Olen 34 enkä tiedä, mulla ei ole poikaystävää enkä tiedä, haluanko lapsen vai en

Olen 31v mies, mulla ei ole tyttöystävää enkä tiedä, haluanko isäksi. Eli eiköhän aleta oleen?

Saako kysyä, mitä teet vauva.fi-sivustolla?

Vierailija kirjoitti:

Olen 31v mies, mulla ei ole tyttöystävää enkä tiedä, haluanko isäksi. Eli eiköhän aleta oleen?

Siis aiempi viestini oli osoitettu sinulle, eli saako kysyä, mitä teet vauva.fi-sivustolla? Ihan uteliaisuudesta kiinnostaa.

Epätietoinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 31v mies, mulla ei ole tyttöystävää enkä tiedä, haluanko isäksi. Eli eiköhän aleta oleen?

Siis aiempi viestini oli osoitettu sinulle, eli saako kysyä, mitä teet vauva.fi-sivustolla? Ihan uteliaisuudesta kiinnostaa.

En ole se, jolle kommentoit, mutta koska olen suunnilleen samaa ikää kuin sinä, mutta mies, niin katson oikeudekseni kommentoida. Itse olen sisäistänyt asian niin, että koen laps(i)en saannin niin, että saan jälkikasvua, jos saan.

Tällä palstalla on toki ilmeisesti joillakuilla vähintään Nobel -tason tietämystä siitä, että miten lapsia saadaan. Sillä, vaikka kykenen hahmottamaan oman eloni jatkuvan lapsettomana koko ikäni, vaikka lapsia mieluusti saisinkin, niin ymmärrän, että osa ei onnistu saamaan, ainakaan ns. perinteisellä tavalla, ainoatakaan lasta, vaikka vuosia lastentekemistä yrittäessä käytössä ja apuna ja tukena olisi niin länsimaisen lääketieteen keinoja kuin mahdollisia "vaihtoehto-hoitoja."

Saattaakin olla hyvin loukkaavaa, jos tai kun osa ottaa asiakseen hyvinkin tungettelevasti utelemaan ja kyselemään, että milloinkas sitä meinaat hankkia jälkikasvua. - - Ja koska olen ollut hyvän aikaa sinkku -joka viihtyy niin naisten kuin miesten parissa ei ole kerta eikä kaksi kun olen saanut kuulla isompaa ja pienempää kuiskintaa omasta seksuaalisesta suuntautumisestani. (Vaikka uskoakseni olen hetero, niin en tiedä, mitä tekemistä seksuaalisella suuntautumisella ja haaveella lapsen saannista on keskenään)  

Oma asiana onkin se, että kun lähes joka kerta kun huomautan, että osa on lapsettomia täysin omaa syyttään, niin saan negatiivista palautetta.

Tiedän kyllä, että jälkikasvua voi saada myös mm. adoptoimalla. Mutta minusta lapsi, ainakin lähtökohtaisesti "ansaitsee" kaksi hänestä huolehtivaa ja rakastavaa vanhempaa. - Ja jotka mieluusti ovat valmiita tähän -yksinkertaistaen- urakkaan varovaisesti arvioiden, ainakin seuraavat parikymmentä vuotta.

Olisi myös enemmän kuin kiva, jos voisin kumppanini kanssa olla, ainakin suuripiirtein yhtä mieltä siitä mitä kokee ja tuntee olevan lapselle tärkeää ja arvokasta.  

Mainitusta lähtökohdasta johtuen en lähde hankkimaan lasta yksin. - Toki saattaisin yksinhuoltajuudestakin selvitä, mutta kuten sanottu uskon tai ainakin haluan unelmoida, että lapsen kanssa elo saattaisi olla antoisampaa kumppanin kanssa.

Olen myös sisäitänyt viimeistään tätä palstaa lukeneena, että lapsia voi saada aina jonkun toisen mielestä liian nuorena tai liian vanhana. - Tai muutoin väärässä ja vain väärässä elämän tilanteessa tai vaiheessa. 

Siksi meistä jokaisen tulisi itse osata päättää onko valmis tulemaan isäksi tai äidiksi, jos siihen tarjoutuu, ainakin teoreettinen tilaisuus. Itse olisin saattanut olla valmis isäksi jo useamman vuoden. Mutta ainakin toistaiseksi minulta puuttuu kumppani, jonka kanssa jakaa tämä haave lapsesta.  Tai jakaa, jotkin muut haaveet. (Tai parhaassa tapauksessa sekä haave lapsesta että monia muita haaveita lapsen lisäksi). 

