Miksi en kykene olemaan kateellinen kenellekään?

Sä oot tyytyväinen siihen mitä sulla on ja jaksat tehdä asioiden eteen jotain jos haluat. Minäkään en ole kateellinen.

en ole myöskään kateellinen ihminen. Me olemme avarakatseisia ja näämme asioissa monet puolet. Lisäksi teemme elämästämme oman näköistä ja kunnioitamme sellaisia jotka tekevät erilailla. kun kaikkien ajatusmaailma olisi tämmöinen olisin erittäin kiitollinen ja mekin saisimme osamme elämästä vailla pilkkaa ja kateutta. love u<3 T: n27 

Kun on hyvä itsetunto, ei tunne kateutta.

Vierailija kirjoitti:

Sanotaan, että suomalaiset ovat kateellinen kansa. Kuitenkaan itse en tunne varsinaista kateutta koskaan, pientä mustasukkaisuutta joskus kyllä. En kadehdi toisten varallisuutta, koulutusta, työpaikkoja, ulkonäköä tai suosiota. Ajattelen aina, että osan he ovat saaneet synnyinlahjoinaan (esim. ulkonäkö tai syntyminen hyvään perheeseen), joten he eivät voi sille mitään muuta kuin olla kiitollisia.

Koulutuksen ja työpaikan sekä varallisuudenkin osalta ajattelen, että teoriassa pystyisin samaan, jos vain viitsisin yrittää. Mutta en toki aina viitsi ja silloinhan se on vain oma vikani. Ei se kateellisuus mitään auta -- pitää vain muuttaa itseään ja omaa elämäänsä. Eikä toisen hyvää saa ottaa tietenkään siltä toiselta pois. Mikäköhän mua vaivaa?

Tuttavapiirissäni on irl yksi ihminen, joka kehuskelee itseään, ettei hän ole koskaan kenellekään mistään kateellinen.

Totuus on ihan toinen.

Kitkerämpää puritaania ja kaikki muut tuomitsevaa kateellista valittajaa harvoin näkee

Kyse on jostain tunnelukosta.

Henkilöllä on ollut ankara kasvatus ja torjuvat vanhemmat,

mistä tulee tarve kieltää omat negatiiviset tunteet.

Kaikilla on tunteita, myös ikäviä,

ne voi ihan hyvin tunnustaa itselleen ja kelpaa silti ihmisenä.

Joillakin ihmisillä voi olla kateusgeeni, jonka vuoksi he ovat kateellisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanotaan, että suomalaiset ovat kateellinen kansa. Kuitenkaan itse en tunne varsinaista kateutta koskaan, pientä mustasukkaisuutta joskus kyllä. En kadehdi toisten varallisuutta, koulutusta, työpaikkoja, ulkonäköä tai suosiota. Ajattelen aina, että osan he ovat saaneet synnyinlahjoinaan (esim. ulkonäkö tai syntyminen hyvään perheeseen), joten he eivät voi sille mitään muuta kuin olla kiitollisia.

Koulutuksen ja työpaikan sekä varallisuudenkin osalta ajattelen, että teoriassa pystyisin samaan, jos vain viitsisin yrittää. Mutta en toki aina viitsi ja silloinhan se on vain oma vikani. Ei se kateellisuus mitään auta -- pitää vain muuttaa itseään ja omaa elämäänsä. Eikä toisen hyvää saa ottaa tietenkään siltä toiselta pois. Mikäköhän mua vaivaa?

Tuttavapiirissäni on irl yksi ihminen, joka kehuskelee itseään, ettei hän ole koskaan kenellekään mistään kateellinen.

Totuus on ihan toinen.

Kitkerämpää puritaania ja kaikki muut tuomitsevaa kateellista valittajaa harvoin näkee

Kyse on jostain tunnelukosta.

Henkilöllä on ollut ankara kasvatus ja torjuvat vanhemmat,

mistä tulee tarve kieltää omat negatiiviset tunteet.

Kaikilla on tunteita, myös ikäviä,

ne voi ihan hyvin tunnustaa itselleen ja kelpaa silti ihmisenä.

Niin kyllä kateettoman ihmisen tunneskaalan kuuluu tietysti ikäviäkin tunteita, kuten kiukkua mustamaalausta kohtaan ja suorat, kovat sanat jatkuvaa kiusaamista kohtaan. Terveitä tunteita.

Olen huomannut, että jotkut harvat ihmiset korostavat kovasti hyvyyttään ja todellisuus on päinvastaista.