Kaikki diagnosoidut mt-ongelmaiset

Oma kokemus on että kaikki meni pahemmaksi. Olin tavallaan luvalla sairas diagnoosien jälkeen, en vaatinut itseltäni enää sitäkään vähää mitä aiemmin -> erakoiduin kotiin -> oireet paheni x10.

Monet toki saavat apua diagnoosin jälkeen, itselleni ei käynyt niin vaikka viitisen lääkeryhmää kokeiltiin läpi.

En teidä, mutta sain kyllä lääkityksen kohdalleen ja eläkkeen.

Ensin paheni mutta ajan myötä on parantunut ja olen palannut työelämään vaikeista diagnooseista huolimatta. Lääkitys, lääkitys ja vielä kerran lääkitys.

Ei kannata. Mulla tuli diagnoosi jossa on estynyt persoonallisuushäiriö ja melankolinen masennus. Tätä ennen jaksoin käydä ihan normaalisti töissä ja muualla, mikään ei vaan kiinnostanut. 

Nyt olen eläkkellä 35-vuotiaana.

Mikä sai sinut jättäytymään pois töistä? Diagnosoidut lääkkeet vai riittikö pelkkä diagnoosi?

ap

Vierailija kirjoitti:

Mikä sai sinut jättäytymään pois töistä? Diagnosoidut lääkkeet vai riittikö pelkkä diagnoosi?

ap

Lääkäri pisti eläkkeelle. Minulle ihan sama, mikään vaan ei kiinnosta. Ihmetyttää kuitenkin että miten helposti sitä pistetään eläkkeelle.

Kaikki meni paljon pahemmaksi, en suosittele.

Mun mielestä mulla on pelkkä masennus, diagnooseina vaan lukee "skitsotyyppinen häiriö" sekä " uusiutuvan masennuksen psykoottinen jakso", mitään skitsoa minussa ei kyllä ole ja se ahistaa sikana että joku voi nähdä tuon siellä papereissani. Olin vaan järjettömän stressaantunut pari vuotta, siitä tuo "psykoosi".

Sain kyllä kunnon b-lausunnot ja sairauspäivärahat/kuntoutustuet tuon ansiosta, että ehkä pitää kaikesta huolimatta olla kiitollinen?

Eipä juuri vaikuttanut masennusdiagnoosi mitenkään. Nyt työterveydessä sain masennus- ja ahdistuneisuushäiriödiagnoosit ja lähetteen psykiatrille. Vihdoin kun saisi terapiaa, niin ei oikein jaksaisi enää.

Ai niin, jos haluat sairasvakuutuksen niin hommaa se hyvissä ajoin ennen diagnoosia.

Mä sain tyypin 2 kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin ja se auttoi. Vihdoinkin pystyin käsittelemään asiaa itseni kanssa, kun tiesin mistä oireet johtuu. Sain toimivia lääkkeitä, pelkäy masennuslääkkeet eivät olleet vaikuttaneet. Jaksan työssä paremmin, koska sain lääkärintodistuksella kolmivuorotyön muutettua kaksivuorotyöksi. Hyvä hoitosuhde työterveyden psykiatriin, jaksamista tukee myös se että jos olo vaikuttaa liian stressaantuneelta niin saan helposti viikon-kaksi sairaslomaa, joten vointi ei ehdi mennä niin huonoksi että joutuisin olemaan pitkään poissa töistä.

Kävin itse terapiassa, jossa minulle sanottiin että diagnoosi sinällään ei ole tarpeellinen. Vaan se, että miten ongelma esiintyy ja miten sitä voidaan hoitaa.  Oli ihana terapeutti, hyvin ratkaisukeskeinen ja painotti että loppujen lopuksi menneisyyden tapahtumilla ei ole väliä muutenkuin miten vaikuttavat nykyisyyteen. Tärkeintä on pohtia mitä tässä hetkessä voi tehdä ongelmileen. Kognitiivista käyttäytymisterapiaa suosittelen.

Terapeuteissa on suuria eroja, kävin myös kolme kertaa tädillä, joka halusi vain voivotella ja kaivella vuosien takaisia itkuja. Ei auttanut yhtään, onneksi vaihdoin terapeuttia. Tiedän kavereita, jotka ovat käyneet vuosikausia juuri tällaisillä voivottelijaterapeuteilla ja etenkin masentuneita tuo vain masentaa lisää. Jos tarttee terapiaa ja lääkkeitä jatkuvasti joka viikko vielä 5 vuoden terapoinnin jälkeen, kannattaa vaihtaa terapeuttia ja äkkiä.  

Tsemppiä ap, suosittelen kyllä hakemaan apua! Ja jos jonkun terapeutin kanssa homma ei toimi, rohkeasti etsimään toista. 

Vierailija kirjoitti:

Ensin paheni mutta ajan myötä on parantunut ja olen palannut työelämään vaikeista diagnooseista huolimatta. Lääkitys, lääkitys ja vielä kerran lääkitys.

Lääkitys vie monet paljon huonompaan kuntoon, asia josta yleisesti vaietaan.

Jos pääsee eläkkeelle niin mikäs siinä. Jos joutuu käymään töissä niin mitä se auttaa? Leima päässä.

Helpotti. Nyt ymmärrän miksi käyttäydyin kuin käyttäydyin. Kaikki on tosi selvää kun ymmärrän että kyse oli sairaudestani. Myös terapiaan hakeutuminen ja lääkkeiden aloittaminen oli molemmat vain hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin paheni mutta ajan myötä on parantunut ja olen palannut työelämään vaikeista diagnooseista huolimatta. Lääkitys, lääkitys ja vielä kerran lääkitys.

Lääkitys vie monet paljon huonompaan kuntoon, asia josta yleisesti vaietaan.

Kyllä! Ystävä on käyttänyt masennuslääkkeeitä yli 10 vuotta eikä oon hänen masennuksensa helpottunut yhtään, pahentunut vaan. En tajua, miksei vaihda lääkitystä / lopeta / vähennä lääkitystä. Selkeästi ei auta tuo lääke, kerta 10v on samaa popsinut eikä olo ole parempi. 

Pelkään enää hakea apua.

Aina vikaa etsitään minusta. Tunnen oloni entisestään viallisemmaksi.

Tiedän tähän syyt, eikä syyllistäminen auta. Sen kanssa olen elänyt koko elämäni.

No, ilman diagnoosia ei saa hoitoa ja ilman hoitoa elämänlaatuni on surkeaa. Jos elämä on kivaa ilman hoitoa niin ei varmaan tarvitse diagnooseja eikä sitä hoitoakaan.