Lue keskustelun säännöt.
Mulla olisi aivan ihana, lapsia kovasti haluava mies ja viimeiset hedelmälliset vuodet käynnissä. Auttakaa pohtimaan, mitä tekisin!
24.09.2017 |
Erosimme edellisen miehen kanssa pääasiassa siksi, että vuosien lapsettomuushoidot (kevyet sellaiset) eivät tuottaneet muuta tulosta kuin keskenmenoja ja en halunnut lähteä raskaampiin hoitoihin, koska pelkäsin ettei siitäkään tule sen kummempaa tulosta ja rahaa olisi mennyt hirveästi + stressi ja kuormitus epäonnistumisista alkoi painaa päälle. Mies totesi että en sitten varmaan niitä lapsia yhtä kovasti halua kuin hän. Itse totesin, että hän lienee oikeassa, joten siis erosimme.
Nyt olen alle vuoden jatkuneessa suhteessa elämäni miehen kanssa. Meillä on molemmilla taloudellisesti epävarma tilanne, työt ovat pätkätöitä eikä seuraava pätkä välttämättä ole samassa kaupungissa kuin edellinen. Itse olen myös tuon eron jälkeen käynyt läpi prosessia, jossa olen opetellut hyväksymään sen tosiasian, että en välttämättä tule koskaan saamaan lasta. Olin jo erotessamme sen ikäinen, että näytti epätodennäköiseltä että uusi, hyvä parisuhde voisi edes syntyä ajoissa lapsen yrittämistä ajatellen. Toisin kuitenkin kävi.
Mieheni haluaisi kovasti lasta mutta sanoo hyväksyvänsä senkin, jos minä en halua yrittää. Minä tunnen olevani nyt täydellisen onnellinen näin kahdestaan, enkä siis tällä hetkellä haluaisi missään tapauksessa alkaa lapsen yrittämistä tai edes jättää ehkäisyä pois (asenteella että ei yritetä mutta tulee jos on tullakseen). En haluaisi vaihtaa nykyistä todella onnellista mutta myös haastavahkoa elämäämme vauvavuoden haasteisiin, jotka kuulemma voivat olla aika rajujakin. En myöskään ole varma, voisinko oikeasti tyytyväisenä sitoutua toisen ihmisen huoltajuuteen seuraavaksi pariksikymmeneksi vuodeksi! Joskus tuntuu, että omankin elämän pyörittämisessä on ihan tarpeeksi tekemistä.
Mietin vain, alkaako minua kuitenkin myöhemmin kaduttaa lapsettomuus. Jos haluan vielä lasta yrittää, se pitäisi aloittaa välittömästi, koska olen jo kohta 39-vuotias.
Miten lähtisitte purkamaan ajatuksianne tässä tilanteessa? Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita.
Kommentit (18)
Anna virran viedä. Itse tulin äidiksi 44 v. Parasta elämässä on lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä itse haluat? Se on se tärkein kysymys. Jos et halua edes lapsia, niin älä tietenkään tee niitä. Minusta kuulostaa, että sulle oikea ratkaisu on olla tekemättä lasta, koska sulle ainoat syyt tehdä nyt lapsi on miehesi halu ja mahdollinen ajatus, että sua ehkä voisi kaduttaa. Vai pidätkö tuota katumista todennäköisenäkin? Jos et pidä, niin pysy lapsettomana.
Lapset ovat ihania ja itsellänikin on kaksi. Silti en enempää lapsia tähän maailmaan soisi, on huoli tulevaisuudesta niin kova. Eihän täällä riitä resursseja edes nykyisten maapallon asukkaiden huoltamiseen. Tein lapseni ennen kuin tätä asiaa tajusin. Olisiko teidän mahdollista osallistua vaikkapa vapaaehtoistoimintaan, sijaisvanhemmuuteen tai ihan vain kaverin lasten hoitoon? Kummiksi tms.
Pakko kysyä itse lappsettomuushoidoissa käyvänä, että voiko keskenmenoihinkin saada jotain hoitoa? Kun ilmeisesti kuitenkin tulit raskaaksi kun niitä keskenmenoja sait, eli km:jen varalle on myös olemassa "raskaampiakin" hoitoja? Anteeksi kun poikkean aiheesta ja tsemppiä ap valintaasi! 😊
Jos et kerran kaipaa lasta, olet onnellinen noin, etkä pysty sitoutumaan lapseen pariksikymmeksi vuodeksi, nin älä herran tähden hanki lasta vain kumppanisi mieliksi. Etenkään, kun hänelle on täysin okei olla lapseton. Tervettä järkeä nyt kehiin. Vaikka ovi on sulkeutumassa, ei siitä silti tarvitse rynniä läpi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anna virran viedä. Itse tulin äidiksi 44 v. Parasta elämässä on lapsi.
