappalemääräisiä.

Lasta seuratessa (nyt 10v) he saavat ottaa nähtävästi juuri niin paljon lisää kuin haluavat. Tänään on lapsen koulussa jauhelihakeittoa ja pinaattikeittoa. Lapsi jo aamulla suunnitteli: "mä otan sitten kaksi lautasellista jauhelihakeittoa ekaksi ja sitten vielä lautasellisen pinaattikeittoa kun ne kaikki on niin hyviä". Ja ennenkuin ihana aavee taas jaksaa yllättää niin ei, lapsi ei ole ylipainoinen vaan 147cm/31kg. ;) 

Vierailija
2/7 |
05.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä nyt yksi normaalikokoinen annos riittää lapselle jos esim keiton kanssa saa leipäsiivun tai pari.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
05.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole saanut koskaan hakea lisää. Nyt AMK:ssakaan ei saa, vaikka ruuasta joutuu vähän maksamaankin ja esim. kaksi lasia maitoa/mehua on aivan täysin no-no ja maksaa jotain 50snt lisää,. Leipää saa kyllä vapaasti, ei paljon auta kyllä kun en syö sitä, mutta kuitenkin.

Vierailija
4/7 |
05.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nyt yksi normaalikokoinen annos riittää lapselle jos esim keiton kanssa saa leipäsiivun tai pari.

Lapselle kyllä. Mutta on hieman ongelmallista jos sama lasten annoskoko koskee lukiolaisiakin, eikä enempää saa ottaa.

Vierailija
5/7 |
05.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä olisiko saanut, kun ei sitä tainnut juuri koskaan jäädä ylimääräistä. Joskus kaikille ei edes riittänyt. Ja noissa kappalemäärissä oltiin meilläkin tarkkoja.

Vierailija
6/7 |
05.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensimmäisen luokan syksyllä sai, sen jälkeen täytyi osata ottaa oikea annos ruokaa eikä lisää saanut hakea. Kauhasäännöstely esim. keitolle ja riisille tuli jossain vaiheessa ala-astetta ja jatkui ylä-asteelle ja lukioon, mutta määrillä sai ainakin tytöt kylläiseksi. Kaaliraaste oli vakiovihannes ja sitä ei rajoitettu, mutta esim. kurkkua ja tomaattia kyllä. Maitoa sai lukiossa lasillisen, aiemmin vapaasti.

Yläasteella ruoka joskus loppui kun useammalla ryhmällä (lukio samassa) oli liikuntaa, vaikka tarjolla oli esim. nakkikastiketta eikä mitään erityisen suosittua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
05.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muuten on saanut aina hakea lisää, mutta joitakin ruokia rajoitettiin kappalemäärillä. Olen nyt 18-vuotias lukiolainen ja vieläkin siis kouluruoan parissa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi viisi kaksi