Ärsyttää, ettei sitä Irmeli-nunnaakaan ole löydetty. Ihme tehotonta etsintää!
Ärsyttää, että eivät silloin, kun olisi vielä voinut löytyä elossa, etsineet tehokkaammin. Nyt sitten "odotellaan, että lehdet putoavat puista, että näkee maaston paremmin". Mutta sitten etsitään enää tietysti kuollutta nunnaa.
Miksei ole viranomaistahoa, joka etsisi huomattavan paljon tehokkaammin heti silloin katoamisaikaan. Silloin, kun on vielä mahdollista löytää elossa. Olisi esimerkiksi jokin viranomainen mietitty, jonka työ on sen laatuista, että sen voi jättää etsintöjen ajaksi ja liike olisi kaikkialle Suomeen tarvittaessa.
Esimerkiksi tulee mieleen jotkin poliisin tai armeijan työt, joissa tehdään jotain ek-kiireellisiä työtehtäviä, joista pystyy irrottautumaan maastoetsintöihin kaikkialle Suomeen. (tietysti se olisi mainittu työnkuvassa ja työt mitoitettu sen mukaan, että ehtii myös etsiä, kun esittävää ilmenee)
Kommentit (9)
Joku koiranulkoiluttaja tai jopa lapset tekevät sitten aikanaan ikävän löydön.
Kadonneen löytäminen on varmaan vaikeampaa kuin maallikkona voisi kuvitella. Varsinkin luonnonmaisemassa on niin paljon näköesteitä, ettei voi etsiä kuin pieneltä alueelta kerrallaan.
Toivon todella paljon nunnan löytymistä. Muutenkin tietysti, mutta haluaisin selvyyttä siihen, mitä hänelle on tapahtunut.
Kunnat pitäisi velvoittaa tarjoamaan kaikille yli 75-vuotiaille paikanninrannekkeen. Näin vältyttäisiin lukuisilta mirhenäytelmiltä. (ei tiettykään olisi pakko ottaa, jos ei halua, mutta ilmaiseksi tarjottaisiin palvelu)
Mikä kumma on saanut hänet poikkeamaan tieltä? Onko tullut joku huono olo ja lähtenyt kauemmaksi maastoon oksentamaan ja kuollut siihen? Vai onko joku autoon napannut?
Muistiongelmista ei ole ollut lehdissä.
Kyllä joku järjestelmä pitäisi olla, että kadonneet saisivat nopeasti suuren koulutetun etsijäryhmän.
Vierailija kirjoitti:
Joku koiranulkoiluttaja tai jopa lapset tekevät sitten aikanaan ikävän löydön.
Luonnossa liikkuminen pitäisi kieltää, koska mitä tahansa voi tapahtua ja sitten joku voi joutua tekemään ikävän löydön. Miettikää vaikka vuorikiipeilijöitä. Parempi ettei kukaan mene luontoon, niin kukaan ei voi löytää mitään, eikä kukaan voi kadotakaan sinne. Säästyy kaikenlainen etsiminen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joku järjestelmä pitäisi olla, että kadonneet saisivat nopeasti suuren koulutetun etsijäryhmän.
Perusta sinä vaikka sellainen vapaaehtoistoimintaan perustuva etsimisryhmä.
Linkki vielä
http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201708092200315203_u0.shtml