Niin se vain miehen arvo ja merkitys häviää kuin pieru saharaan, kun lapsi tulee.
Ei lasta tehdä varmuuden vuoksi, sitä pitää haluta, ja siltikin lapsenhankinta on kyseenalaista monin eri tavoin. Sulla on nyt vain päällimmäisenä pelko, että jäät paitsi jostain, mitä et välttämättä edes halua. Tyytyminen on viisautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap palaa asiaan. Kiitos tähän mennessä vastanneille!
Mieheni siis sanoi suhteen alussa olevansa täysin ok sen asian kanssa, jos lasta ei tule, ja että parisuhde on hänelle se ensisijainen asia. Olen kuitenkin ajan myötä alkanut miettiä, onko mies nyt antamassa liian isossa asiassa periksi. Hän on todella hyvä lasten kanssa, sukulaislapset soittelevat perään kun hän on käynyt kylässä, ja kun näen hänet jonkun lapsen kanssa hassuttelemassa, sydämeni sulaa.. :) Kaikenlainen hoivaaminen ja huolehtiminen sujuvat häneltä luonnostaan, aivan eri tavalla kuin minulta itseltäni. Tiedän, että hän olisi kaikin tavoin erittäin vastuuntuntoinen isä, ja hoitaisi varmaan yli puolet lapsen myötä lisääntyneistä kotitöistäkin, jos minulla tulisi mitta täyteen niistä. Lasten kanssa oleminen antaa miehelleni paljon onnea ja energiaa. Oikeastaan vasta hänen kanssaan minullekin on alkanut valjeta, miksi jotkut ihmiset niitä lapsia niin kovasti haluavat - tunne, jonka myönnän olevan itselleni vieras.
Olemme siis ikään kuin normaalihko pariskunta, sillä erolla että minä taidan olla suhteen mies ja mieheni on se nainen, tämän lapsiasian suhteen. Vaikka en itse niitä lapsia niin välttämättä haluaisikaan, niin miehelleni haluaisin tarjota mahdollisimman täyden ja onnellisen elämän. Rakastan häntä enemmän kuin ketään koskaan ja hän ansaitsee mielestäni kaiken mahdollisen hyvän, mitä elämältä voi saada.
Kuinka paljon elämä muuttuu ensimmäisen lapsen myötä? Tällä hetkellä elämämme on aika nautintokeskeistä. Harrastamme paljon kiireetöntä seksiä, kokeilemme erilaisia ruokareseptejä, saatamme käyttää kokonaisen päivänkin katsomalla elokuvia, ja teemme joskus yhteisiä ammatillisia projekteja, joista kumpikin nauttii, ilman suuria suorituspaineita koska taloudellisesti tavoitteet eivät ole kovin korkealla. Molemmille riittää materiaalisesti köyhempikin elämä ihan hyvin. Tämä asia varmaan ainakin muuttuisi lapsen saamisen myötä, kun rahaa pitäisi tulla säännöllisesti tietty määrä jotta lapselle voi taata hyvän elämän. Samalla vapaus olla ja tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu varmasti vähenisi tai loppuisi kokonaan. Voisinpa jotenkin etukäteen arvioida sitä, millä kaikilla tavoilla elämä muuttuisi, jotta tietäisin kuinka ison riskin otan siinä, jos jätämme ehkäisyn pois. Sitä päätöstä kun ei voi enää perua, jos alkaa sittenkin tuntua siltä että unelmien parisuhde jäi lapsiperhe-elämän jalkoihin. :/
ap
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä itse lappsettomuushoidoissa käyvänä, että voiko keskenmenoihinkin saada jotain hoitoa? Kun ilmeisesti kuitenkin tulit raskaaksi kun niitä keskenmenoja sait, eli km:jen varalle on myös olemassa "raskaampiakin" hoitoja? Anteeksi kun poikkean aiheesta ja tsemppiä ap valintaasi! 😊
Tulin raskaaksi tosi vaikeasti, ts. harvoin. Ex-mieheni olisi halunnut mennä raskaampiin hoitoihin, jotta raskauksia olisi alkanut useammin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna virran viedä. Itse tulin äidiksi 44 v. Parasta elämässä on lapsi.
Niin se vain miehen arvo ja merkitys häviää kuin pieru saharaan, kun lapsi tulee.
Se minnekkään häviä, tulee vaan jotain mitä rakastaa enemmän kuin sitä miestä. Sitä lasta rakastaa enemmän kuin mitään muuta koko maapallolla.
Etkai tosissasi ole mustasukkainen lapsellesi?
Vierailija kirjoitti:
Ap palaa asiaan. Kiitos tähän mennessä vastanneille!
