Miksi alussa ihana mies muuttuu tällaiseksi?
Ero on mielessä ja vain järjestelykysymys, en halua todellakaan enää jatkaa miehen kanssa, mutta ihmettelen syitä tällaiselle:
Alussa mies on ihana ja huomaavainen, ollaan rakastuneita, kehutaan toisiamme. Sitten reilun vuoden jälkeen muutetaan yhteen. Pian tämän jälkeen minussa onkin kaikki vialla, lähinnä ulkonäöllisesti. Mies haukkuu plösöksi (bmi vähän alle 20!), pilkkaa piirteitä, joita aiemmin kehui (esim. luonnonkiharat hiukset, pisamat) ja myös niitä piirteitä ja vikoja, jotka aiemmin tuntui hyväksyvän (esim. murrosiästä jääneet haaleat venymäarvet lantiossa ja reisissä, rako etuhampaiden välissä. Vaatteet on rumia, hiukset on rumat, minun kanssa ei kehtaa lähteä mihinkään, seksin poisjääminen on minun epähaluttavuuteni syytä. Kaikki alkoi siis pienenä mukahauskalla ja ihan läpällä vaan v-tuiluna, nyt puheet paljon suorempia ja loukkaavampia. Miksi??? Ihan oikeasti luulin löytäneeni hyvän miehen ja parisuhteen. En varmasti ole täydellinen, mutta onko kukaan? Riitoja ei ole ollut ennen tätä, nyt riidelty viime aikoina usein, kun mies pahoittaa mieleni.
Muutan kuun vaihteessa, miehelle en ole sanonut mitään. Pelkään, että henkinen väkivalta äityisi vain pahemmaksi. Mies taitaa olla todelisuudessa umpihullu.
Kommentit (29)
Muuta ihmeessä pois. Minäkin siirsin tuollaisen miehen kiusaamasta itseäni.
No ei kai siinä muuta selitystä voi olla kuin sinä. Sinähän siinä olet se vaikuttava lisämauste.
kannattaa vaihtaa maisemaa. Tuo ei paremmaksi muutu. Joko sillä on itsellä uusi mielessä tai on niin epävarma itsestää, että pelkää menettävänsä sinut. Haukkumalla ja saamalla sinun itsetuntosi murrettua saa pidettyä sinut itsellään. Ehkä olet niin nätti, että pelkää, että jos sinulla on liiaan korkeat luulot itsestäsi löydät kohta uuden miehen.
Hyvä kun muutat. Ei tuo tuosta tulisi muuttumaan edes puhumalla, kuin ehkä hetkeksi, ja sitten taas luvassa olisi entistä pahempaa. Mulla ja miehellä on pitkä liitto takana ja koskaan mieheni ei ole haukkunut ulkonäköäni. Exäni kyllä osasi juuri tuon mitä sinun miehesi nyt tekee.
Todellinen luonne tulee esiin. Miehet esittävät ja mielistelevät alussa, että saisivat seksiä. Sitten kun suhde arkipäiväistyy, eivät jaksa enää näytellä. Se on todella hankala tehtävä naiselle ottaa selvää, että millainen henkilö on luonteeltaan tosiasiassa. Yleensä aika näyttää ja suurin osa miehistä pitää puolisoaan itsestäänselvyytenä.
Vierailija kirjoitti:
No ei kai siinä muuta selitystä voi olla kuin sinä. Sinähän siinä olet se vaikuttava lisämauste.
Palstaterapeuttimme taas osaa neuvoa......
Ihan tavallinen nuori jolppi joka hankkii naisen ryhmäpaineen takia. Ja tärkein asia tuollaisessa on se että se nainen on näyttävän näköinen. Kaiken muun kyllä kestää kärsiä kunhan vaan kaveritkin katsoo kateellisena. Harmi vain että se tyytymättömyys sitten purkautuu tuollaisena huonona käytöksenä.
Vierailija kirjoitti:
Todellinen luonne tulee esiin. Miehet esittävät ja mielistelevät alussa, että saisivat seksiä. Sitten kun suhde arkipäiväistyy, eivät jaksa enää näytellä. Se on todella hankala tehtävä naiselle ottaa selvää, että millainen henkilö on luonteeltaan tosiasiassa. Yleensä aika näyttää ja suurin osa miehistä pitää puolisoaan itsestäänselvyytenä.
Olet oikeassa. Todellinen luonne voi alkaa paljastumaan vasta jopa vuosien, vuosien jälkeenkin. Kyllä sitä osataan niin ihanaa ja mahtavaa ollakin joskus.
Miehet pitää testata ja ryvettää erilaisissa vesissä, paljon, ennen suhteen perustamista.
Tiedän miehen, joka on ollut juuri tuollainen ties kuinka monen naisen kanssa. Alussa hurmaava, muutamassa kuukaudessa hulluus lyö päälle.
