ihmissuhde on ankara vankila

Hei keskustelijat!

Minua ei täällä ole vielä koskaan näkynyt, mutta ajattelin tämän sopivan tänne. Erityisesti naisten ja samanlaisia kokemuksia omaavien miesten kommentit kiinnostavat.

Olen vankina ihan hyvässä suhteessa, kukaan ei lyö ketään, eikä arkielämä tuota isoja ongelmia. Ongelmana on valtavan iso ero siinä tavassa, miten näemme ihmissuhteen.
Saan usein kovaa kritiikkiä siitä, miten MIES tekee sitä ja tätä, miten MIES hoitaa tietyt asiat jne... mutta minäpä en tee niitä välttämättä juuri niin, koska en juuri nyt halua tehdä paljon mitään.
Olen ihan kunnon työssäkäyvä isä. Teen normaaleja töitä, mutta minussa asuu uskomattoman sammumaton romantikon sielu, jonka tukahduttaminen saa minut pois tästä maailmasta.
En tiedä juuri mitään mielekkäämpää, kun jakaa elämääni ajoittain rakkaani kanssa vaikka ihan keskustellen päivän asioita, mutta yhdessä ja vierekkäin. Tämän lisäksi toki haluaisin, että puolisokin osoittaisi halua olla kanssani. Nyt minun on kuitenkin täysin turha odottaa mitään yllätyksiä, eroottisia viestejä tai edes mitään muuta kun platonista yhdessä elämistä.
Lapset ovat jo sen verran isoja, ettei heidän läsnäolonsa tilannetta olennaisesti muuta, meillä olisi aikaa toisillemme, mutta toinen osapuoli haluaa olla "virkamiesmäinen".
Tiedän, että monet naiset kärsivät samanlaisesta suhteissaan. En minä helpolla halua erota, mutta hankalaahan tässä on, kun omia perustarpeita ajetaan alas.