Mieheni siis sanoi suhteen alussa olevansa täysin ok sen asian kanssa, jos lasta ei tule, ja että parisuhde on hänelle se ensisijainen asia. Olen kuitenkin ajan myötä alkanut miettiä, onko mies nyt antamassa liian isossa asiassa periksi. Hän on todella hyvä lasten kanssa, sukulaislapset soittelevat perään kun hän on käynyt kylässä, ja kun näen hänet jonkun lapsen kanssa hassuttelemassa, sydämeni sulaa.. :) Kaikenlainen hoivaaminen ja huolehtiminen sujuvat häneltä luonnostaan, aivan eri tavalla kuin minulta itseltäni. Tiedän, että hän olisi kaikin tavoin erittäin vastuuntuntoinen isä, ja hoitaisi varmaan yli puolet lapsen myötä lisääntyneistä kotitöistäkin, jos minulla tulisi mitta täyteen niistä. Lasten kanssa oleminen antaa miehelleni paljon onnea ja energiaa. Oikeastaan vasta hänen kanssaan minullekin on alkanut valjeta, miksi jotkut ihmiset niitä lapsia niin kovasti haluavat - tunne, jonka myönnän olevan itselleni vieras.
Olemme siis ikään kuin normaalihko pariskunta, sillä erolla että minä taidan olla suhteen mies ja mieheni on se nainen, tämän lapsiasian suhteen. Vaikka en itse niitä lapsia niin välttämättä haluaisikaan, niin miehelleni haluaisin tarjota mahdollisimman täyden ja onnellisen elämän. Rakastan häntä enemmän kuin ketään koskaan ja hän ansaitsee mielestäni kaiken mahdollisen hyvän, mitä elämältä voi saada.
Kuinka paljon elämä muuttuu ensimmäisen lapsen myötä? Tällä hetkellä elämämme on aika nautintokeskeistä. Harrastamme paljon kiireetöntä seksiä, kokeilemme erilaisia ruokareseptejä, saatamme käyttää kokonaisen päivänkin katsomalla elokuvia, ja teemme joskus yhteisiä ammatillisia projekteja, joista kumpikin nauttii, ilman suuria suorituspaineita koska taloudellisesti tavoitteet eivät ole kovin korkealla. Molemmille riittää materiaalisesti köyhempikin elämä ihan hyvin. Tämä asia varmaan ainakin muuttuisi lapsen saamisen myötä, kun rahaa pitäisi tulla säännöllisesti tietty määrä jotta lapselle voi taata hyvän elämän. Samalla vapaus olla ja tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu varmasti vähenisi tai loppuisi kokonaan. Voisinpa jotenkin etukäteen arvioida sitä, millä kaikilla tavoilla elämä muuttuisi, jotta tietäisin kuinka ison riskin otan siinä, jos jätämme ehkäisyn pois. Sitä päätöstä kun ei voi enää perua, jos alkaa sittenkin tuntua siltä että unelmien parisuhde jäi lapsiperhe-elämän jalkoihin. :/
ap
Voisinpa saada miehesi. Antaisin hänelle sekä lapsia että rakkaudentäyteisen suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se pikkulapsiaika on varsin lyhyt jos yhden lapsen hankitte, eikä se taloudellinen panostuskaan nyt paljon ole (oletan että yhden lapsen vuoksi teidän ei tarvitse asuntoa tai autoa vaihtaa tms. suurta). Tekosyitä tunnut etsivän kun oikeasti vain pitää päättää että haluaako olla äiti vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap palaa asiaan. Kiitos tähän mennessä vastanneille!
Mieheni siis sanoi suhteen alussa olevansa täysin ok sen asian kanssa, jos lasta ei tule, ja että parisuhde on hänelle se ensisijainen asia. Olen kuitenkin ajan myötä alkanut miettiä, onko mies nyt antamassa liian isossa asiassa periksi. Hän on todella hyvä lasten kanssa, sukulaislapset soittelevat perään kun hän on käynyt kylässä, ja kun näen hänet jonkun lapsen kanssa hassuttelemassa, sydämeni sulaa.. :) Kaikenlainen hoivaaminen ja huolehtiminen sujuvat häneltä luonnostaan, aivan eri tavalla kuin minulta itseltäni. Tiedän, että hän olisi kaikin tavoin erittäin vastuuntuntoinen isä, ja hoitaisi varmaan yli puolet lapsen myötä lisääntyneistä kotitöistäkin, jos minulla tulisi mitta täyteen niistä. Lasten kanssa oleminen antaa miehelleni paljon onnea ja energiaa. Oikeastaan vasta hänen kanssaan minullekin on alkanut valjeta, miksi jotkut ihmiset niitä lapsia niin kovasti haluavat - tunne, jonka myönnän olevan itselleni vieras.
