Onko itäsuomalaisuudessa tai savolaisuudessa jotain noloa?
Olen maaltamuuttajien jälkeläinen pääkaupunkiseudulta. Olen kiinnostunut omista juurista ja ihmettelen, miksi äiti haluaa korostaa oman sukunsa läntistä alkuperää ja vähätellä itäistä. Hän on siis Savosta kotoisin, mutta isän puolelta on seassa länsisuomalaista verta. Kuitenkin ihan perus matikalla pitäisi itäsuomalaisia geenejä olla enemmän. Onko siinä itäsuomalaisuudessa tai savolaisuudessa jotain hävettävää? Olen toisinaan kuullut savolaisuuteen liittyviä vähemmän mairittelevia letkautuksia. Onko menneisyydessä ollut "heimorasismia" tai onko sitä vielä tänäkin päivänä?
Kommentit (19)
Onhan siinä vähän sellaista jakolinjaa, että lännessä ollaan pidempiä, kauniimpi ja terveempiä, enemmän "ruotsalaisgeenejä". Itäistä syntyperää pidetään jostain syystä vähempiarvoisena.
Mutta parastahan on olla sekoitus molemmista, saa todennäköisemmin terveen geenipohjan.
Öö, anteeksi mitä? Eipä ole tällainen käynyt mielessäkään, kyllä minä olen ainakin ylpeä äidin karjalaisista ja isän savolaisista juurista. He samaten omistaan. Itä-Suomi on hurjan kaunista seutua järvineen ja ihmiset siellä ihan yhtä mukavia kuin muuallakin.
Vierailija kirjoitti:
Väkivaltaisia, sivistymättömiä juoppoja joilla esiintyy paljon mielenterveysongelmia. Siksi.
Hah! Kerrotaan terveiset Puskalle. :)
Savon murre on monen mielestä noloa ja junttia.
Vierailija kirjoitti:
Onhan siinä vähän sellaista jakolinjaa, että lännessä ollaan pidempiä, kauniimpi ja terveempiä, enemmän "ruotsalaisgeenejä". Itäistä syntyperää pidetään jostain syystä vähempiarvoisena.
Ai, en ole tällaista koskaan havainnut - jos siis sitä tämän palstan mt-ongelmaista Länsi-Suomi -jankkaajaa toistuvine teeseineen ei lasketa.

No tuo kauneus on toki subjektiivista mutta muut on ihan tilastofaktaa, lännessä on pidemmät ihmiset ja pidempi elinikä.
No, menepä ensin vaikka Närpiöön ja sitten Ilomantsiin. Romurajan ylitettyäsi voit itse tuta joko häpeää tai ylpeyttä.
Vierailija kirjoitti:
Savon murre on monen mielestä noloa ja junttia.
Totta, mutta yhtä juntteja ovat pk-seutulaisen korvissa muutkin murteet.
Joo, idässä ollaan lyhyempiä, köyhempiä ja sairastetaan enemmän. Johtuisiko väheksyntä siitä?
https://vaestotiede.wordpress.com/2015/06/01/suomessa-asuu-kaksi-kansaa/
Vierailija kirjoitti:
Olen maaltamuuttajien jälkeläinen pääkaupunkiseudulta. Olen kiinnostunut omista juurista ja ihmettelen, miksi äiti haluaa korostaa oman sukunsa läntistä alkuperää ja vähätellä itäistä. Hän on siis Savosta kotoisin, mutta isän puolelta on seassa länsisuomalaista verta. Kuitenkin ihan perus matikalla pitäisi itäsuomalaisia geenejä olla enemmän. Onko siinä itäsuomalaisuudessa tai savolaisuudessa jotain hävettävää? Olen toisinaan kuullut savolaisuuteen liittyviä vähemmän mairittelevia letkautuksia. Onko menneisyydessä ollut "heimorasismia" tai onko sitä vielä tänäkin päivänä?
On näyttöä, että Pähkinäsaaren rauhan raja on edellen olemassa. Tautiperimä on eri itä ja länsipuolella. Sitten tuo itä-suomalaisuus, mikä se on. Savolaisuus on olemassa, he olivat "suomalaisia", jotka asuttivat Pähkinäsaarenrajan itäpuolet, jotta kruunu saisi verorahansa.
