Kokeilin deittisivua kuvani kanssa. Millä tämän selittää, vai ei millään.
Kuvani ei ollut alussa kaikkien nähtävällä, vaan kirjoittelin kuvattomana muutaman miellyttävän tuntuisen tavallisen näköisen miehen kanssa, yksi todella komea (ei kiinnostanut muuten). Kuvan laitettuani nuo pari mukavaa tavallista häipyi kokonaan ja komea oli kiinnostunut. Lisäksi pari huomattavasti nuorempaa olisi halunnut lisää kuvia ja olivat kiinnostuneita. Sitten taas pari paljon vanhempaa miestä kiinnostui. Yksi miellyttävä ja hauskannäköinen jatkoi kirjoittelua kyllä.
Olen hoikka, kauniiksi sanottu naisten ja miesten taholta. Nyt ihmettelen, miksi nuo juurikin tavalliset ja mukavat miehet häviävät kuvani nähtyään? Vai etsivät ilmeisesti näöltään toisenlaista naista .
Kommentit (11)
Laita huonompia kuvia itsestäsi. Onnistuu kyllä jokaiselta; kukaan ei ole jokaisessa otoksessa parhaimmillaan.
Ymmrsinkö oikein, että laitot kuvasai julkiesti esille treffipalvelimelle ja olit päässyt jo juttuun sinusta kiinnostuneiden "tavis" miesten kanssa. - Miehenä johtopäätös saattaa olla, että vaikka jatkat kirjoitteluasi, niin kuvan lisäämällä, kesken hyvin alulelle päässeen tutustumisen (e. kirjoittelun) niin annat mielikuvan, että et ole näiden "tavis" miesten mielestä enää heidän mielestä tosissaan, vaan haet saman aikaisesti itsellesi, sitä oikeaa ja nämä "tavikset" ovat vain kivoja juttu kavereita. - Sellaisia miehillä saattaa löytyä muutenkin. Tai ainakin itse ymmärrän, että pettyy jos on "jo" ehtinyt saada vaikutelman, että kirjoittelukumppanista saattaisi olla muuhunkin kuin "vain" kirjekaveriksi.
Ainakaan et ole mikään Einstein kun tätä pitää oikein kysyä.
Tavikset ajattelivat että nyt alkoi naiselle sataa viestejä kymmeniltä jotenka taidanpa itse siirtyä takavasemmalla?
Ehkä se kaikkein järkevin selitys ilmiölle on että vaikka itse pidät itseäsi hyvännäköisenä niin et ollut näiden mielestäsi tavallisten miesten makuun ja se komistus saattaakin olla oikeesti muuta kuin kuvassa.
Ehkä tavikset etsivät vielä kauniimpaa ja ovat siksi sinkkuja. Ehkä joku ihan pieni yksityiskohta häiritsi?
No pohditaanpa tätä ongelmaa nyt oikein porukalla.
Joo, kukapa mies nyt luovuttaisi hyvän alun jälkeen koska nainen olisi liian hyvännäköinen? Eiköhän siinä tee jokaisen miehen mieli katsoa kortit loppuun asti, vaikka sitten vain varmuuden vuoksi.
Todennäköisesti et miellyttänyt näiden tavismiesten silmää. Ensimmäisenä tulee mieleen, että tyylisi on wt-henkinen tai provosoiva. Sellainen ei vaimoa etsiviä tavallisia miehiä välttämättä kiinnosta.
Ehkä ne tavikset etsivät vain juttukaveria ja jättivät sikseen kun huomasivat että sinä etsit tosissaan.
Herttaista kun Ap.ta tunntutaan ymmärtävän niin hyvin. itse jäin odottamaan, että hän kertoisi, että millaisia yhteydenottoja hän sitten on saanut kuvan lisäämisensä jälkeen. - oletan, että aika moni yhteydenottaja on aloittanut viestinsä kommentoimalla hänen kuvaansa jotenkin. Kommentoipa miten tahansa, niin tulkinta on, että kommentoijat ovat pinnallisia kun heti tarttuvat kuvaan, eivätkä ymmärrä millainen ihminen on niiden takana.
Haluat tietenkin vastaukseksi, että he ajattelivat sinun olleen liian hyvännäköisen heille ja ettei heillä ole "mahkuja" sinuun.