Olemme siis ikään kuin normaalihko pariskunta, sillä erolla että minä taidan olla suhteen mies ja mieheni on se nainen, tämän lapsiasian suhteen. Vaikka en itse niitä lapsia niin välttämättä haluaisikaan, niin miehelleni haluaisin tarjota mahdollisimman täyden ja onnellisen elämän. Rakastan häntä enemmän kuin ketään koskaan ja hän ansaitsee mielestäni kaiken mahdollisen hyvän, mitä elämältä voi saada.
Kuinka paljon elämä muuttuu ensimmäisen lapsen myötä? Tällä hetkellä elämämme on aika nautintokeskeistä. Harrastamme paljon kiireetöntä seksiä, kokeilemme erilaisia ruokareseptejä, saatamme käyttää kokonaisen päivänkin katsomalla elokuvia, ja teemme joskus yhteisiä ammatillisia projekteja, joista kumpikin nauttii, ilman suuria suorituspaineita koska taloudellisesti tavoitteet eivät ole kovin korkealla. Molemmille riittää materiaalisesti köyhempikin elämä ihan hyvin. Tämä asia varmaan ainakin muuttuisi lapsen saamisen myötä, kun rahaa pitäisi tulla säännöllisesti tietty määrä jotta lapselle voi taata hyvän elämän. Samalla vapaus olla ja tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu varmasti vähenisi tai loppuisi kokonaan. Voisinpa jotenkin etukäteen arvioida sitä, millä kaikilla tavoilla elämä muuttuisi, jotta tietäisin kuinka ison riskin otan siinä, jos jätämme ehkäisyn pois. Sitä päätöstä kun ei voi enää perua, jos alkaa sittenkin tuntua siltä että unelmien parisuhde jäi lapsiperhe-elämän jalkoihin. :/
ap
Voisinpa saada miehesi. Antaisin hänelle sekä lapsia että rakkaudentäyteisen suhteen.
Uskon, että minulla on miehestäni ihan samanlainen tunne kuin sinullakin. Sillä erotuksella, että oma haluni äidiksi lienee heikompi kuin sinulla. Silti haluaisin antaa hänelle nuo molemmat mainitsemasi asiat. Hän todella ansaitsisi saada juuri sen, mitä elämältä haluaakin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se pikkulapsiaika on varsin lyhyt jos yhden lapsen hankitte, eikä se taloudellinen panostuskaan nyt paljon ole (oletan että yhden lapsen vuoksi teidän ei tarvitse asuntoa tai autoa vaihtaa tms. suurta). Tekosyitä tunnut etsivän kun oikeasti vain pitää päättää että haluaako olla äiti vai ei.
Meidän elämämme on kuitenkin tällä hetkellä sellaista, että sama ei voisi mitenkään jatkua jos perheeseen tulisi lapsi. Ei se ole mielestäni mitenkään vähäpätöinen asia. Luitko selostustani aiemmasta viestistä?
ap
Ihan hyvää pohdiskelua AP:ltä -on hyvä tiedostaa, että lapsen myötä elämä muuttuu. Mutta se, että elämänne on nautintokeskeistä johtuu mielestäni enemmänkin siitä, että suhteenne on tuore. Entä sitten kun ette enää ole niin toisiinne keskittyneitä eikä ole sitä lastakaan? Jossain vaiheessa elokuvapäivien tilalle tulee, jos ei lapsi niin sitten työt tai joku muu harrastus.
Tarve "olla itse miten haluaa" muuttuu lapsen myötä, koska elämän painopiste muuttuu. Eli nuo luettelemasi asiat menettävät joka tapauksessa merkityksensä lapsen myötä.
Jos tätä sattuu lukemaan joku mies/isä, joka pystyy samastumaan tuntemuksiini, olisi kiva kuulla onko lapsen saaminen kaduttanut jälkikäteen!
ap
Lapsesta on tietenkin oma vaivansa, mutta mitään ja ketään en ole rakastanut enempää. Lapsi voi vähentää joksikin aikaa omaa aikaasi, mutta se kestää vain hetken. Sen jälkeen teillä on omaa aikaa niin paljon kuin haluatte ja lisäksi, uskon, ihminen joka on tärkeämpi kuin mikään muu elämässä. Mitään ei saavuta, jollei ole valmis luopumaan jostain. Tilalle voi tulla jotain vielä parempaa! Mieti asia tarkkaan, koska biologinen kello ei käänny.
Siitä vaan. Eniten tulet katumaan (jos lapsettumuutta alat katua) sitä, ettet ole antenut raskaudelle mahdollisuutta. Sitten jos ei tärppää, voi ajatella että niin ei sitten ollut tarkoitettu teille.