Mutta ei minun elämän laatuni tai sen merkittävyys ole kiinni siitä saanko lapsia vai jäänkö saamatta. Toki se toisinaan on kirpaissut kun asiaa olen ajatellut. Ja varmasti saattaa kirpaista hieman myös jatkossa. Toisaalta kuinka hirvittävän ja kohtuuttoman taakan lapsi joutuisi ottamaan harteilleen  jos ajattelisin, että lapsen saaminen muodostaisi "vasta" elämästäni täydellisen. Laps(i)en saaminen voisikin parhaimmillaan antaakin vain lisäarvoa, jonka määrää on minun mahdotonta sanoa. - Lisäarvon antaminen kuullostanee vähän lattealta, joten korjaan ja täsmennän, että lapsi saataisi antaa, jotain sellaista jota en pysty täysin edes kuvittelemaan.       

Oma asiana onkin se, että kun lähes joka kerta kun huomautan, että osa on lapsettomia täysin ilman omaa syyttään, niin saan negatiivista palautetta.

Vierailija kirjoitti:

Epätietoinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 31v mies, mulla ei ole tyttöystävää enkä tiedä, haluanko isäksi. Eli eiköhän aleta oleen?

Siis aiempi viestini oli osoitettu sinulle, eli saako kysyä, mitä teet vauva.fi-sivustolla? Ihan uteliaisuudesta kiinnostaa.

En ole se, jolle kommentoit, mutta koska olen suunnilleen samaa ikää kuin sinä, mutta mies, niin katson oikeudekseni kommentoida. Itse olen sisäistänyt asian niin, että koen laps(i)en saannin niin, että saan jälkikasvua, jos saan.

Tällä palstalla on toki ilmeisesti joillakuilla vähintään Nobel -tason tietämystä siitä, että miten lapsia saadaan. Sillä, vaikka kykenen hahmottamaan oman eloni jatkuvan lapsettomana koko ikäni, vaikka lapsia mieluusti saisinkin, niin ymmärrän, että osa ei onnistu saamaan, ainakaan ns. perinteisellä tavalla, ainoatakaan lasta, vaikka vuosia lastentekemistä yrittäessä käytössä ja apuna ja tukena olisi niin länsimaisen lääketieteen keinoja kuin mahdollisia "vaihtoehto-hoitoja."

Saattaakin olla hyvin loukkaavaa, jos tai kun osa ottaa asiakseen hyvinkin tungettelevasti utelemaan ja kyselemään, että milloinkas sitä meinaat hankkia jälkikasvua. - - Ja koska olen ollut hyvän aikaa sinkku -joka viihtyy niin naisten kuin miesten parissa ei ole kerta eikä kaksi kun olen saanut kuulla isompaa ja pienempää kuiskintaa omasta seksuaalisesta suuntautumisestani. (Vaikka uskoakseni olen hetero, niin en tiedä, mitä tekemistä seksuaalisella suuntautumisella ja haaveella lapsen saannista on keskenään)  

Oma asiana onkin se, että kun lähes joka kerta kun huomautan, että osa on lapsettomia täysin omaa syyttään, niin saan negatiivista palautetta.

Tiedän kyllä, että jälkikasvua voi saada myös mm. adoptoimalla. Mutta minusta lapsi, ainakin lähtökohtaisesti "ansaitsee" kaksi hänestä huolehtivaa ja rakastavaa vanhempaa. - Ja jotka mieluusti ovat valmiita tähän -yksinkertaistaen- urakkaan varovaisesti arvioiden, ainakin seuraavat parikymmentä vuotta.

Olisi myös enemmän kuin kiva, jos voisin kumppanini kanssa olla, ainakin suuripiirtein yhtä mieltä siitä mitä kokee ja tuntee olevan lapselle tärkeää ja arvokasta.  

Mainitusta lähtökohdasta johtuen en lähde hankkimaan lasta yksin. - Toki saattaisin yksinhuoltajuudestakin selvitä, mutta kuten sanottu uskon tai ainakin haluan unelmoida, että lapsen kanssa elo saattaisi olla antoisampaa kumppanin kanssa.

Olen myös sisäitänyt viimeistään tätä palstaa lukeneena, että lapsia voi saada aina jonkun toisen mielestä liian nuorena tai liian vanhana. - Tai muutoin väärässä ja vain väärässä elämän tilanteessa tai vaiheessa. 

