Siskoni mies kuvittelee, että siskon velvollisuus on elättää hänet
Ovat asuneet pari vuotta yhdessä. Ensimmäisen vuoden sisko oli ainoa, joka teki töitä, eikä mies edes etsinyt mitään duunia siskon elättäessä. Aloitti jonkun koulun, mutta lopetti sen kesken, koska ei jaksanut käydä, ja lisäksi teki vajaan viikon ajan siivoushommia, jotka myös lopetti, koska ei kokenut duunin olevan mieluista ja hänen tasoistaan. Ei siis suostu tekemään mitään duunia, joka ei miellytä juuri häntä ja tee häntä onnelliseksi eikä näe ongelmaa siinä, että puoliso on työn määrän vuoksi burnoutin partaalla.
Mies sai jotain itselleen mieluista varastohommaa muutama kuukausi sitten, ja on nyt saanut suurinpiirtein samanlaista palkkaa kuin siskoni, mutta rahat loppuvat silti kesken ennen kuunvaihdetta ja silloin on miehen mielestä siskon tehtävä maksaa hänenkin menonsa. Sisko on todella tunnollinen omien rahojensa kanssa ja saa säästettyä hyvin, mies on päinvastainen ja ymmärtää sen itsekin, mutta kokee silti että siskon on vaan tunnollisempana sitten maksettava myös hänen asioitaan.
Varattiin siskon kanssa extempore kylpyläreissu Tallinnaan. Reissu oli kokonaisuudessaan laivoineen alle 200e ja sisko maksoi matkan omalta tililtään, mutta mies suuttui saadessaan kuulla, koska sisko on käyttänyt niin ison summan johonkin turhaan, vaikka miehellä on rahat loppu ja puhelinlasku maksamatta.
Mitä helkkaria tuon kanssa tekee? Mies on muuten kaikilla tavoilla mitä miellyttävin ihminen, fiksu ja kiltti ja mukava, auttaa ihmisiä mielellään ja kuuntelee muiden ongelmia. Perheemme rakastaa häntä, vanhemmille sisko ei ole tainnut edes kertoa miehen vetelyydestä. Omalla kohdallani olisin jo heittänyt tyypin mäkeen, mutta siskoni mielestä miehen ihana luonne muuten painaa vaakakupissa niin paljon, että hän haluaisi vielä saada asiat toimimaan.
Kommentit (19)
Mitä ihanaa on miehessä joka suuttuu siitä että lähden reissuun jos minulla on siihen varaa?
Jos hän haluaa olla miehen kanssa (mitä en kertomasi perusteella todellakaan tajua), on hänen vähintään kasvatettava itselleen sen verran kanttia, että ei anna mitään arvoa miehen raivoamiselle. Tottakai omilla rahoillaan saa itseään hemmotella ja jättää vaikka mies pulaan, jos ei osaa rahankäyttöä sen vertaa.
Miten voi kutsua fiksuski noin huonosti raha-asiansa hoitavaa ihmistä. Käske sen siskosi tekemään budjetti. Siihen hän voi miehensä kanssa kerätä kuukauden ns pakolliset menot kuten vuokra, puhelimet, vakuutukset ja ruoka. Tämän summan perusteella he päättävät summan jonka molemmat siirtävät heti palkkapäivänä yhteiselle laskutilille. Näin molemmat voivat käyttää loput rahat mihin lystää
Elatusvelvollisuudestahan palstalla AINA huudetaan, miksi se ei koskisi miehiä siinä missä naisiakin?
Kaksoisstandardit taas voimissaan. Siskosi on siis alistava sika, joka haluaa perheeseen kaksi eri elintasoa.
Jos ei lapsia ole ja molemmat ovat töissä, niin pitäisi kyllä alle 200 euron kylpyläreissuun olla varaa....
Vierailija kirjoitti:
Elatusvelvollisuudestahan palstalla AINA huudetaan, miksi se ei koskisi miehiä siinä missä naisiakin?
Kaksoisstandardit taas voimissaan. Siskosi on siis alistava sika, joka haluaa perheeseen kaksi eri elintasoa.
