Kuinka olette uskaltaneet oikeesti synnyttää??

Synnytyksestä selviää parhaiten olemalla mahdollisimman rento, se menee miten menee pelkäsit hysteerisesti tai et

En oikeasti halunnut edes ajatella, että joudun pungertamaan jotain jalkojeni välistä ulos. Ajatus tuntui ihan mahdottomalta. Mutta päädyin ajattelemaan näin: kaikki muutkin sitä tekee, kai minäkin voin ;) Kuulostaa kai aika laimealta neuvolta, mutta mua se auttoi. Ajattelin, että jos naiset kautta aikojen on lapsia pykänneet maailmaan, niin kai se multakin onnistuu? Ja jos ei oikein onnistu, niin hoitohenkilökunta tietää mitä tehdä. Itse toimitusta en miettinyt _yhtään_. En halunnut, en pystynyt.



Ja kummasti se esikoinen vaan syntyi. Kipeää teki, mutta syntyi. Enkä tuota kokemusta pois antaisi! Toista vauvaa olikin paljon helpompi lähteä synnyttämään, kun tiesi mitä on tulossa. Minulle ainakin se oli se pahin juttu, että ennen ekaa synnytystä ei todellakaan tiennyt, millaista se on, onko se kauheaa vai tosi kauheaa... Mutta ei se ollut ;)

Ekalla kerralla oli suoraan sanottuna paniikissa, mutta kukaan ei uskonut minua vaikka yritin pelosta puhua. Vauvakuume oli niin kova kuitenkin, että ajattelin mieluumin kuolevani kun jääväni ilman lasta. Menin siis ensimmäiseen synnytykseen (käynnistettiin viikolla 38 raskausmyrkytyksen vuoksi) sillä ajatuksella että elämäni on nyt ohi ja kuolen synnytyksessä. No en kuollut, mutta podin pitkään synnytyksen jälkeistä masennusta.

Toisen synnyttäminen oli sitten vielä kamalampaa, koska tiesin mitä synnyttäminen on. Ihan hyvin siitäkin selvittiin ja nyt sitten kolmas olisi kiikarissa.



Tarkoitukseni on siis kertoa, että sillä synnytyksellä kulkuineen ja kipuineen ei lopulta ole merkitystä jos tuloksena on terve lapsi.

ymmärrettävää että nykyihminen pelkää.

Itse lakkasin pelkäämästä kun tajusin ettei koskaan ennen eikä missään maankolkassa ole ollut näin turvallista synnyttää

Itse vain ajattelin, että tämä pelko minun on kohdattava, kun olen raskaaksi itseni saattanut. Ei sitä voi väistää mitenkään, rohkeasti vain puskemaan. Ja luotin siihen, että saan parasta mahdollista apua ja hoitoa. Kolmesti olen synnyttänyt ja kaksi kertaa olen joutunut myös sektioon.

itse lähdin esikoista synnyttämään soitellen sotaan -meiningillä ja pieleen meni. lapsi syntyi kyllä hyvin voivana (mitä nyt imukupin pahka päässä), mutta minä kärsin vaurioita ja sain kovan pelon seuraavaa kertaa kohtaan.



kakkosta odottaessani kävin pelkopolilla marisemassa. suurin sieltä saamani hyöty oli rentoutus- ja mielikuvahoidosta, jossa kävin pari kertaa. se tehtiin synnytyssalissa niin, että minä makasin siinä lavetilla peiton alla mukavasti, ja asiaan koulutuksen saanut kätilö jutteli ensin ne tyypilliset " oikea kätesi on painava ja lämmin" -jutut, ja sitten vaihe vaiheelta koko synnytyksen, niin että kaikki sujui alusta asti hyvin ja minä olin koko ajan tilanteen hermolla ja tietoinen.



ajattelin ensin että ihme soopaa, että mikä hyöty jostain ajattelemisesta on, kun kaikki menee kuitenkin niinkuin se menee. olin luonnollisesti väärässä. kaikki meni pilkulleen sillä lailla kun harjoituksessa kuvailtiin. olin koko synnytyksen ajan ihanassa hurmoksessa ja ehkä 5 minuuttia (juuri ennen epiduraalia) lukuunottamatta nautin joka hetkestä.



synnytys on väkevä kokemus! kun kaikki menee hyvin, se voi olla naiselle tosi voimaannuttava kokemus myös.



kysy jos teidän sairaala tarjoaa tuollaista rentoutusharjoittelua. jos ei tarjoa, niin ota selvää synnytyksen kulusta, luo mielikuvia eri vaiheista, ja näe kuinka kehosi toimii juuri niinkuin sen pitää. synnytystä ei voi paeta, sitä päin täytyy mennä rohkeasti.



ja sitten kun olet siellä hommissa niin PONNISTA (heti kun saat luvan) NIIN KOVAA KUIN LÄHTEE. niin kovaa että perse repeää heti kättelyssä.