---

     

Kiitos pitkästä ja perusteellisesta kommentista. Aika lailla samoilla linjoilla olen itsekin, mutta ehkä tässä tämän vuoden aikana olen alkanut enemmän ajatella sitä, miten jotain pitäisi alkaa tehdä asialle, jos välttämättä lapsia haluaa. Ja tällä jollain tarkoitan miehen etsimistä, ja miehen etsiminen aktiivisesti siksi, että saisi tämän asian etenemään, tuntuu ahdistavalta ja näen itseni kliseisenä vähän päälle 30-v. naisena joka "haluaa kuitenkin ihan kohta perustaa perheen". Kun en tiedä, että haluanko… mutta mitään vuoden parin haahuilua en ainakaan enää elämääni kaipaa vaan vakavan suhteen. 

Ei kaikkea tarvitse tietää ja suunnitella valmiiksi.

Toisille lapsi ei ole vaan sopiva vaihtoehto ikinä tai ei voi lasta saada, joillekin vauvakuume iskee, ei se ikää katso tai vaan joutuu yllätys raskaana valitsemaan pitääkö lapsen vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikkea tarvitse tietää ja suunnitella valmiiksi.

Toisille lapsi ei ole vaan sopiva vaihtoehto ikinä tai ei voi lasta saada, joillekin vauvakuume iskee, ei se ikää katso tai vaan joutuu yllätys raskaana valitsemaan pitääkö lapsen vai ei.

Tottahan toikin on, mutta jos en esim. mene kenenkään kanssa sänkyyn (seksielämäni on olematonta), ei se juuri mahdollista sitä että tulisin raskaaksi ja saisin lapsen ja pitäisin sen koska se nyt vaan tuntuisi hyvältä idealta.

Olen äiti, mutta voin kuvitella hyvän elämän ilman lapsia. 

Lapsia saadaan ei tehdä, jos sopii muistuttaa, joten en aivan ymmärrä tuota suunnittelua. Isä on myös lapselle tosi tärkeä. Parisuhde on ensimmäinen askel. Mutta jos sitoutuminen on vahva, niin ei siinä arpomaan tarvitse jäädä. Kumma kun suunnittelijat itse ovat aina niin kelvollisia, mutta mahdolliset kumppanit uhkakuvia. En tahtoisi olla yhtään negatiivinen ja toivon että sinulle käy niin kuin itsekin toivot. Onnea matkaan. 

Pitäisi ensin rakentaa se parisuhde, ja saada se kestävälle pohjalle. Sitten miettiä lapsia. Hätäilemällä ei tule kun.. avioeroja.

Vierailija kirjoitti:

Olen äiti, mutta voin kuvitella hyvän elämän ilman lapsia. 

Lapsia saadaan ei tehdä, jos sopii muistuttaa, joten en aivan ymmärrä tuota suunnittelua. Isä on myös lapselle tosi tärkeä. Parisuhde on ensimmäinen askel. Mutta jos sitoutuminen on vahva, niin ei siinä arpomaan tarvitse jäädä. Kumma kun suunnittelijat itse ovat aina niin kelvollisia, mutta mahdolliset kumppanit uhkakuvia. En tahtoisi olla yhtään negatiivinen ja toivon että sinulle käy niin kuin itsekin toivot. Onnea matkaan. 

Tiedän ettei lasten saaminen ole itsestäänselvyys, siksi kirjoitin ensimmäisessä viestissä nimenomaan raskaaksi tulemisen yrittämisestä. Ymmärrän kyllä pointtisi ja en todellakaan pidä itseäni minään täydellisenä ihmisenä. Vanhemmuus on epäilemättä rankkaa ja vaikka yksinhuoltajanakin voisin selvitä, haluan että lapsella on isä. (Jos siis voisi valita, mutta jälleen kerran huom. kaikkea voi tapahtua eikä kaikkea voi saada eikä kaikkeen voi vaikuttaa.) 

Epätietoinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epätietoinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 31v mies, mulla ei ole tyttöystävää enkä tiedä, haluanko isäksi. Eli eiköhän aleta oleen?

Siis aiempi viestini oli osoitettu sinulle, eli saako kysyä, mitä teet vauva.fi-sivustolla? Ihan uteliaisuudesta kiinnostaa.

En ole se, jolle kommentoit, mutta koska olen suunnilleen samaa ikää kuin sinä, mutta mies, niin katson oikeudekseni kommentoida. Itse olen sisäistänyt asian niin, että koen laps(i)en saannin niin, että saan jälkikasvua, jos saan.

Tällä palstalla on toki ilmeisesti joillakuilla vähintään Nobel -tason tietämystä siitä, että miten lapsia saadaan. Sillä, vaikka kykenen hahmottamaan oman eloni jatkuvan lapsettomana koko ikäni, vaikka lapsia mieluusti saisinkin, niin ymmärrän, että osa ei onnistu saamaan, ainakaan ns. perinteisellä tavalla, ainoatakaan lasta, vaikka vuosia lastentekemistä yrittäessä käytössä ja apuna ja tukena olisi niin länsimaisen lääketieteen keinoja kuin mahdollisia "vaihtoehto-hoitoja."

