Mitä mieltä miehestä, joka ei ole väleissä eksien kanssa
Muuten vaikuttaa mukavalta mieheltä, mutta särähti pahasti korvaan, ettei ole ollenkaan väleissä eksien kanssa. Kaikki suhteet päättyneet riitoihin, eikä ymmärrä miksi eksien kanssa pitäisi olla tekemisissä. Itse ajattelen aivan toisin ja haluan säilyttää välit, jos vaan mahdollista.
Kommentit (19)
Valtaosa ei taida hirveästi pitää yhteyttä eksiin jollei ole yhteisiä lapsia, olla samalla työpaikalla tms.. Tietysti jos kaikki suhteet päättyneet hirveisiin riitoihin, varmaan kyseessä on melko vastahankainen ihminen.
Miksi roikkua menneessä?
Ex ei ollut väleissä kenenkään entistensä kanssa (ja tuli lopulta huomattua että niitä oli paljon). Kaikki vika oli ollut muissa. Paljastui lopulta väkivaltaiseksi narsistiksi mitä ei olisi koskaan uskonut siitä millainen hän alkuvaiheessa oli. Suosittelen varovaisuutta, varmuuden vuoksi.
Kiertäisin kaukaa. Tarkkana ainakin pitää olla ja yrittää pysyä objektiivisena ettei usko heti kaikkea mitä mies sanoo. Muuten voi pian itsekin olla uusi "hullu-ex" jota voi muka luvan kanssa kiusata.
Kertoo paljon miehestä, kuinka kuvailee eksiään. Olin suhteessa miehen kanssa, joka ei puhunut mitään hyvää heistä. Lopulta paljastui suhteita olleen paljon enemmän kuin pitikään. Välit poikki, riitoja, jopa oikeusjuttu takana.
Tuossa on jotain outoa. Ihminen pystyy näyttelemään melkoisen pitkään. Meillä oli töissä yksi nainen josta aistin aina että on ns. piiloagressiivinen. Jotekin koko olemus oli aina kireä vaikka hymyili kaikille ja oli ystävällinen.
Hänen ex-miehensä oli toisella osastolla töissä. Mies oli todella miellyttävä ja mukava luonne. Uskomattominta oli, että kun he olivat samassa tilassa naisesta kuoriutui v----mainen bitch. Nakkeli niskojaan, äksyili ja oli AINA tosi töykeä miehelle vaikka tämä käyttäytyi ja puhui fiksusti kuten aina.
Todellinen luonne tuli esiin kun stressi töissä nousi riittävän korkealle. Silloin hän ei pystynyt enää näyttelemään mukavaa vaan huusi ja raivosi täysin estoitta kaikille. Se oli äärettömän opettavainen kokemus 20v. pojanklopille ihmisluonteesta.
Mieluiten noin päin kuin että olisi väleissä. Tapailen tällä hetkellä miestä joka on väleissä eksänsä kanssa ja näkevät usein. Olen todella mustasukkainen ja pelkään että mitä jos mies ihastuukin eksäänsä uudelleen.
Tähänkin taas "järki" käteen.
Toisilla halu/tarve roikkua kiinni entisissä,
Toisilla taas tätä tarvetta/halua ei ole.
Eikä ole olemassa vain yhtä oikeaa sääntöä tähänkään asiaan.
Itse en roiku kiinni entisessä elämässä.
Enkä ole riidoissa tai verivihollinen exille🙂
Ap siis viettää aikaa exiensä kanssa ja haluaisi ehkä että mies viettäisi aikaa omien exiensä kanssa silloin kun ap on varattu? Ehkä voisitte tehdä jotain kaikki yhdessä?
Vierailija kirjoitti:
Ap siis viettää aikaa exiensä kanssa ja haluaisi ehkä että mies viettäisi aikaa omien exiensä kanssa silloin kun ap on varattu? Ehkä voisitte tehdä jotain kaikki yhdessä?
Jos mies korjaisi välit eksiinsä, voitaisiin pitää jonkinlainen eksien kokous vaikka risteilemällä. Molempien, siis aloittajan ja hänen miehensä, eksät tulisivat sinne ja risteilyn jälkeen kaikki olisivat parhaita ystäviä loppu elämän.
Tuossa vaiheessa ainakin minun hälytyskellot soi ja lujaa, jos kaikkien eksiensä kanssa on riidoissa ja tarve haukkua heitä.
Ja ehkä itsekin olen yksi heistä, enkä halua edes sitoutua, vaan kierrän kaukaa eli ei jatkoon.
En minäkään ole väleissä eksäni kanssa, ja ihan tasapainoinen ihminen olen.
Tai jaa... olenko sittenkään tasapainoinen, kun olin parikyt vuotta naimisissa dominoivan ja syyllistävän ihmisen kanssa.... tasapainoilin ne vuodet ihan hyvin, mutta eron jälkeen en suostu tasapainoilemaan. Ja riidaksihan kaikki tapaamiset äityy.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on jotain outoa. Ihminen pystyy näyttelemään melkoisen pitkään. Meillä oli töissä yksi nainen josta aistin aina että on ns. piiloagressiivinen. Jotekin koko olemus oli aina kireä vaikka hymyili kaikille ja oli ystävällinen.