Puhelinlasku tuskin elatusvelvollisuudesta kuuluu oli kyse sitten kummasta sukupuolesta tahansa.

No, yleensä tuo elatusvelvollisuus koskee sitä aikaa, kun toinen puolisoista on hoitamassa yhteisiä lapsia kotona.
Periaatteessa ole tietysti oikeassa tuon kahden elintason suhteen, on kuitenkin hieman eri asia, jos molemmilla on suurinpiirtein yhtä suuret tulot ja elintasojen ero johtuu vain siitä, että toinen käyttää (haluaa käyttää) molempien rahat.
Vierailija kirjoitti:
Elatusvelvollisuudestahan palstalla AINA huudetaan, miksi se ei koskisi miehiä siinä missä naisiakin?
Kaksoisstandardit taas voimissaan. Siskosi on siis alistava sika, joka haluaa perheeseen kaksi eri elintasoa.
No eihän sitä miestä enää tarvitse elattaa jos se tienaa itsekin saman verran kuin sisko.
Vierailija kirjoitti:
Elatusvelvollisuudestahan palstalla AINA huudetaan, miksi se ei koskisi miehiä siinä missä naisiakin?
Kaksoisstandardit taas voimissaan. Siskosi on siis alistava sika, joka haluaa perheeseen kaksi eri elintasoa.
Keskustelut, joihin tässä viittaat, ovat koskeneet tilanteita, joissa naisen tulot ovat syystä tai toisesta huomattavasti matalemmat kuin miehellä. Mielestäni silloin on oikein jakaa myös asumiskustannukset epätasaisesti. Tässä on kyseessä kaksi aikuista, joilla on saman suuruiset tulot, mutta mies tuhlaa rahansa ja on vihainen, jos ei saa oikeutta tuhlata naisenkin rahoja.
Olen samaa mieltä ja toivon myös, etteivät hanki lapsia. Kun sisko esitteli miehen minulle, meistä tuli hyvät ystävät ja tiedän kyllä, että hän on ystävänä tosi ihana tyyppi, eivätkä nämä piirteet tule lainkaan esille. Oltiin hyviä ystäviä, nykyään koko tyyppi meinaa vituttaa, kun en ymmärrä miten kukaan voi käyttäytyä noin.
Heidän arkensa on kuulemma raha-asioita lukuun ottamatta täydellistä ja mies on siskon mielestä raha-asioita lukuun ottamatta täydellinen kumppani, siksi on jäänyt tähän asti. Mies on kuulemma rehellinen, luotettava, ystävällinen, kiinnostunut siskon asioista ja erittäin huomaavainen häntä kohtaan, huomioi siskoani ja esim. hieroo häntä päivittäin. Kiinnostuksenkohteet heillä on samat, sisko kehuu usein heidän keskusteluitaan, ovat ylipäänsä silminnähden todella rakastuneita.
Kuitenkin, kun raha-asioista on kyse, mies tuntuu täysin todellisuudesta irtaantuneelta. Ihan kuin hänelle ei ihan tosissaan menisi kaaliin, että aikuinen ihminen maksaa oman elämänsä.
Siskollani siis on budjetti, ovat työssäkäyviä, lapsettomia ihmisiä jotka saavat käteen kumpikin vajaa pari tonnia kuussa, joten myös miehellä pitäisi olla varaa maksaa omat asiansa. Mies vaan ei seuraa omaa rahankäyttöään ollenkaan ja rahaa menee todella paljon kaikkeen turhaan (tupakka, ulkona syöminen, muu viihde). Kyse ei siis ole siitä, että heillä olisi keskenään eri elintasot (oikeastaan mies elää aika leveästi käytännöllisempään siskooni nähden..?), tai siitä, ettei siskolla olisi varaa kylpyläreissuun.
