Kaksi uskovaista opiskelutoveriani inhoaa minua jostain syystä
Opiskelemme yliopistossa sellaista alaa, että työskentelemme jatkuvasti pienryhmissä ryhmätöitä tehden. Omassa ryhmäsäni on kaksi himouskovaista, jotka ovat parhaita kavereita keskenään. Kaikille muille on tullut heistä sellainen kuva, että he ovat hirveän herttaisia, ihania, iloisia ja ystävällisiä, ja tätä he ovatkin kaikille muille paitsi minulle.
Ja en oikeasti ymmärrä, että miksi. Minulle molemmat ovat todella töykeitä, hyvä kun suostuvat moikkaamaan. Minulle he eivät edes hymyile, ja jos sanon jotain, niin he tuijottavat takaisin ilmeellä "-.-" Ryhmätöiden tekeminen on hankalaa. Jos sanon jotain, he ovat kuin eivät kuulisikaan, tai vastaavat vain töykeästi tyyliin "Niin." tai torppaavat ideani. Kerran menin ruokalassa heidän pöytäänsä istumaan. Heti kun istuin alas, heidän iloinen rupattelunsa katkesi. Yritin jutella heille, kumpikin vastaisi kaikkeen ynseästi "mm" tai "jaa". Muiden kanssa he keskustelevat nauraen ja iloisesti.
En tiedä miksi oli olennaista mainita uskovaisuus. Ehkä siksi, että kaikki muut tuntemani uskovaiset ovat oikeasti tosi kivoja kaikille ja ottavat jokaisen huomioon. Ryhmässäni on kolmaskin uskovainen, ja hän on tosi mukava. Ja en ymmärrä, mikä mussa ärsyttää. En ole mitenkään provokatiivinen ym. vaan aika rauhallinen oikeastaan. Tämä on kummastuttanut opintojen alusta asti. En ole edes tuonut uskonnollista vakaamustani esille, toisin sanoen en ole esim. ärsyttänyt heitä ateistisilla mielipiteillä tai mitään vastaavaa.
Kommentit (6)
Näistä ryhmäjaoista voisit itse ottaa puheeksi, tuntuu oudolta että parhaat kaverukset ovat aina samassa ryhmässä. Ryhmätyön idea on yleensä se, että ryhmäänsä ei itse valita, vaan opetellaan työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa.
Tuolllaisia ne uskovaiset on, tyyppikirjan käytöstä
Joskus tuollaista vaan sattuu eteen, eikä syy tai "syy" välttämättä selviä koskaan. Ehkä kemiat ei vaan natsaa, eikä toisesta osapuolesta ole peruskohteliaisuuteen. Koita ajatella asiaa niin, että et voi aina vaikuttaa toisten mielipiteeseen sinusta, joten sillä ei ole mitään käytännön merkitystä. Älä anna muiden määritellä minäkuvaasi, vaan jätä heidät omaan arvoonsa ja ole oma itsesi :)
Uskovaiset ovat kovin ahdasmielisiä ja tuomitsevaisia. Yksi pieni vihjaus siitä että ajattele kuin uskovat, niin olet heille siitä alkaen saastaa.
Todella huono käytöstä keltä vain, saati uskovaisilta :( Voisitko ottaa asian esiin jotenkin, uskaltaisitko? Ei kai voi kovin paljon pahempaa tapahtua kuin lisää mulkoilua, eli kysy rohkeasti, mikä mättää. Meitä (kristin)uskovaisiakin on monenlaisia, mutta jos oikeasti on sydämenuskovainen, koittaa rakastaa kaikkia ja käyttäytyä se mukaisesti <3
Todennäköisesti nuo kaksi ovat saaneet jostain sen käsityksen, että sinä et hyväksyä heidän uskovaisuuttaan. Sen takia he suhtautuvat sinuun tosi varovaisesti.