Jatkuva (piilo)arvostelu

Kyllä, 70-luvun tyttölapsi tässä taas valittamassa äitisuhteesta. Äiti moittii joka kerta, kun soitan tai käyn kylässä, aina ja poikkeuksetta.

Huomasin tänään että olen alkanut välttelemään käymistä ja soittamista, joka kerta tulee se sama piikki...painosta kuittaaminen (kyllä, olen ylipainoinen ja se EI ole tässä pointtina, jos olisin normipainoinen, tulisi jostain muuta moitetta).

Olen jo kauan aikaa sitten ymmärtänyt etten koskaan tule saavuttamaa sitä hetkeä elämässäni, jossa saisin kuulla olevani ok, riittävä, just hyvä sellaisena kuin olen...hyväksyntää. Ymmärrän ja tiedostan taustan tilanteen takana, mutta silti odotan aina sitä piikkiä ja aina se tulee. Aina. Nyt on alkanut ulottamaan tätä mollaamista myös lapseeni.

Äidilläni on hyvin jyrkkä luonne ja arvomaailma, niin jyrkkä että ystävät ovat kaikonneet. Kaunista sanottavaa on turha häneltä odottaa, vaan lähinnä sitä arvostelua ja päänpudistelua. Olen yrittänyt kauniisti ja yrittänyt olla välittämättä, mutta joka ikinen kerta saan muistutuksen siitä etten ole sellainen tytär, kuin minun pitäisi olla.
Nuorempana pidin muutaman vuoden jäähdyttelyjakson, jonka jälkeen äitini sanoi ymmärtäneensä että voisi pitää suuta soukemmalla...n. 90 % sanallisesta arvostelusta jäikin pois, aikaisemmin oli tosi vaikeaa, kun joka kerta sai paskasaavillisen moitetta ja arvostelua niskaansa.

Tähän ei ole ratkaisua. Tiedän. Tuntuu vain pahalta, kun en vieläkään/koskaan tule pääsemään tästä ylitse.