minä taas en ymmärrä kuinka nykyään tehdään niin suuri asia synnyttämisestä, kaikkeen pitää saada tukea

nyt on ihan ns normaalia että ensin käydään pelkokäynnillä, sit tutustumiskäynnillä, sit valmennetaan, sit ylimääräinen tapaaminen koska pelkää taas jotain, sit hengitystreffeille ja kun vauva on tullut on oppimiskursseja miten tehdä ruokaa, miten olla vain vauvan kanssa, miten jaksaa, miten sopeutua, tukea tarvitaan äitinä olemiseen, arjen elämiseen ja vauvan rakastamiseen. Kaikki ym seikkoja ovat oikeesti ihan normaaleja luonnollisia asioita johon nykyaikuinen (nuori?) tarvitsee rohkaisua jatkuvasti.

Ystäväpiirissäni on aika monta synnyttänyttä naista, eikä yksikään ole käynyt noita teidän mainitsemia " kursseja" . Itse olen synnyttänyt kolme lasta ilman suurempia kommervinkkejä, mutta ymmärrän hyvin, että moni tarvitsee apua mm. synnytyksen jälkeiseen masennukseen (jota on ollut aina, mutta ennen naiset vain leimattiin hysteerikoiksi).



Minusta tuollainen toisten ongelmien vähättely on tosi ärsyttävää, ja kertoo lähinnä omasta suvaitsemattomuudesta. Jos ihmisellä on ongelma, niin sitten se on SILLE ongelma, vaikka sulle ei olisikaan. Ja toisaalta, onko se nyt niin kauheeta jos porukka ravaa ties missä, voisi sitä vielä huonommin aikansa tai rahansa käyttää.



Kuulostat ap jo aikamoiselta kyylämummolta: " Kyllä se on niin hirveetä kun nykyaikana ja blaa blaa" . Pistä pääs pensaaseen jos et nykymenoa kestä!

Ennen ei ollut tieto ja asiat otettiin vastaan sitten kun niitä eteen tuli. Oli uskomuksia, poppaskonsteja ja pyhää tietämättömyyttä. Paljon samaa on tänäkin päivänä, mutta nyt on enemmän tietoakin. Se lisää pelkoja ja epäuskoa omiin kykyihin.



Minä en pelännyt synnytystä, en tiennyt mitä tulee. Nyt pelkään. On foorumeita ja pelkoklinikoita joissa keskustella. Eikö ole hyvä että saa puhuttua asioista joista pelkää.

monesti tarkoittanut sitä, että lapset ovat hoitaneet toisiaan. Synnytykseen on kuollut äitejä ja lapsia. Sekin on luonnollista. Onneksi nykyään sitä ei pidetä enää luonnollisena vaan sekä äitien että lasten kuolleisuus on pieni.



Kun ei ollut lupa valittaa, tapeltiin, vedettiin viinaa, käytettiin väkivaltaa, hylättiin lapsia ja niin edelleen. Onko se sitten jokin ihanne, ettei jaksamattomuudesta saisi puhua? Ei ennen ole ollut yhtään sen vahvempia ihmisiä. Elämä on ollut julmaa ja kylmää osittain juuri siksi, ettei valittaminen ole ollut edes sallittua. Tätä asennetta on Suomessa paljon vieläkin.



Olen samaa mieltä vain yhdessä asiassa. Synnytykseen liittyvä pelko on pitkälti samaa ilmiötä kuin kuoleman pelko. Asiasta on tehty niin iso ja luonnoton, että ihmiset pelkäävät.