Ahdistaako muita tunne että kokoajan olisi oltava tavoitettavissa?
Minä vietän melko paljon aikaa puhelinta selaten, välillä ehkä jopa liikaakin ja minusta tuntuu että olen myös vähän koukussa siihen. Mutta sen kerran kun ajattelen että laitan puhelimen äänettömälle, jotten kuule ilmoitusääniä ja alan touhuta jotakin muuta, niin muutamien tuntien päästä kun katson puhelinta niin on ihmiset menettäneet malttinsa ja jopa ehkä hätääntyneet kun en olekkaan tunnin sisällä vastannut viestiin. Varsinkin vanhempani melkein hätääntyvät josseivät HETI saa minuun yhteyttä ja alkaa viestipommitus "huhuu, halooo!?" en kohta osaa irtaantua puhelimesta kunnolla ollenkaan vaikka haluisinkin vaan mielessä pyörii kokoajan että laittoikohan joku viestiä tai onko tullut puheluita. Nyt vielä kun luin iltapäivälehden kirjoittaman jutun että nuorilta menee työpaikat ohi kun ei vastata puhelimeen niin kävi enemmän ahdistamaan ajatus että puhelimen vierellä on päivystettävä kokoajan. Minulla kuitenkin on työpaikka ettei sen puoleen tarvitse olla huolissaan. Voin myöntää etten vastaa yhteenkään soittoon ellen tiedä kuka se on, vaan selvitän numeron netistä puhelun jälkeen ja jos tiedän sitten mistä puhelu tuli niin soitan takaisin, muussa tapauksessa olkoon. Luotan siihen edelleen että tärkeän asian tiimoilta otetaan yhteyttä muillakin tavoin soittamisen lisäksi. Myöskin minun vastaamattomuuteen vaikuttanee jonkinasteinen puhelinkammo. Mites muut, mitä ajatuksia heräsi?
Kommentit (58)
Pidän useinkin iltaisin puhelinta äänettömällä tai olen muuten vaan vastailematta puheluihin tai viesteihin. En varsinaisesti ahdistu siitä, että pitäisi olla jatkuvasti tavoiteltavissa, mutta en vain jaksa sitä. Kun on kaikenmaailman whatsappit ja fb-keskustelut niin välillä se viestien tulva voi käydä liian suureksi. Joskus sitä vain kaipaa sitä, että ei tarvitse olla koko ajan keskustelemassa tai läsnä jossain mediassa. Työttömänä ollessa puhelin oli päällä aina ns. virastoaikaan, mutta nyt töissä ollessa ei tarvitse enää puhelinta vahtia silloinkaan.
Ei. Esimerkiksi auton ratissa en vastaa puhelimeen. Kotona luuri on eteisessä tai laukussa ja vastaan siihen vain jos satun kuulemaan.Lähipiirin multispämmääjäien numerot ovat äänettömällä jos ohjeistukseni viestin lähettämisestä multisoittelun sijaan ei ole mennyt perille.
Minun ei tarvitse olla 24/7 tavoitettavissa.
Minä laitan usein puhelimasta mobiilidatan pois päältä. Silloin siis ei tule mitkään turhat Facebookin, Whatsappin ym. sovellusten ilmoitukset lainkaan puhelimeen (ne tulee kyllä sitten myöhemmin kun datan kytkee taas päälle), mutta puhelut ja tavalliset tekstarit tulee läpi. Mielestäni ihan hyvä tapa blokata öisin tai muuten vaan turhat piippaukset ja ilmoitukset, kuitenkin oikeasti tärkeissä asioissa minut saadaan tarvittaessa kiinni.
mulla on puhelin käytännössä aina äänettömällä tai värinällä. Saattaa mennä välillä tunteja tai päiviä, kun johonkin ei-niin-tärkeään viestiin reagoin. Jos se ihmisiä ahdistaa niin ei voi mitään. Muutama päivä sitten kaveri pisti viestin 01:30 ja ihmetteli, että miksen vastannut. En ajatellut koko elämääni puhelinta päivystää.
Ihmetyttää nykyisin työkaverit, jotka lapsilleen soittaa. Jos lapsi ei heti vastaa puheluun tai viestiin niin ollaan jo melkein poliiseja soittamassa.
Miksi pidätte puhelinta äänettömällä ettekä katkaise virtaa? On ärsyttävää kun joku ei vastaa vaikka hänellä on puhelin päällä mutta äänettömällä. Jos katkaisisitte virran, soittaja ymmärtäisi että nyt ette ole tavoitettavissa.
Minut saa oikeastaan kiinni vain ns. virka-aikana. Iltaisin ja viikonloppuisin olen todella huonosti tavoitettavissa. Lähipiirini tietää tämän eikä heti hätäänny, jos en vastaa.
Tietysti se ärsyttää, että on asiaa ja ei vastata. Kyllä itsekin alan olla vastaamatta, jos sama ihminen viestittelee tai soittelee liikaa. Esim jos on juuri juteltu puhelimessa, niin en vastaa enää uuteen puheluun samana päivänä. Se menee jo mielestäni yliaktiivisuuden puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidätte puhelinta äänettömällä ettekä katkaise virtaa? On ärsyttävää kun joku ei vastaa vaikka hänellä on puhelin päällä mutta äänettömällä. Jos katkaisisitte virran, soittaja ymmärtäisi että nyt ette ole tavoitettavissa.
Koska voin silti käyttää puhelinta johonkin muuhun, en vain halua juuri silloin jutella kenellekään.
