Lue keskustelun säännöt.
Miksi toinen katsoo pois lähtiessä silmiin, vaikka muuten on vältellyt katsetta?
01.08.2017 |
Kun toinen käy vaikka kylässä, siinä istuskellaan ja jutellaan, mutta toinen välttelee katsetta. Mikä on hänelle ihan tyypillistä, joten se katseen välttely ei kiinnitä huomiota eikä ihmetytä. Mutta nyt olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kun tapaaminen päättyy ja ollaan hyvästelemässä, niin silloin hän ottaa katsekontaktia, joka on jopa intensiivinen.
Miksi näin? Onko tapaamisen päättyminen niin helpottavaa, että silloin voi vaikka rohkaistua? Vai onko katsominen siinä lopussa helpompaa, kun ei tarvitse jäädä seuraamaan katseenoton seurauksia? Vai onko se jotain sellaista, että "kiitos, painan tämän tilanteen nyt mieleen, ettei se unohdu"? Vai mitä?
Kommentit (5)
En kyllä ole huomannut itse tällaista käytöstä, mutta tosiaan tulee mieleen, että siinä lähtiessä on juuri helpompi katsoa silmiin, kun ei tarvitse jäädä seuraamaan katseenoton seurauksia ja silloin haluaa vielä ikään kuin jättää hyvän ja kohteliaan vaikutelman, vaikka muuten se on ollut todella vaikeaa. Itse olen huono katsomaan ihmisiä silmiin, mutta joihinkin tilanteisiin yritän kerätä sen rohkeuteni. Varsinkin silloin, kun sanon jotain, mitä oikeasti tarkoitan ja haluan toisen tietävän. Esimerkiksi lähtötilanteessa voisin kuvitella, että katsoisin tiukasti toista silmiin, kun sanon, että oli kiva nähdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin kyllähän se joka tapauksessa positiiviselta eleeltä tuntuu, joten ei siinä sen puoleen ole mitään murehtimista. On vain vähän uusi tilanne, niin mietiskelen.. Ap
Uskon, ettei ainakaan ilkeyttään tee noin. Jokin arvailuistasi tai jopa kaikki voivat olla syynä. Olen tuollainen ihminen.
Joskus päätän, että koko vierailun ajan pidän yllä katsekontaktia ja olen erityisen keskustelevainen ja huomaavainen. (Kuinka moni "normaali" ihminen vain päättää toimia näin, eikä tee sitä siis luonnostaan?) Useimmiten en kuitenkaan kykene keskittymään silmiin katsomiseen noin pitkää aikaa ellen tee sitä tietoisesti. Tai en katso, koska keskeneräiset ajatukseni voisivat paistaa lävitseni, koen näin. Katson siis silmiin ainakin hyvästellessä ja sanon ehkä pohtivani vielä montaakin seikkaa.
Silmiin katsominen tuo minulle aivan liikaa informaatiota toisesta. En useinkaan ujostele itse, mutta tuo liika info sekoittaa minua. Olen hyvin intuitiivinen. Luen jo äänensävystä ja kehon asennosta paljon ja tavasta, jolla ihmiset kertovat läheisistään, joten silmistä lukeminen on liikaa.
Autan ihmisiä. Kun paneudun käsiteltävään aiheeseen voin katsoa silmiinkin. Voin pohtia kuulemaani ja palata siihen sitten myöhemmin, kun olen pohtinut kaiken siitä henkilöltäni saamani infon ja tehnyt itselleni ikäänkuin yhteenvedon, päätelmät, joihin vaistoni neuvoo. Kommentoin osana keskusteluakin. Minulle avaudutaan, koska minua pidetään niin luotettavana, että en tule kertomaan aroista asioista eteenpäin tai käyttämään saamaani tietoa muuten väärin.
Kiitos näkemyksistä! Me saatetaan tuon ihmisen kanssa joskus jutellakin tuon tyyppisistä asioista. Joten minulle saattaa hyvinkin selvitä oikeastikin miten hän nuo tilanteet kokee. En vain vielä viitsi kysellä, ettei asiaan kiinnity liikaa huomiota. Ehkä joskus ajan päästä sitten. Ap
Eipä itse asiassa minullakaan ole kokemusta näin silmiinpistävästä erilaisuudesta hyvästelyn yhteydessä. Ennen kuin nyt. Joten ei ihme, ettei muiltakaan oikein löydy kommentoitavaa. Ap