Lue keskustelun säännöt.
Miksi 60-80-luvulla tehtiin melkeinpä pelkästään "käännös"biisejä?
23.07.2017 |
Nuo on vieläpä ihan karseen kuulosia käännöksineen. Miks hitossa noita tehtiin oikein? Eikö ollut nrj.n tapasta radiokanavaa mikä soitti pelkästään amerikkalaista musiikkia 2h syklillä samoja biisejä?
Kommentit (3)
Mitä sinä oikeastaan halusit kysyä? "tehtiin melkeinpä pelkästään vain" tarkoittaisi sitä, että ei ollut omaa suomalaista tuotantoa vaan lähes ainoastan käännettyä. Tarkoitatko kuitenkin, että ei soitettu alkuperäiskielellä amerikkalaista ym. ulkomaista vaan käännettiin ja tehtiin suomalaisversio?
Kaupallisia radiokanavia ei todellakaan vielä ollut, oli vain yleis- ja rinnakkaisohjelmat. Radio Luxembrg oli silloinen "nrj" vaikka en tiedä, soitettiinko jo siellä sama soittolista monta kertaa päivässä.
Viime vuosisadalla Suomessa oli erikseen kiellettyjen lista kappaleista, joita ei saanut soittaa. Silloin saattoi oikeasti toivekonserteissakin kuulla oman toiveen eikä sanottu " sitä meillä ei nyt täällä (soittolistalla) ole, mutta kävisikö tämä" ja tarjottu kappaletta, joka oli kuultu jo kolmesti sinä päivänä - paitsi ei tietenkään niitä kiellettyjä. Nythän kiellettyjä ovat kaikki ne, joita ei ole erikseen erittäin lyhyelle soittolistalle poimittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska se kannatti. Biisit oli useimmat hittejä jo maailmalla, joten menestyspotentiaali jo oli. Suomalaiset halusivat kuulla suomeksi laulettuna biisit, joten niitä sitten myös tehtiin. Pop- ja rockmusiikki oli vielä uutta, tekijöitä ei heti pulpahtanut. Iskelmä ajautui kriisiin tangobuumin jälkeen, kun tekijät väheni, joten pitäydyttiin covereissa.
Sitten on tietysti ne, jotka tekivät biisinsä itse. Ernoksen E. Lindahl oli jopa hieman edellä aikaansa Harha-biisillä niin lyriikassa kuin melodiassa. Irwin väsäsi biisejä itse Vexi Salmen kanssa. Rockin puolella oikeastaan Rauli Somerjoki sävelsi ekat suomalaiset klassikot, vaikka toki teki paljon covereitakin (joista monet on muuten huomattavastikin parempia kuin alkuperäiset, jopa Elvis-coverit). Sitten tuli Pekka Strengit, underground, Isokynä Lindholm, Hectorkin - ja 70-luvultahan alkoi sitten suomi-rockin nousu: Juice, Eput, Kaseva, Röyhkä, Pelle ja ennen kaikkea Tuomari Nurmio. 80-luvulla rockissa ei juuri covereita enää kuultu, iskelmä-musiikissa sitten sitäkin enemmän.
http://www.aanitearkisto.fi/firs2/saveltaja.php?Id=K%E4rki+Toivo+Pietar…;