Onko niin, että vain velat sanovat olevansa onnellisia. Perheelliset eivät, heillä on ongelmia ja vaikeuksia
Kommentit (5)
En oikein usko. Onnellisuudessa on niin monta muuttujaa, ettei se selity vain lapsiluvulla.
T: 16-v nepsynuoren onnellinen äiti
Jep! Olet ymmärtänyt aivan oikein ap.
Huomasin, miten katkera olisin ollut, jos en olisi saanut lapsia. Muistin miten kateellinen olin ollut työkaverilleni, joka oli kahden lapsen äiti, jo 25-vuotiaana. En antanut kademielelle liikaa valtaa. Jaksoin kääntää sen onnellisuudeksi hänen lapsistaan. Sain esikoiseni 5 v myöhemmin, mutta kateellisuus olisi varmasti kasvanut, jos olisin jäänyt lapsettomaksi.
Joudun olemaan hiljaa, että lapset tekisivät omat ratkaisunsa, mutta toivottavasti minusta tulee vielä isovanhempi. Vielä on aikaa. Lapseni ovat nuoria.
Olet oikeassa. Vapaaehtoisesti lapsettomilla ei ole ongelmia. Kaikki ongelmat, joita ihmisillä on, johtuvat lapsista.
Tai jos jollain vapaaehtoisesti lapsettomalla on jokin ongelma, se johtuu ihan vain siitä, että hänen vanhempansa eivät olleet vapaaehtoisesti lapsettomia.
No eiköhän niitä onnellisia ja onnettomia löydy ihan molemmista.