Jos petät, ja jäät kiinni ja puolisosi kertoo siitä vanhemmilleen (kyllä!)
niin eikö voi ajatella että puolisokin kyllä tuossa pettää luottamuksen aika pahasti.
Kommentit (9)
Turha selitellä ja hakea sääliä.
Puoliso saa kertoa ihan kenelle haluaa jos olet mennyt häntä pettämään.
Ainoa luottamuksen rikkoja olet sinä pettäjä.
Miksi puolison pitäisi olla sinulle lojaali sen jälkeen mitä olet tehnyt hänelle?
Itse kerroin miehen vanhemmille poikansa tekosista. Se tosin siitä syystä, että olivat siitä ensin mulle tulleet arvuuttelemaan ja sillon en sitä tietenkään ollut uskonut. Kerron ihan kelle itse haluan ja mitä haluan. Omille vanhemmilleni en seksielämästäni ole ikinä puhunut, enkä tule puhumaan.
Minä kerroin myös miehen vanhemmille koska tiesin että äitinsä pettyy häneen ja on surullinen, kostin tavallaan myös miehelle näin. Lisäksi halusin selittää heille miksi jätin miehen koska mies oli niin munaton että ei olisi kertonut eromme syytä. Omille vanhemmilleni en kertonut koska puolestaan en halunnut että he surevat sen enempää eromme yksityiskohtia.
Se, jos sinä petät minua, ei ole vain sinun henkilökohtainen asiasi jota en saisi kertoa kenellekään ilman sinun lupaasi.
Se, jos sinä petät minua, on erittäin paljon minun asiani. Ja minä saan minun asiani kertoa minun vanhemmilleni. Ja ystävilleni.
Laitan tosiaankin tiedon kavereille ja anoppilaan niin ettei niljake kehtaa näyttää naamaansa missään.
Tässä oma tarinani
Olimme exän kanssa muuttaneet jo huhtikuussa omiin osoitteisiimme asumuseroon. Näimme eron aikana tyyliin kerran kuukaudessa vaikka virallisesti "naimisissa" olimmekin. Marraskuussa sitten menin polkaisemaan erästä naista josta exäni kuuli, ja voi härregud sitä menoa sen jälkeen. Siitä tiesivät aivan kaikki koko kylässä, hänen vanhempiaan myöten. Olinhan se suuri pettäjä josta kaikkien piti tietää.
Jaa mikähän tässä sitten se pointti oli? Hän kyllä oli pettänyt minua kerran jos toisenkin ihan avioliittomme hyvinäkin aikoina, joten pata kattilaa soimaa? Vai miten se meni....
Mä puhuin omasta elämästäni (= mua petettiin) niille kelle halusin. Se, että joukkoon sattui myös miehen lähin ystävä (lapsemme kummi) oli oikeastaan sattumaa. Outoa oli kyllä huomata, kuinka tuttavapariskuntien miehet käänsi selkänsä mun miehelle. Olin aina kuvitellut, että hyvä veli-järjestelmä ei petä koskaan.
Ei