On se jännä, miten roolit voivat vaihtua parisuhteessa!

Kun tapasin mieheni, hän oli suhteellisen normaalipainoinen, hieman mahakas, mutta ei liikaa. Kasvoiltaan mies on miehekäs, komea (en ole ainoa tätä mieltä). Tavattuani hänet ensimmäisen kerran aloin ihmetellä, mitä hän näkee minussa. Hän ihastui minuun, vaikka en ollut mikään "kaunotar". Hän ei aluksi kehunut minua, joten ajattelin, että hän ei pidä ulkonäöstäni. Ajattelin, että hän pitää minusta ihmisenä ja se oli ihan kiva havainto.

Myöhemmin mies kuitenkin alkoi kehua minua kauniiksi ja sanoi, että ajatteli niin jo silloin, kun ensimmäisen kerran minut näki. Olin ihan äimistynyt, miten joku niin komea voi pitää minua kauniina.

No nyt olen alkanut itsekin pitää itseäni kauniina. Olen mielestäni kaunistunut. Kun katson nykyään peiliin, ihmettelen, miten olen joskus voinut nähdä itseni jopa rumahkon näköisenä. Kai minä sitten olen vain kaunistunut, koska olen kasvanut henkisesti niin paljon. Itsetuntoni on yhtäkkiä tullut paljon paremmaksi, en tiedä johtuuko se siitä, että sain itselleni niin komean miehen.

Nyt siis roolimme ovat vaihtuneet, koska mieheni on lihonut merkittävästi. Nyt se olen minä, jota katsoessa mieheni ihmettelee, miten joku "näin kaunis" voi tykätä hänestä...

Olen todella hämmentynyt tilanteesta.

Miten roolit voivatkin muuttua näin paljon? Haluaisin saada mieheni itsetunnon takaisin. Ei ole reilua, että minulla on nyt hyvä olo itseni kanssa, kun toisella ei. Ja minä kun olen tottunut olemaan se huonoitsetuntoinen, vähemmän kaunis tyttöystävä.

Ei tämä hyvältä tunnu, kun ajattelee toista osapuolta. Olen aina ollut empaattinen ihminen. Minulla on korkea moraali. En edes haluaisi kehua itseäni, mutta rehellisyys vaatii toisinaan sitäkin.

Kuulostan tämän tekstin perusteella pinnalliselta, mutta en ole. Nautin visuaalisuudesta, jota en itse kutsuisi pinnallisuudeksi.

Onko kellään muulla käynyt vastaavaa?

Voitte myös kertoa omia ajatuksianne aiheesta/kirjoituksestani.