Itä-suomalaisuus viittaa Karjalaan, tai Vanha-Suomeen. Perusmatikka ei sovi genetiikkaan.
Tästä "heimo rasismista ketoo mielestäni parhaiten seuraava kasku"; Pohjalainen tilallinen osti uuden hienon auto ja ajoi kaupan pihaan. Naapuri oli kateudesta vihreä ja meni kotiin ja alkoi paiskia töitä hullunlailla. Sai rahat ja osti vielä vienomman piilin ja ajoi kaupan pihaan.
Itä-Suomessa isäntä osti uuden auton ja ajoi kaupan pihaan. Naapuri oli kateudesta vihreä ja yön hämärtyessä meni ja viilsi pahan naarmun auton oveen.
"Länsisuomalaiset ovat keskimäärin terveempiä ja varakkaampia kuin itäsuomalaiset. Tähän vaikuttavat niin geneettiset kuin elintapoihin ja elinympäristöön liittyvät erot."
http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/suomessa_asuu_kaksi_kansaa_itaine…
"Vuonna 2008 Kansallisen (Finriski 2007) tutkimuksen yhteydessä tehtyjen mittausten mukaan Suomen pisimmät ihmiset olivat keskimäärin Lounais-Suomessa (Turku ja Loimaa), jossa 25–34-vuotiaiden miesten keskipituus oli 180 senttimetriä ja naisten 167 senttimetriä."
Jankuti jankuti jankuti, löysihän hän tiensä tähänkin ketjuun...
Ps. Missä se Turun kaunis gasellirotu piilee, kun katukuva (nuoret paikalliset ihmiset) ei tosiaan erotu positiivisesti Helsingistä?
Vierailija kirjoitti:
"Länsisuomalaiset ovat keskimäärin terveempiä ja varakkaampia kuin itäsuomalaiset. Tähän vaikuttavat niin geneettiset kuin elintapoihin ja elinympäristöön liittyvät erot."
http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/suomessa_asuu_kaksi_kansaa_itaine…
Kuuluuko oululaiset läntiseen vai mihin? Olimme qstockissa kahtena päivänä ja kävijöitä 32000. Suurin osa populasta oli keskimääräistä lyhyempää ( ja tosi paljon pullukoita) niin selvästi että huomasi. Oli aikaa katsella kun ei otettu mitään alkopitoista. Muuten aika kivat festarit:))
Ei todellakaan! Meijän suku on myös kotoisin Savosta ja on Järvi-Suomi mun mielestä kauniimpi kuin joku peltolakeus Pohjanmaalla, vaikka tietenkin kauneus on katsojan silmissä aina.:) Silti oon asunut myös elämästäni 9 vuotta Etelä-Pohjanmaalla ja en ainakaan halua varmaan enää muuttaa takaisin koskaan, paitsi ehkä jossain Seinäjoella voisin asua.:)
T: 23-vuotias nuori mies/poika
Minulla on esi-isissä ruotsalaisia inkeriläisiä, hämäläisiä, savolaisia ja vaikka vallan mitä. Kukaan ei ole toistaan arvokkaampi. Yhtä suurella mielenkiinnolla luen inkeriläisestä isomummistani kuin savolaisesta isoisästänikin.
En nyt tiedä onko esim. joku Pohjanmaa sen suurempi ylpeilyn aihe kuin Savokaan... paitsi tietenkin pohjalaisten itsensä mielestä.
Mutta voisiko äidilläsi olla taustalla jotain käsittelemättömiä traumoja? Itsekään en koskaan kerro olevani kotoisin paikasta x, jossa asuin lähes koko lapsuuteni ja teini-ikäni, vaan paikasta y jossa kävin vain syntymässä. Sinänsä mitään noloa tai yleisesti huonona pidettyä ei liity tuohon x:ään, vaan kyse on henkilökohtaisesta inhosta ja karvaista kokemuksista. Haluan mieluiten olla muistelematta siellä vietettyjä vuosia lainkaan.