Saattaakin olla hyvin loukkaavaa, jos tai kun osa ottaa asiakseen hyvinkin tungettelevasti utelemaan ja kyselemään, että milloinkas sitä meinaat hankkia jälkikasvua. - - Ja koska olen ollut hyvän aikaa sinkku -joka viihtyy niin naisten kuin miesten parissa ei ole kerta eikä kaksi kun olen saanut kuulla isompaa ja pienempää kuiskintaa omasta seksuaalisesta suuntautumisestani. (Vaikka uskoakseni olen hetero, niin en tiedä, mitä tekemistä seksuaalisella suuntautumisella ja haaveella lapsen saannista on keskenään)  

Oma asiana onkin se, että kun lähes joka kerta kun huomautan, että osa on lapsettomia täysin omaa syyttään, niin saan negatiivista palautetta.

Tiedän kyllä, että jälkikasvua voi saada myös mm. adoptoimalla. Mutta minusta lapsi, ainakin lähtökohtaisesti "ansaitsee" kaksi hänestä huolehtivaa ja rakastavaa vanhempaa. - Ja jotka mieluusti ovat valmiita tähän -yksinkertaistaen- urakkaan varovaisesti arvioiden, ainakin seuraavat parikymmentä vuotta.

Olisi myös enemmän kuin kiva, jos voisin kumppanini kanssa olla, ainakin suuripiirtein yhtä mieltä siitä mitä kokee ja tuntee olevan lapselle tärkeää ja arvokasta.  

Mainitusta lähtökohdasta johtuen en lähde hankkimaan lasta yksin. - Toki saattaisin yksinhuoltajuudestakin selvitä, mutta kuten sanottu uskon tai ainakin haluan unelmoida, että lapsen kanssa elo saattaisi olla antoisampaa kumppanin kanssa.

Olen myös sisäitänyt viimeistään tätä palstaa lukeneena, että lapsia voi saada aina jonkun toisen mielestä liian nuorena tai liian vanhana. - Tai muutoin väärässä ja vain väärässä elämän tilanteessa tai vaiheessa. 

---

     

Kiitos pitkästä ja perusteellisesta kommentista. Aika lailla samoilla linjoilla olen itsekin, mutta ehkä tässä tämän vuoden aikana olen alkanut enemmän ajatella sitä, miten jotain pitäisi alkaa tehdä asialle, jos välttämättä lapsia haluaa. Ja tällä jollain tarkoitan miehen etsimistä, ja miehen etsiminen aktiivisesti siksi, että saisi tämän asian etenemään, tuntuu ahdistavalta ja näen itseni kliseisenä vähän päälle 30-v. naisena joka "haluaa kuitenkin ihan kohta perustaa perheen". Kun en tiedä, että haluanko… mutta mitään vuoden parin haahuilua en ainakaan enää elämääni kaipaa vaan vakavan suhteen. 

No. Kliseyden voi myös minusta nähdä pienenä lohdutuksena siitä, että ei ole asian suhteen yksin. Tai  tilanteessa, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. - Vaikka toki tällä palstalla on heitä, jotka korostavat sitä kuinka kaikki on vain omaa valintaa oli kyse sitten esimerkiksi taloudellisen mammonan saamisesta kuin oikean kumppanin löytämisestä.

Mutta ei minulla ainakaan ole tietoa, mistä takuulla voisin löytää sen itseäni miellyttävän kumppanin. Ja jolla olisi samansuuntaisia ajatuksia minusta. Kun ei minulla ole taitoa, eikä oikein haluakaan pakottaa ketään olemaan kumppanini.

Täydellisyyttä en hae tai vaadi, enhän ole itsekään. Mutta kai sen verta (myös) omanarvoni tunteva tai sitten vain nini laiska, että puistattaa hieman ajatus siitä, että alkaisin kovasti näkemään vaivaa "Sen" oikean löytämiseen. Enemmän -sinisilmäisestikkö sitten vain- uskon ja / tai toivon kohtaavani "Sen" minulle oikean ja rakkaan kun vain oikea aika ja hetki koittaa.  Odottavan aika on toisinaan pitkä. No sen verran otan takaisin,että toki yritän pitää aistit avoinna ja elää verraten aktiivista elämää; en näet ole aivan vakuuttunut siitäkään, että tuleva kumppanin tulisi ensimmäisenä khtaamishetkellämme minua kotoa noutamaan; vaikka mistä sitä tietää. t. "4"

Vierailija kirjoitti:

Oma asiana onkin se, että kun lähes joka kerta kun huomautan, että osa on lapsettomia täysin ilman omaa syyttään, niin saan negatiivista palautetta.

