Hermo meni tänään ja nyt KADUTTAA todella pahasti...

Etenkin kun kyseessä on noin pieni lapsi, joka vastaa opettelee kaikkea eikä näe sääntöjä kuten vanhempi. En sillä, että vanhempaa olisi oikeus lyödä, mutta hurjalta kuulostaa.



Hae apua neuvolapsykologilta tms., tarvitset apua.

Nyt kun tiedät, että sinulla on ongelma niin koita työstää itsesi siitä eroon. Kun mielesi tekee mojauttaa (ja niitä tilanteita uhmiksen kanssa tulee...) niin laske mielessäsi kymmeneen ja sulkeudu vaikka uhmiksen raivon uhallakin vaikkapa vessaan rauhoittumaan! Sekin on parempi kuin lyöminen. Ja olethan pyytänyt anteeksi? Äidin osa on kova, olen sen itsekin kokenut ja varsinkin esikoisen aikaan olin masentunut enkä kontrolloinut käytöstäni yhtään. Siitä käytöksestä maksan vielä tänäkin päivänä, sillä suhde esikoiseen on erilainen kuin muihin lapsiini :( Pahinta on se, että itselleen ei ole kovinkaan helppo anteeksi antaa.... Voimia sinulle ja ennenkaikkea malttia! Tiedän, että vaikeaa on, mutta yritä!

Minä olen päässyt yli pahimmista kiukuistani ihan sillä että joka päivän alussa ja joskus useamman kerran päivässä muistutan itseäni siitä että lapseni on tosiaankin vasta 2-vuotias ja ei ymmärrä vielä miten kaikissa tilanteissa pitää toimia + että kokeilee rajojaan ja uhmaa.



Tsemppiä, hyvä äiti sinä olet kaikesta huolimatta.

Kuitenkin on kyseessä pieni lapsi, joka ei ymmärrä tekojaan. Eikä kuritus edes auta asiaa. TOistat isäsi mallia. Hae keskusteluapua pian. Peliä ei ole mitenkään vielä menetetty. Tunne vastuusi ja hae apua.

Mulla on nyt viimeaikoina ollut hermot riekaleina. Minulla on kaksi lasta jotka ovat toistensa kimpussa koko ajan. Tappelevat keskenään.

Mulla meni totaalisesti hermot eilen, kun poika otti tytön tukasta kiinni ja ei päästänyt irti. (Ensin oli ½h tapeltu nyrkein, jaloin ja hampain.) Suutuin ja vein poikaa vessaan miettimään asioita... eiköhän poika pamauttanut siinä viennissä otsansa oven kahvaa... huuto oli kova. Sitten kun siittä tokeni, yritin keskustella asiasta, poika alkoi nauramaan ivallisesti ja taas poikaa vietiin, paloi käämit lopullisesti, että poika katsoi parhaammakseen linnottautua huoneeseensa.



En kyllä lyö lasta enään... olen sen kuitenkin muutaman kerran tehnyt ja katunut, joten osaan hillitä siinä asiassa itseni.



Nyt ollaan pojan kanssa taas kavereita...

tottelemattomuudellaan ja uhmakkuudellaan. Mutta se, miksi en ole päätynyt ruumiilliseen kurittamiseen (vaikka sitä olen miettinyt monesti ja ois tehnyt mieli esim. tukistaa kunnolla) on se, että olisin siihen päätynyt vain omaa turhautuneisuuttani. Tiedän, että se ei edes auttaisi tilannetta, vaikka miten tukasta repisin.



Sen sijaan en kestäisi katsoa sitä yllättynyttä ja pelokasta lapsen katsetta, jonka kurituksen jälkeen näkisin lapseni kasvoilta. En halua, että lapseni pelkää minua ja pitää minua arvaamattomana.



Olet lapsesi tärkein ihminen koko maailmassa. Sinuun lapsesi turvaa. Hän opettelee asioita ja vaatii miljoona toistoa eri asioissa. Saat hermostua ja suuttua, mutta lyödä et saa.



Uskon, että olet hyvä äiti ja pidät lapsestasi huolta sekä rakastat häntä valtavasti. Siksi sinun pitää nyt hoitaa tämä lyömisjuttu pois päiväjärjestyksestä. Vanhoille teoillesi et voi enää mitään, mutta voit jättää jatkossa lyönnit lyömättä.

jota sitäkin kadun. Muista, että sinä olet aikuinen ja sinulla on vastassa alle metrin pätkä! Asettaa asioita vähän mittasuhteisiinsa. Kun oikein kiukuttaa ja tekee mieli tarttua kiinni, olen joskus itse iskenyt nyrkin seinään. Lapsi tietysti säikähtää ja itkee, mutta toki häneen ei satu.

Tsemppiä! Onhan sinulla apua lastenhoitoon? Tuollaisen riski kasvaa, mitä väsyneempi on.