Pakko avautua kaverista
Olen nyt useamman vuoden kuunnellut valitusta. Valitusta siitä kuinka hän ei onnistu laihduttamisessa vaikka syö kaksi normaalia, terveellistä ruokaa päivässä ja ehkä iltapalan silloin tällöin. Herkkujakin vain viikonloppuisin.
Kaveri on siis n. 160cm ja hieman yli 100kg omien sanojensa mukaan.
No pääsimpä eilen seuraamaan sitten ensimmäistä kertaa ihan paikan päältä mitä tämä "normaali, terveellinen kotiruoka" hänellä on.
Jauhelihakastike ja spagetti. Jauheliha kastikkeeseen tuli jauheliha, ruokakerma, voi, tomaattikastike, sokeri(tasapainoittaa makua sain oppia kun tyrkytti reseptiä minulle) ja älytön määrä juustoa.
Keitetty spagetti, johon kirjaimellisesti sulatti päälle n. 2ruokalusikallista voita.
Että missähän mahtaa olla vika kun ei laihdu? Ja määrät ei todella olleet luokkaa "voita mausteeksi" vaan aivan hillittömän paljon. Eikö ihan oikeasti ihmisellä järki sano että juuri tuolla tavalla siitä normaali arkiruoasta lähtee terveellisyys alta aikayksikön. En tiennyt mitä sanoa ja en halunnut kenenkään kokkausta haukkua. Kiitollisena uudesta reseptistä lähdin kotiin ja sanoin testaavani heti. Olen ihmisperse sen tiedän ei tarvitse erikseen haukkua.
Mutta jatkossa en käytä enää aikaa siihen että hänen kanssaan mietin hänen mystistä lihomistaan. Sillä syy on selvillä tasan nyt.
Kommentit (2)
Se on kyllä jännä miten jotkut ei tajua paljonko kaloreita syövät, vaikkei ruokaa määrällisesti olisikaan niin paljon. Yhdessä ruokalusikallisessa voitakin on jo noin sata.
Itsekin yllätyin hieman kun pidin ruokapäiväkirjaa jossa laskin kaloritkin ja joissain aineissa oli enemmän niitä kuin olisi luullut.
Kyllä varmaan tuollakin ruokavaliolla pystyisi painoa pudottamaan jos söisi ennemmin 5-6 kertaa päivässä kuin 2 kertaa. Aineenvaihduntahan ne suurimmat kalorit kehossa kuluttaa ja se pysyy käynnissä vain useasti syömällä.