Nyt alkaa olla ikää 45v ja ei enää saa kuin lyhyitä suhteita. Kuluttava elämä näkyy naamasta, keskivartalolta ja etenkin hiusten alta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellinen luonne tulee esiin. Miehet esittävät ja mielistelevät alussa, että saisivat seksiä. Sitten kun suhde arkipäiväistyy, eivät jaksa enää näytellä. Se on todella hankala tehtävä naiselle ottaa selvää, että millainen henkilö on luonteeltaan tosiasiassa. Yleensä aika näyttää ja suurin osa miehistä pitää puolisoaan itsestäänselvyytenä.
Olet oikeassa. Todellinen luonne voi alkaa paljastumaan vasta jopa vuosien, vuosien jälkeenkin. Kyllä sitä osataan niin ihanaa ja mahtavaa ollakin joskus.
Toisaalta en tunne miestäsi. Voi olla nuori ja epävarma. Kyllä ihmiset joskus iän myötä muuttuu. Saattaa myös olla jotain teiniangstia, jota ei ole saanut aikaisemmin purkaa ilman hylätyksi tulemisen pelkoa...
Sinä varmaan tiedät miehen parhaiten ja osaat nähdä mitä sen kiukuttelun takana oikeesti on?
Ei se muutu, vaikuttaa narsismilta. Usko pois, lähde suhteesta niin saat itseluottamuksesi takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Miehet pitää testata ja ryvettää erilaisissa vesissä, paljon, ennen suhteen perustamista.
Kuinkahan monta vuotta tällaisia miehiä sitten joutuisi testaamaan? Oman kokemukseni mukaan voivat esittää vuosikausia mukavaa, ja vasta esimerkiksi naimisiinmenon jälkeen paljastavat todellisen karvansa.
Ei ole ensimmäinen mies, joka sen jälkeen kun muutetaan yhteen muuttuu.
Yleensä tähän kuuluu nopea yhteenmuutto, alun "liian hyvä ollakseen totta" - tuntemus, kehuminen, lahjat, huomaavaisuus jne.
Tämä ihmistyyppi on sellainen, jolle ei sitten jatkossa mikään enää kelpaa, vaikka muuttaistkin jonkin piirteen itsessäsi, niin sitten tulee taas uusi ei-hyväsksyttävä-piirre.
Tai sitten kun olet muuttanut käytöstäsi miehen mukaiseksi, niin sitten ei "hän ollenkaan nyt tarkoittanut tuota, olet käsittänyt puheeeni väärin/muistat väärin/hän ei ole ollenkaan koskaan noin sanonutkaan"...loputtomasti.
Toisen henkilökohtaiseten, ulkoisten piirteiden haukkuminen ja niihin puuttuminen on väärin ja allentavaa, koska ihminen ei niihin itse voi vaikuttaa. Vielä pahemmaksi sen tekee, että ne piirteet ovat alussa ollut viehättäviä tms.
Lue ns. kaksoisviesteistä, katso netistä.
Tosiaan sanotaan, että riitaan tarvitaa kaksi, mutta kyllä on myös ihmistyyppeja jotka tahallaan provosoivat, sekoittavat, ja ovat kuin saippuakuplia ja nostavat ne huonot piirteet (lue: alkaa pitää puoliaan ja haluaa oikaista asiat/puheet) siitä toisesta, tämä mies ilmeisesti kuuluu näihin.
Liian akuan ei kannata jäädä, jos mies ei muutu järkipuheen kautta ja itse tunne, että toimit niinkuin ennenkin eli et ole muuttunut miehn kuvaamaan suuntaan.
Mies sekoittaa mielesi ja alat pikkuhiljaa uskoa, että vika onkin sinussa, alat olla mieliksi, kävelet munakuorilla jne.
Ja nyt kun joku taas joku puuttuu tuohon "mies"-kohtaan, niin sama piirre on myös tämäntyyppisillä naisilla, tässä kohtaa kysyjällä oli mies kumppanina.
Vierailija kirjoitti:
Miehet pitää testata ja ryvettää erilaisissa vesissä, paljon, ennen suhteen perustamista.
En tiedä oikein muuta järkevää tapaa "testata" miehen parisuhdekäyttäytymistä kuin tapailu ja siitä pikkuhiljaa suhteen vakavoittaminen. Kuinka nainen voisi olla selvänäkijä näissä asioissa? Aina voi onneksi lähteä huonosta suhteesta. Turha on naista syyllistää, jos mies on hullu paska.
Vierailija kirjoitti:
Miehet pitää testata ja ryvettää erilaisissa vesissä, paljon, ennen suhteen perustamista.
Tämä pätee ihan yleisesti myös naisiin.
Miehellä on vakavia ongelmia itsensä kanssa. Muista, että kaikki mitä ihminen päästää suustaan kertoo etupäässä hänestä itsestään.