Hänen ex-miehensä oli toisella osastolla töissä. Mies oli todella miellyttävä ja mukava luonne. Uskomattominta oli, että kun he olivat samassa tilassa naisesta kuoriutui v----mainen bitch. Nakkeli niskojaan, äksyili ja oli AINA tosi töykeä miehelle vaikka tämä käyttäytyi ja puhui fiksusti kuten aina.
Todellinen luonne tuli esiin kun stressi töissä nousi riittävän korkealle. Silloin hän ei pystynyt enää näyttelemään mukavaa vaan huusi ja raivosi täysin estoitta kaikille. Se oli äärettömän opettavainen kokemus 20v. pojanklopille ihmisluonteesta.
Kyllä meillä kaikilla on stressikäyttäytyminen, erilaista tosin temperamentista riippuen. Onko se sitten "todellista" luonnetta?
Mun miehelle yksi henkilö on Stanan hullu, ja loput ihan neutraaleja(joskin ei ole tekemisissä heidän kanssaan). Ex-vaimokin löytyy, ja häneen välit ovat ok, exän paskasta luonteesta huolimatta. Lasten takia ainoastaan on mieheni häneen yhteydessä. Itelläni on yksi 6v sillointällöinsuhde, joka päättyi miehen lopettaessa yhteydenpidon kuin seinään. Jos näen häntä, katson muualle, enkä ole huomaavinani. 1 kpl exää kuoli joku aika sitten, niin ei tarvitse häntä enää missään nähdä, lisäksi monta hyvää extapailtua jonka kanssa jopa ihan kaveri olen. Yksi joka haluaisi olla minun kaverini, mutta minä en hänen, vaikka hän onkin ihan mukava. jos KAIKKI exät ovat hulluja, varoituskellojen kannattaisi soida. Jos taas KAIKKIEN perään vähän itketään, sama homma. Ääripäissä asuu mielettömyys.
Jos mies kantaa edelleen kaunaa _kaikille_ eksilleen ja on siis suoranaisesti vihainen näille, niin kyllä, kierrän kaukaa. Samoin kierrän kaukaa, jos joku eksistä on sellainen jonka kanssa edelleen nähdään viikottain ja osallistutaan yhteisille päivällisille jne.
Asialliset välit pitää olla, eikä mitään ääripäitä kummastakaan.

Eikä siis tarvitse olla "missään tekemisissä" eksiensä kanssa, paitsi jos on yhteisiä lapsia. Mutta se, että haukkuu kaikki eksänsä, niin hälytyskellot kyllä soi ja lujaa.

Haluat siis että tuleva exäsi on ihan niin kuin sinä.
Mä en ole eksien kanssa tekemisissä. Ei niissä mitään sen kummempaa vikaa ole, eivät vaan enää ole osa mun elämää. Mieskään ei ole tekemisissä eksiensä kanssa, koska ei ole asiaa heille. Jos joskus jossain johonkin eksään törmää niin neutraalisti jotain small talkia voi puhua, mutta kun ei vaan varsinaisesti enää kiinnosta kyseinen ihminen. Ei hyvässä eikä pahassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies kantaa edelleen kaunaa _kaikille_ eksilleen ja on siis suoranaisesti vihainen näille, niin kyllä, kierrän kaukaa. Samoin kierrän kaukaa, jos joku eksistä on sellainen jonka kanssa edelleen nähdään viikottain ja osallistutaan yhteisille päivällisille jne.
Asialliset välit pitää olla, eikä mitään ääripäitä kummastakaan.
Eikä siis tarvitse olla "missään tekemisissä" eksiensä kanssa, paitsi jos on yhteisiä lapsia. Mutta se, että haukkuu kaikki eksänsä, niin hälytyskellot kyllä soi ja lujaa.
Haluat siis että tuleva exäsi on ihan niin kuin sinä.
Niin? En minä hauku eksiäni, lasten isänkin kanssa olen täysin asiallisissa väleissä vaikka eromme kaatui siihen kun hän petti minua parhaan ystäväni kanssa. En silti koe tarvetta haukkua häntäkään saati kantaa kaunaa. Kyllä aikuisen ihmisen pitää päästä elämässään eteenpäin ja osata antaa ihmisille anteeksi, Sitä paitsi parisuhteessa on aina kaksi ihmistä, ei se ole ikinä vain toisen harteilla/vastuulla.
Joten kyllä, toivoisin että eksänikin ajattelisivat samoin minusta. En minä halua olla kenenkään vihan tai elämänmittaisen kaunan kohde.
Sitä kun nainen lähtee uuden matkaan ja salaa sen niin eipä hirveästi tee mieli olla väleissä.