Lue keskustelun säännöt.
Pelottaa, jos muutan mieleni lapsettomuudesta
19.09.2017 |
Olen 35 ja minulla ei ole lapsia. Syyt ovat ihan järkisyitä, enkä ole koskaan lapsia halunnutkaan. Minulla ei ole miestä, enkä haluakaan. Minulla on myös autoimmuunisairaus, joka tunnetusti pahenee raskaudesta, ja yleensä tekee raskaaksi tulemisenkin vaikeaksi. Ja kuten sanottua, en ole koskaan erityisesti halunnut lapsia. Joskus parikymppisenä ajattelin etäisesti, että kaipa minulla on joskus perhe, mutta asia sitten jäi, elämäntilanne kehittyi miksi kehittyi eikä se perheettömyys ole mitenkään vaivannutkaan. En ole kovin lapsirakas. Itse asiassa pienet lapset ahdistavat minua - se tuntuu niin älyttömältä vastuulta!
Nyt minulla on kuitenkin alkanut tulla ihan omituisia ajatuksia. Ei vauvakuumetta, ainakaan sellaisena kuin vauvakuumeen olen ymmärtänyt. En katsele vauvoja tyyliin oijoi miten suloisia ja hertsileijaa miten söpöiset pikkutöppöset on pikkuisissa jaloissa, tui tui. Mutta siis minulla on kummallisia ajatuksia itse raskaudesta. Katson välillä netistä kuvia raskaana olevista naisista, ja se tuntuu oudolla tavalla kiihottavalta. Minulla on aika suuret rinnat, ja joskus huomaan että kuvittelen mielessäni miltä tuntuisi imettää. Välillä minulla on fantasioita tietyistä mieshenkilöistä, että sattuisi "vahinko" tai että minut jopa pakotettaisiin raskaaksi. Sitten havahdun ja mietin että mitä helvettiä minä nyt ajattelinkaan.
Voiko tämä olla jokin "esiaste" vauvakuumeelle, vai onko kyseessä vain omituisia fantasioita ilman todellisuuspohjaa? Pelottaa, että rupean jossain vaiheessa oikeasti haluamaan lasta. Sitä enemmänkin pelottaa, että haluan sitä sitten, kun on liian myöhäistä. Itse asiassa liian myöhäistä alkaa olla jo nyt. Minulla ei ole tässä elämäntilanteessa mitään mahdollisuuksia perustaa perhettä, eikä tilanne ole muuttumassa ainakaan parempaan suuntaan.
Kokemuksia?
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisko adoptio olla vaihtoehto jos mieli muuttuu? Ja sitten sairautesikaan ei pahenisi.
Saisitko miestäkään, vaikka haluaisit? Turhaa silloin miettiä, jos et.
Ihmismieli ei pidä siitä, että vaihtoehdot sulkeutuvat, niin kuin sinulle on käymässä hedelmällisen ikäsi päättyessä. Valinnanmahdollisuuden poistuminen aiheuttaa surua ja ahdistusta. Tämä tapahtuu ihan riippumatta siitä, aioitko koskaan valita tuota vaihtoehtoa vai et.
Et ole sairastumassa vauvakuumeeseen etkä tule katumaan lapsettomuuttasi. Nuo samat tunteet on käynyt läpi todella moni muukin sinua ennen.
Ei aloittajaa hyväksyttäisi adoptioprosessiin noilla tiedoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmismieli ei pidä siitä, että vaihtoehdot sulkeutuvat, niin kuin sinulle on käymässä hedelmällisen ikäsi päättyessä. Valinnanmahdollisuuden poistuminen aiheuttaa surua ja ahdistusta. Tämä tapahtuu ihan riippumatta siitä, aioitko koskaan valita tuota vaihtoehtoa vai et.
Et ole sairastumassa vauvakuumeeseen etkä tule katumaan lapsettomuuttasi. Nuo samat tunteet on käynyt läpi todella moni muukin sinua ennen.
Tätä olisin itsekin tullut sanomaan, mutta hyvä, että joku ehti ilmaista sen paremmin. En ole itse koskaan halunnut lapsia ja nuorempana haaveilin sterilisaatiosta. Nyt hieman varttuneempana olen kuitenkin onnellinen, etten sterilisaatiota saanut, koska uskon, että jos se olisi minulle tehty, olisin yhtäkkiä keksinyt, että omat lapset ovat kaikkien elämän tarkoitus ja vaipunut epätoivoon haluten niitä aivan sairaalloisesti. Kun vettä ei ole saatavilla, ihminen tuntee kuolevansa janoon. Kun sitä on, ei hänelle välttämättä tule mieleenkään juoda.
