Lue keskustelun säännöt.
Elämänilo kadoksissa
12.07.2017 |
Julkisesti teeskentelen sujuvasti iloista, mutta oikeasti tuntuu todella ankealta. Viime vuosina pari sukulaista on kuollut, ja mietin vaan koko ajan että kohta ne kuolee loputkin ja sitten olen ihan yksin. Kavereita ei ole, koskaan ollutkaan. Ahdistaa. Haluaisin matkustella, mutta pelottaa että sekään ei tunnu miltään.
Kommentit (2)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama ongelma. Toki minulla on ihan diagnosoitu masennus. Ei ole elämäniloa eikä -halua. Haluaisin vain että minut jätetään rauhaan.
Masentuneelta sinäkin kuulostat. Normaalit ihmiset eivät ilmeisesti pelkää koko ajan että joku kuolee. :) Tunnistan siis itseni tuosta ajatuksestasi. Koita hakea apua. Olisiko paikkakunnallasi vaikkapa vertaistukiryhmää? Itse kävin sellaisessa ja se toi minulle suurta lohtua. Ryhmä valitettavasti lopetettiin mutta nyt olen pääsemässä toiseen.