G: Oletko " valmis" omaan kuolemaasi?

Tässä yksi päivä ajattelin, että jos jäisin nyt leskeksi, en selviäisi siitä koskaan ikinä! Pelästyin itsekin kuinka henkisesti riippuvainen olen miehestäni.

Minulla on kuitenkin tunne siitä, että tässä elämässä on vielä paljon tehtävää ja siksi " seuraava taso" saa vielä odottaa minua ;)

Olisin todella, todella pettynyt jos nyt jäisi elämäni kesken, sillä koen sen todella olevan pahasti kesken - vasta olen alkanut elää ja asettanut tavoitteita, jotka todella tahdon toteuttaa.



Uskon Jumalaan ja silti kuolema pelottaa, enkä koe olevani valmis. Tunnen hieman syyllisyyttä siitä etten vielä tahdo taivaaseen ja toisinaan pelottaa, että olenko sinne edes pääsemässä (pikimmiten kuitenkin lohduttaudun sillä ettei Luoja ketään hylkää).

Prosessina kuolema ei pelota, kunhan olisi melko kivuton. Mutta paljon on vielä näkemättä ja lapsetkin pieniä, että en vielä olisi lähdössä.

Tietenkään en halua kuolla vielä, mutta jollain tasolla olen hyväksynyt ajatuksen omastakin kuolemasta. Tosipaikan edessä voisi ajatukset olla ihan toiset, jos vaikka sairastuisi vakavasti.

Ap, onko sinulla sellainen sairaus, että olet joutunut miettimään asiaa? Musta tuntuu, että jos vakavia sairauksia ei ole niin on varsin helppo vastata kysymykseen. Oman kokemuksen mukaan, kun oikeasti joutuu miettimään sitä, että omassa sairaudessa yksi potentiaalinen vaihtoehto on kuolema, niin se aiheuttaa aikamoisen kriisin eivätkä vastaukset useinkaan ole kovin yksiselitteisiä. Luulen, että jos ei ole koskaan oikeasti joutunut miettimään asiaa niin ei edes oikeasti tiedä miten siihen tositilanteessa suhtautuisi, sorry nyt vaan. Sitä ennen voi kyllä kuvitella kaikenlaista omasta suhtautumisestaan.

Olen 4-vuotiaan yh, ja haluan nähdä lapsenlapseni ja olla mummu ja vaikkei lapsia tulisi, ei ole muita näin läheisiä lapselleni.



Olen lapselleni korvaamaton.

En haluaisi tietenkään missään tapauksessa kuolla pitkään aikaan. Lapset ovat vielä niin pieniä ja elämässä on muutenkin vielä paljon tehtävää.

lapsia kummassakin ulottuvuudessa

mulle tapahtuisi jotakin. Miten heille kävisi?



Toivottavasti ei tarvitsekaan olla " valmis" .

Henkisesti itse olen valmis, samoin testamentti on, joten siinäkin mielessä olen valmis. Lasteni takia toivon kuitenkin että sen aika ei tule ainakaan seuraavaan pariinkymmeneen vuoteen, mieluummin tietysti myöhemminkin, että ehtisin lapsenlapsia nähdä. Varsinkin esikoiseni kohtalo kauhistuttaisi, jos sattuisin kuolemaan.



Mutta kyllä, näitä asioita on tullut mietittyä, kun lähellä on niin paljon vakavia sairauksia ja se on varmasti mahdollistanut tietyn henkisen kypsymisen tämmöisissä asioissa ja lisäksi muuttanut sitä, että elän jokaisen päivän kerrallaan, ilman miettien tulevaa. Kuitenkin niin, että en tuhoa tulevaa.

Jos olisimme eronneet ja lapset asuisivat miehen ja uuden äitipuolen kanssa ja olisivat onnellisia niin sitten olisi ok kuolla, jos on pakko.

olen joutunut kokemaan paljon kuoleman tapauksia lähipiirissäni ja se on tehnyt minusta aivan kuolemakammoisen.

Pelkään jatkuvasti että minulle käy jotain, tai lapsilleni.

Olen vielä nuori, alle kolmekymppinen. Toivon että saisin elää vielä ainakin toiset kolmekymmentä vuotta, ja enemmänkin.

Vierailija:

olen joutunut kokemaan paljon kuoleman tapauksia lähipiirissäni ja se on tehnyt minusta aivan kuolemakammoisen.

Pelkään jatkuvasti että minulle käy jotain, tai lapsilleni.

Olen vielä nuori, alle kolmekymppinen. Toivon että saisin elää vielä ainakin toiset kolmekymmentä vuotta, ja enemmänkin.