Ajattele loogisesti- sairautesi takia raskaus ja vauvanhoito olisivat todella kuormittavia. Jo pelkästään tuo
tosiasia karistanee lisääntymishalut. Etsi elämääsi merkitystä muista asioista. Jos et ole ikinä halunnutkaan
lasta,et tule vanhemmalla iälläkään katumaan päätöstäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4, kyllä minä varmaan miehen saisin, mutta en näe ihmissuhteita sellaisena, että pitää ottaa mitä saa.
Adoptio tuskin kävisi laatuun, koska minulla ei tosiaan parisuhdetta ole, enkä sitä paitsi erityisesti haaveile pienestä lapsesta vaan enemmänkin minulla on tullut kummallisia ajatuksia itse raskaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Ihmismieli ei pidä siitä, että vaihtoehdot sulkeutuvat, niin kuin sinulle on käymässä hedelmällisen ikäsi päättyessä. Valinnanmahdollisuuden poistuminen aiheuttaa surua ja ahdistusta. Tämä tapahtuu ihan riippumatta siitä, aioitko koskaan valita tuota vaihtoehtoa vai et.
Et ole sairastumassa vauvakuumeeseen etkä tule katumaan lapsettomuuttasi. Nuo samat tunteet on käynyt läpi todella moni muukin sinua ennen.
Kiitos, näin olen ajatellutkin :) Nuorempana koko asia varmasti tuntui etäiseltä, niin että se mahdollisuus oli aina olemassa vaikkei sitä haluaisikaan.
Lisään vielä, että en usko, että minä olisin mitenkään erityisen huono äiti. Olen raitis, ahkera, tasapainoinen, tunnollinen ja empaattinen ihminen. Mutta en usko, että ihmisen pitäisi hankkia lapsia vain siksi, että olisi ihan ok äiti (jos ei sairautta oteta lukuun).
Raskausfetissi. Älä nyt sen takia ainakaan lapsia hanki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Raskausfetissi. Älä nyt sen takia ainakaan lapsia hanki.
Mutta mistä ihmeestä se on tullut?! Ei minulla koskaan aiemmin sellaista ollut :D
Kuulostaa biologiselta kellolta. Älä huoli, menee kyllä ohi. :)
Jos oikeasti haluat lapsen, älä tee sitä hetken mielijohteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos elät onnellista elämää ilman lasta, älä suotta juokse suohon.
Osittain varmaan ahdistaa sekin, että mitä jos joskus löytää sen oikean ja haluaisi perustaa perheen, mutta se on liian myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis, sinulla on joku piilevä raskaus/imetys/vauvafetissi? Älä lisäänny.
Se on tuo ikä. Mulla on ollut lapsettomia ystäviä / tuttuja, monet miettivät lasten saamista sun ikäisenä. Muutama perheen sitten perustikin (oli mies valmiiksi), jotkut jatkoivat lapsettomalla linjalla. Kaikki ovat ihan tyytyväisiä valintoihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Siis, sinulla on joku piilevä raskaus/imetys/vauvafetissi? Älä lisäänny.
Miten ihmeessä voi olla "piilevä fetissi"?
35. vuotias on muutenkin liian vanha äidiksi, etkä sitä lasta varmaan edes nyt heti saisi.
Jotenkin huvittaa taas tämän palstan meininki. 35-vuotias on liian vanha äidiksi, ja muuten (oletettavasti) normaalipäisen naisen epämääräinen vauvakuume ei ole hyväksyttävä syy hankkia lapsia. Mutta jollain 25-vuotiaalla neljä lasta neljälle eri miehelle, ja se on totta kai ihan hyväksyttävää, koska elämä on.
Tai eihän sen tarvitse olla hyväksyttävää, kun ei kukaan lisääntymiselleen lupaa kysy.
Itse kävin joskus tätä lapsia vai ei -pohdintaa unien muodossa läpi. Paljon unia siitä, että huomasin olevani raskaana tai synnytys käynnistymässä. Sitä kesti aikansa: alitajunnassakin prosessoin asiaa, kun olin löytänyt vakaan parisuhteen ja lapsiasia tuli ajankohtaiseksi. Lapseton olen edelleen ja sellaiseksi ilmeisesti jään. Avomies on suopeampi ajatukselle lapsesta, minä en vaan halua äidiksi.
Älä tee lapsia.