Eli mieti pelkäätkö tosiaan synnytystä vai enemmänkin sitä ettet voi hallita tilannetta.

kun toistelin itselleni, että MILJOONAT MUUTKIN NAISET selviytyy tästä! Ja kun synnytyksen aika koitti ei mua jännittänytkään yhtään. En edes muistanut koko synnytyksen aikan, että se mua oli joskus jännittänyt.

Synnytykset (5) sattuneet mutta kivunlievitystä en ole koskaan tarvinnut. Synnytykset kestäneet 2 tuntia. 10h olisi varmasti paha. Kai kipukynnykset niin erilaisia ihmisillä.

sinulle on yksi hailee mitä kukaan ajattelee ulkonäöstäsi tai ääntelystäsi. anna tukan roikkua naamalla, silmien palaa päässä ja murise, karju ja huohota ihan sen mukaan miltä tuntuu.



kätilö varmaan kyselee sinulta kaikkea ihmeellistä tyyliin " tuntuuko kipu alas vai eteenpäin?" . älä jää ihmettelemään oikeaa vastausta vaan vastaa ihan sen mukaan miten itse asian hahmotat.



luota siihen että tiedät ja osaat. vaikka et tiedä tietäväsi niin tiedät kuitenkin. siinä on se homman luonnollisuus.

Tiettyjä asioita voi tok etukäteen tutkia ja sen pohjalta suunnitella hieman synnytystä ja valmistella tulevaa koitosta.

Esim sikiön asento kohdussa, onko laskeutunut oikein, vauvan koko, istukan sijainti ja oman lantiosi tilavuus.



Mutta se milloin tai miten vauva syntyy ei voi kukaan ennustaa, ellet välttämättä toivo sitten loppujen lopuksi sektiota...



Toisilla ensisynnytys kestää 2h ja toisilla siihen touhuun menee yli vuorokausi. Aina ei synnytyksen kesto ole suoraan riippuvainen siihen miten raskas ja kivulias synnytys on.

Toisilla alkaa synnytys vesien menolla ja toisilla taas suppareilla.

Käänteitäkin voi tulla aivan yllättäen ja koko homma saattaa päätyä sektioon. Koskaan ei voi tietää.



Senpä takia synnyttämään kannattaa lähteä avoimin ja mahdollisimman rentoutunein mielin. Kroppa siinä vie ja sinä tulet siinä perässä ;o)



Itse olen kokenut kaikenlaista. Normaalin täysiaikaisen alatiesynnytyksen ja keskoskaksosten kiireellisen sektion. Näistä sanoisin ehdottomasti että se alatiesynnytys oli helpompi ja miellyttävämpi kaikin tavoin. Välilihaa ei suinkaan aina leikata ja ponnistusvaihe saattaa olla ohi ihan parissa minuutissa. Ja kun vauva on syntynyt, niin ihan OIKEASTI kaikki kipu kaikkoaa!



Oma alatiesynnytykseni kesti yhteensä 12 tuntia ja ponnistusvaihen oli 14 minuuttia. Välilihaakaan ei leikattu. Etukäteen olin minäkin kuullut kaikenlaisia kauhutarinoita siitä miten tosi paljon synnytys sattuu, mutta sitten kun olin itse sen kokenut niin mieleen tuli ajatus: " tässäkö tämä sitten oli" ... ;o)



Keisarinleikkaus oli ihan kamalaa ja siitä toipuminen kesti tosi kauan. On paljon paljon riskialttiimpi sekä äidille että vauvalle....







Voimia tulevaan!

Tarkoitan ekan synnytyksen helppoudella sitä, että kun ei tiennyt mitä tuleman pitää niin ei osannut yhtään jännittää. Tai no joo, jännitti, mutta toisella ja kolmannella kerralla jännitti erilaiset asiat, ts. yksityiskohtaisemmat jutut kuten esim. ehtiikö sairaalaan ajoissa, saako epiduraalin, saako osastolla nukuttua jne.



Kolmannella kerralla pelkäsin tosissani sitä, että päätyisin leikkaukseen. Vauva oli iso ja jännitti mahtuuko vauva tulemaan alakautta. Leikkauksesta toipuminen voi olla hidasta ja tuskallistakin, joten toivoin, että siihen ei tarvitsisi mennä. Onneksi vauva mahtui tulemaan alakautta!

Mulle tuli kanssa kolmatta odottaessa tuollaisia pakokauhun puuskia, mutta kun synnytys alkaa niin sitä on itse ihan kuin viilipytty. Ei sitä tarvitse pelätä. Pitää vain uskoa itseensä ja kehoonsa, että selviää.

synnytät turvallisesti ja turvallisessa sairaalassa missä on ammattitaitoinen väki auttamassa ja tukemassa ja kaikki mahdollinen kivunlievitys saatavilla.

Et synnytä yksin tai jonkun lapsenpäästäjän kanssa saunassa kipulääkkeenä pelkkä hieronta tms.



-äitix2 ja jännitin sitä minäkin mutta ajattelin noin ja hyvin menneet, kokemuksena mieletön enkä ikinä pois vaihtaisi-