Jos esim. autokolarissa kuolee mies ja nainen joka on ensimmäisellä viikolla raskaana, sanoisitteko että 2 vai 3 ihmistä on kuollut?
Kommentit (29)
Hohhoijjaaaa, ensimmäisellä viikolla siellä mahassa ei ole mitään ihmistä muistuttavaa, onko edes mitään muistuttavaa.
Kaksi tietysti, koska sitä vauvaa, sikiötä tai edes alkiota ei siinä vaiheessa vielä oikeasti ole. Hedelmöittyminen tapahtuu toisen viikon lopussa/kolmannen alussa. Eli kukaan ei edes tiedä, olisiko hän tullut raskaaksi, jos hän ei olisi kuollut.
Kaksi ihmistä, se kolmas on pelkkä solumöykky, alkio.
Ensimmäisellä viikolla ei ole edes hedelmöittynyttä munasolua.
Mutta kaksi on vastaus, vaikka raskaus olisi 6kk
vaikka nainen olisi viimeisillä viikoillaan raskaana, sanoisin että mies ja nainen, joka oli raskaana, kuoli.
eli 2 ihmistä joista toinen oli raskaana.
1 viikolla siittiökin on vielä isin kasseihin muodostumassa.
Kukaan ei tiedä, kun nainen on ensimmäisellä viikolla raskaana, ei edes se nainen itse.
Mies sekä nainen joka on raskaana. Se raskaana olija on minun mielleyhtymissä vähän "enemmän" kuin yksi mutta ei kuitenkaan kaksi.
Niin ekalla raskausviikollahan se nainen ei edes ole raskaana.
Kyllähän raskauden loppuvaiheessa kuolleita on kolme: mies, nainen ja vauva. Siinä vaiheessa vauva voi jo selvitäkin vaikka äiti kuolisi! Tuolla teidän logiikalla siis kuolleena syntynyt/kohtuun kuollut vauva ei ole ihminen. Terveisin kuolleen vauvan rva 38+ synnyttänyt.
Sanotko jos joku heittää siemensä maahan, että aika monta taas kuoli.
Voihan niitä mahdollisia kuolleita olla vaikka neljä tai viisi. Koska ovulaatio ei ole vielä tapahtunut, emme tiedä vaikka tulossa olisi kaksoset, kolmoset tai seitsikot.
Tai sitten ei ketään, jos päätä sattuu särkemään.
Ensimmäisellä viikolla raskaana ei ole sama kuin ensimmäisellä raskausviikolla. Eli kolme.
Kaksi kuollutta, ihan missä raskauden vaiheessa tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kuollutta, ihan missä raskauden vaiheessa tahansa.
Oulussa oli tämä kuolonkolari jossa mies ja raskaana ollu nainen kuolivat mutta sikiö pelastui (oli raskauden loppuvaihe ja kuoleva äiti kiidätettiin keisarileikkaukseen).
Eli kaksi kuoli ja vauva jäi henkiin. Olisitko sitä mieltä että jos vauvakin olisi kuollut niin silloinkin olisi uutisoitu että vain kaksi kuoli?
Mies ja raskaana oleva nainen kuolivat = 2 kuollutta
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän raskauden loppuvaiheessa kuolleita on kolme: mies, nainen ja vauva. Siinä vaiheessa vauva voi jo selvitäkin vaikka äiti kuolisi! Tuolla teidän logiikalla siis kuolleena syntynyt/kohtuun kuollut vauva ei ole ihminen. Terveisin kuolleen vauvan rva 38+ synnyttänyt.
Sikiö on sikiö kunnes elävänä syntyy. Olen myös synnyttänyt kohtuun kuolleen vauvan rv 40+1, ja juuri se tuntui pahalta, kun kukaan hoitohenkilökunnasta ei puhunut lapsesta tai vauvasta vaan sikiöstä.
Sanoisin, että 2,05 ihmistä kuoli.