Lue keskustelun säännöt.
Onko iso tiivis suku aina läheinen?
Miehen äidin suku on tiivis, mutta olen alkanut ihmetellä, onko se sittenkään läheinen. Eivät esim auta toisiaan ollenkaan. Ei koskaan mitään talkoita tms.
Kun me mentiin naimisiin, emme saaneet edes kortteja tai lahjoja, vaikka kutsuimme koko suvun kahville.
Lapsiamme ei muisteta. Edes isovanhemmat. Meitä ei ikinä kutsuta minnekään. Meille kyllä tungetaan koska halutaan majoitus Helsingissä.
Silti sen suvun kanssa pitää kyhnätä. Esim jouluksi pitäisi ahtautua miehen äidin vanhempien kaksioon.
Olin aluksi iloinen suuresta suvusta. Nyt tää vain ahdistaa.
Kommentit (5)
Ihmettelen sitä tarvetta kyhjätä kun sitten kuitenkin ollaan tosi tylyjä. Miehen äidin äitiä kehutaan kliseillä "niin hyvä ihminen" ja "aina niin kultainen kaikille" jne mutta minusta hän on kyl ihan riivinrauta. Ja mies sanoo samaa, nimittää akaksi.
Ja tuo pahantahtoisuus ja vahingoniloisuus kuulostaa tutulta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle läheisyys on sitä, että puhutaan avoimesti tunteista ja ajatuksista. Ihmissuhteiden välillä vallitsee luottamus, kunnioitus sekä lähimmäisenrakkaus. Läheisyys on sitä, että toiselle voidaan jakaa luottamuksellisesti asioita.
Läheisyyttä käytetään terminä kuitenkin eri tavoin. Joku saattaa kuvata suhdetta sukulaisiin läheiseksi, koska yhteyttä pidetään päivittäin. Tarkemmin katsoen kuitenkaan ei kerrota mitään aitoa ja oikeaa omasta elämästä, ja tämä voi jopa johtua siitä että luottamusta toiseen ei ole.
Esim. minä juttelen vanhempieni kanssa 1-2 viikon välein, eli en kai kovin usein. Mutta kerron elämästäni avoimesti niin surut kuin ilot, ja tämä toimii myös toisinpäin. Välillämme vallitsee tasa-arvo ja luottamus. Kuvailisin välejämme läheisiksi. Sen sijaan esimerkiksi paras ystäväni juttelee äitinsä kanssa päivittäin, mutta hän ei kerro elämästään paljoa mitään äidilleen, sillä äiti kertoisi kaikki asiat heti kaikille ystäville ja sukulaisille. Äitinsä myös kohtelee häntä kuin lasta, mikä ärsyttää kaveriani ja luo heidän väleihin epäkunnioitusta. En kuvailisi heitä läheisiksi, vaikka juttelevatkin usein.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen sitä tarvetta kyhjätä kun sitten kuitenkin ollaan tosi tylyjä. Miehen äidin äitiä kehutaan kliseillä "niin hyvä ihminen" ja "aina niin kultainen kaikille" jne mutta minusta hän on kyl ihan riivinrauta. Ja mies sanoo samaa, nimittää akaksi.
Ja tuo pahantahtoisuus ja vahingoniloisuus kuulostaa tutulta.
Ap
Yhtä mieheni sukulaista kutsutaan myös samoin, ja hän tavallaan osaakin olla oikein auttavainen ja mukava, kun näin vain päättää. Kuitenkin tuo vahingonilo on aivan jäätävää, ja en ymmärrä miten muut vain päättävät "olla huomaamatta" pahantahtoisuutta.
Esimerkiksi hän on yrittänyt kaivamalla kaivaa juoruja yhdestä sukulaisesta kun on kateellinen tälle. Heti kun löysi jonkun ikävän puolitotuuden alkoi sitä soitella ympäriinsä. Kuka tekee noin sukulaiselle, tai kenellekään aikuisiällä? Kun minä olin hoitovapaalla hän uteli paljon minulle tulee rahaa tilille ja hymyili oikein vahingoniloisesti kun kerroin summan (aika julkista tietoahan tuo hoitorahan suuruus on). Seuraavan kerran käydessään mainosti, kuinka tyttärensä tienaa niin hyvin että maksaa hänelle monia kuluja. Valmistuttuani alkoi työasioideni puinti (olin alkuun työtön, kuten moni muu valmistunut), hän oikein mässäili työttömyydelläni ja kertoi kaikkien tuttujen vakisopimuksista yms. Kun myöhemmin loin uraa kiitettävästi, niin hän puhui muille työstäni ihan eri ammattinimikkein ja vähätellen. Olen päätellyt, että kaikki tämä on johtunut vanhempieni vauraudesta, korkeista koulutuksista ja hyvistä työurista.
En ymmärrä, miten tuollainen ihminen on "ihana".
Nää ei koskaan puhu oikeista asioista. Vain säästä. Säästä ja ruoasta.
Ap
Tiivis suku on yleensä läheinen, mutta iso suku voi ollla riitainen. Sekä minulla että miehellä on todella huonot suvut, isot kyllä, mutta juuri kuvailemasi tunnekylmät, tylyt ja piittaamattomat. Tuon lisäksi suvuissa on uskomatonta pahansuopuutta: jos jollekin käy jotain kurjaa, muut eivät suinkaan tue tai auta. Sen sijaan ovat ihan "liekeissä" ja vahingoniloissaan haukkuvat epäonnistujaa ja ilakoivat omahyväisinä toisten vastoinkäymisistä.
Valitettavasti ne omatkin vanhemmat ovat tällaisia, ja missään eivät ole auttaneet koskaan, lastrmme kanssa eivät viitsi viettää aikas pienimmissäkään määrin. Sen sijaan haukkumista, arvostelua ja vahingoniloa saa sieltä ihan ilmaiseksi ja yllin kyllin :)
Eupä ole muu auttanut kuin ottaa etäisyuttä ja yrittää omat lapset kasvattaa erlaiseksi, eli empaattisiksi ja auttavaisiksi. Yritän korjata tunnevammasukua omasta lähtökohdastani paremmaksi.