Ahistaa. Välillä jätän vaan viestit tahalleen lukematta, jotta mun ei nähdä lukeneen niitä, koska en jaksa vastata. Mutta se vaan siirtää ongelmaa, muutamassaki tunnissa saattaa tulla 100 viestiä, jotka täytyy sitten käydä läpi. Sitten koko ajan ahdistaa sekin, että tiedän niitä viestejä olevan, mutta en vaan halua lukea niitä..
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidätte puhelinta äänettömällä ettekä katkaise virtaa? On ärsyttävää kun joku ei vastaa vaikka hänellä on puhelin päällä mutta äänettömällä. Jos katkaisisitte virran, soittaja ymmärtäisi että nyt ette ole tavoitettavissa.
Mitenkäs menee virrattomana Whatsapit ja Facebookit ja muut hömpät, joihin sekopäät jatkuvasti pommittaa?
T: ei ap
Toissa viikonloppuna yksi vanhempi sukulainen alkoi moittia, kun en ollut tuntiin vastannut puhelimeen mökillä. Sanoin että olin meressä niittämässä kaislaa puolentoista metrin syvyisessä vedessä, jolloin puhelimen mukana pitäminen on haasteellista. Sukulainen selitti että minulla olisi pitänyt olla joku päähän sidottava systeemi, johon puhelimen olisi saanut mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidätte puhelinta äänettömällä ettekä katkaise virtaa? On ärsyttävää kun joku ei vastaa vaikka hänellä on puhelin päällä mutta äänettömällä. Jos katkaisisitte virran, soittaja ymmärtäisi että nyt ette ole tavoitettavissa.
Et ymmärrä siitä, että toinen ei vastaa ettei hän ole tavoitettavissa? :D
Jos joku vastaa = tavoitettavissa
Jos joku ei vastaa = ei tavoitettavissa
Ehkä tämä helppo kaava auttaa sinua.
Mökkiläinen kirjoitti:
Toissa viikonloppuna yksi vanhempi sukulainen alkoi moittia, kun en ollut tuntiin vastannut puhelimeen mökillä. Sanoin että olin meressä niittämässä kaislaa puolentoista metrin syvyisessä vedessä, jolloin puhelimen mukana pitäminen on haasteellista. Sukulainen selitti että minulla olisi pitänyt olla joku päähän sidottava systeemi, johon puhelimen olisi saanut mukaan.
Hekin ovat lankapuhelin aikaa eläneet. Tuskin virittivät kymmeniä metrejä pitkiä johtoja itsekään, että voisivat aina vastata.
Kuulostaa ihan painajaiselta. En ole edes hankkinut älypuhelinta. Minut tavoittaa sähköpostitse, puhelimitse tai tekstiviestillä, ja jos en juuri sillä hetkellä ole tavattavissa, vastaan kunhan ehdin. Kolmessa vaihtoehdossa on riittämiin. Ei stressiä, mutta tuollaisesta kyllä tulisi :O
Ahdistaa. Vaikka mulla ei ees oo älyluuria. Hetkeäkään en voi olla ilman kun lapsen asioista(sairas/erityisnuori) soitellaan ihan milloin sattuu, tai sitten lapsen itsensä tavoitettavissa täytyy olla 24/7.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidätte puhelinta äänettömällä ettekä katkaise virtaa? On ärsyttävää kun joku ei vastaa vaikka hänellä on puhelin päällä mutta äänettömällä. Jos katkaisisitte virran, soittaja ymmärtäisi että nyt ette ole tavoitettavissa.
Katkaisetko sinä aina virran puhelimesta, kun menet paskalle, saunaan tai harrastat seksiä?
Mökkiläinen kirjoitti:
Toissa viikonloppuna yksi vanhempi sukulainen alkoi moittia, kun en ollut tuntiin vastannut puhelimeen mökillä. Sanoin että olin meressä niittämässä kaislaa puolentoista metrin syvyisessä vedessä, jolloin puhelimen mukana pitäminen on haasteellista. Sukulainen selitti että minulla olisi pitänyt olla joku päähän sidottava systeemi, johon puhelimen olisi saanut mukaan.
Kiitos päivän nauruista! :D
itse järjestelmällisesti kieltäydyn olemasta jatkuvasti tavoitettavassi. En usko olevani niin korvaamaton. Osaksi myös tämän vuoksi en ole lainkaan mm. naamakirjassa, instassa linkedenissä ja mitä näitä kaikki nyt onkaan. Varsin monta kertaa olen kyllä saanut haukkuja ja syytöksiä itsekkyydestä. - Kuitenkin minut tarvittaessa saa yleensä kiinni vuorrokauden kuluessa, jos oikeasti on jotain erityisen tärkeää ja ohittamatonta asiaa, jonka haluaa minulle kertoa, tai johon haluaa, korjaan vaatii minun myötävaikutustani.
Kysymys teille, jotka ette vastaa tuntemattomista numeroista tuleviin puheluihin. Eikö teillä ole sen ikäisiä lapsia, jotka liikkuvat yksin kodin ulkopuolella. Jos sattuu esim. joku onnettomuus, niin se puhelu voi olla poliisilta tai sairaalasta. Minulla on myös vanha äiti, jonka lähiomainen olen, minuun otetaan yhteyttä, jos äitini joutuu yllättäen sairaalaan.
Tuttua, en olisi halunnut kännykkää ollenkaan. Nykyään pidän luuria aina äänettömällä, äänet päällä ainoastaan jos tiedän odottaa jotain tärkeää puhelua. Läheiset tietävät eivätkä huolestu jos en vastaa, laittavat sitten viestiä.