Siinähän mies opettelee rahan käyttöä kun on edessä tilanne että rahat loppu hölmöyden takia. Siskosi saa luvan sanoa miehelle että turhaan suuttuu siitä että on hoitanut raha-asiansa niin huonosti että jää puhelinlasku maksamatta ja ettei hän ole millään tavalla velvollinen maksamaan miehensä puhelinlaskuja sen enempää kuin mies hänen laskujaan. Jos ei ole yhteisiä rahoja, niin yhteiset kulut menevät puoliksi ja omat kulut maksetaan itse. Piste.
Siskosi on tossu jos antaa arvoa moiselle raivoamiselle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elatusvelvollisuudestahan palstalla AINA huudetaan, miksi se ei koskisi miehiä siinä missä naisiakin?
Kaksoisstandardit taas voimissaan. Siskosi on siis alistava sika, joka haluaa perheeseen kaksi eri elintasoa.
Puhelinlasku tuskin elatusvelvollisuudesta kuuluu oli kyse sitten kummasta sukupuolesta tahansa.
Silti palstalla on ulistu sen miljoona kertaa siitä, että onko reilua että toinen matkustelee ja toinen syö makaronia kotona. Aivan samoilla säännöillä pitäisi pelata tässäkin asiassa.

Eikös ap ole nimenomaan tässä sanonut, että mies käyttää rahansa ulkona syömiseen ja muuhun kun nainen elää vaatimattomammin budjetilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elatusvelvollisuudestahan palstalla AINA huudetaan, miksi se ei koskisi miehiä siinä missä naisiakin?
Kaksoisstandardit taas voimissaan. Siskosi on siis alistava sika, joka haluaa perheeseen kaksi eri elintasoa.
Puhelinlasku tuskin elatusvelvollisuudesta kuuluu oli kyse sitten kummasta sukupuolesta tahansa.
Silti palstalla on ulistu sen miljoona kertaa siitä, että onko reilua että toinen matkustelee ja toinen syö makaronia kotona. Aivan samoilla säännöillä pitäisi pelata tässäkin asiassa.
Oletko niin yksinkertainen, ettet erota tätä tilannetta tilanteesta, jossa toisen on minituloillaan syötävä makronia, kun toinen elää suurilla tuloillaan herroiksi?
Siskon on kasvatettava luonnetta. Mies tuskin muuttuu säästäväiseksi rahankäyttäjäksi, mutta tässäkin tilanteessa voi saada aikaan toimivan työnjaon, jos se molemmille sopii.
Aiemmin ehdotettu yhteinen tili on hyvä vaihtoehto. Mieluiten sellainen, jota siskosi voi käyttää verkkopankissa ja mies vain hätätilanteessa konttorilla. Miehen palkasta riittävä summa yhteiselle tilille heti palkkapäivään, niin että pakolliset menot saadaan maksettu ja säästettyä tuleviin tarpeisiin.
Ensimmäiseksi siskon pitää järjestää budjettia eri, jossa käydään läpi molempien tulot ja menot mahdollisimman havainnollisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elatusvelvollisuudestahan palstalla AINA huudetaan, miksi se ei koskisi miehiä siinä missä naisiakin?
Kaksoisstandardit taas voimissaan. Siskosi on siis alistava sika, joka haluaa perheeseen kaksi eri elintasoa.
Puhelinlasku tuskin elatusvelvollisuudesta kuuluu oli kyse sitten kummasta sukupuolesta tahansa.
Silti palstalla on ulistu sen miljoona kertaa siitä, että onko reilua että toinen matkustelee ja toinen syö makaronia kotona. Aivan samoilla säännöillä pitäisi pelata tässäkin asiassa.
Tässä aloituksen tapauksessahan on kyse siitä, että "matkusteleva" tuhlaa rahansa ja toinen joutuu syömään kotona makaronia, koska joutuu maksamaan yhteiset kulut ja tuhlurinkin puhelinkuluja. Kyseessä on ihan eri asia.
Mies on hyväksikäyttäjä. Sisko ei saa mennä risteilylle omilla rahoillaan kun poikaystävän puhelinlasku maksamatta? Henkistä väkivaltaa.
Tuollainen luuseri ei muuksi muutu, toivottavasti eivät ainakaan lapsia tee.