Ja  mitäs tämä nyt tarkoitti? - Olisi leikkeen  leikannut voinut avata vähän sanaista arkkuaan... Vaikka en tiedä olisinko ollut halukas kuulemaan, kun melkein arvaan.(..) t. "4" 

Vierailija kirjoitti:

Epätietoinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epätietoinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 31v mies, mulla ei ole tyttöystävää enkä tiedä, haluanko isäksi. Eli eiköhän aleta oleen?

Siis aiempi viestini oli osoitettu sinulle, eli saako kysyä, mitä teet vauva.fi-sivustolla? Ihan uteliaisuudesta kiinnostaa.

En ole se, jolle kommentoit, mutta koska olen suunnilleen samaa ikää kuin sinä, mutta mies, niin katson oikeudekseni kommentoida. Itse olen sisäistänyt asian niin, että koen laps(i)en saannin niin, että saan jälkikasvua, jos saan.

Tällä palstalla on toki ilmeisesti joillakuilla vähintään Nobel -tason tietämystä siitä, että miten lapsia saadaan. Sillä, vaikka kykenen hahmottamaan oman eloni jatkuvan lapsettomana koko ikäni, vaikka lapsia mieluusti saisinkin, niin ymmärrän, että osa ei onnistu saamaan, ainakaan ns. perinteisellä tavalla, ainoatakaan lasta, vaikka vuosia lastentekemistä yrittäessä käytössä ja apuna ja tukena olisi niin länsimaisen lääketieteen keinoja kuin mahdollisia "vaihtoehto-hoitoja."

Saattaakin olla hyvin loukkaavaa, jos tai kun osa ottaa asiakseen hyvinkin tungettelevasti utelemaan ja kyselemään, että milloinkas sitä meinaat hankkia jälkikasvua. - - Ja koska olen ollut hyvän aikaa sinkku -joka viihtyy niin naisten kuin miesten parissa ei ole kerta eikä kaksi kun olen saanut kuulla isompaa ja pienempää kuiskintaa omasta seksuaalisesta suuntautumisestani. (Vaikka uskoakseni olen hetero, niin en tiedä, mitä tekemistä seksuaalisella suuntautumisella ja haaveella lapsen saannista on keskenään)  

Oma asiana onkin se, että kun lähes joka kerta kun huomautan, että osa on lapsettomia täysin omaa syyttään, niin saan negatiivista palautetta.

Tiedän kyllä, että jälkikasvua voi saada myös mm. adoptoimalla. Mutta minusta lapsi, ainakin lähtökohtaisesti "ansaitsee" kaksi hänestä huolehtivaa ja rakastavaa vanhempaa. - Ja jotka mieluusti ovat valmiita tähän -yksinkertaistaen- urakkaan varovaisesti arvioiden, ainakin seuraavat parikymmentä vuotta.

Olisi myös enemmän kuin kiva, jos voisin kumppanini kanssa olla, ainakin suuripiirtein yhtä mieltä siitä mitä kokee ja tuntee olevan lapselle tärkeää ja arvokasta.  

Mainitusta lähtökohdasta johtuen en lähde hankkimaan lasta yksin. - Toki saattaisin yksinhuoltajuudestakin selvitä, mutta kuten sanottu uskon tai ainakin haluan unelmoida, että lapsen kanssa elo saattaisi olla antoisampaa kumppanin kanssa.

Olen myös sisäitänyt viimeistään tätä palstaa lukeneena, että lapsia voi saada aina jonkun toisen mielestä liian nuorena tai liian vanhana. - Tai muutoin väärässä ja vain väärässä elämän tilanteessa tai vaiheessa. 

---

     

Kiitos pitkästä ja perusteellisesta kommentista. Aika lailla samoilla linjoilla olen itsekin, mutta ehkä tässä tämän vuoden aikana olen alkanut enemmän ajatella sitä, miten jotain pitäisi alkaa tehdä asialle, jos välttämättä lapsia haluaa. Ja tällä jollain tarkoitan miehen etsimistä, ja miehen etsiminen aktiivisesti siksi, että saisi tämän asian etenemään, tuntuu ahdistavalta ja näen itseni kliseisenä vähän päälle 30-v. naisena joka "haluaa kuitenkin ihan kohta perustaa perheen". Kun en tiedä, että haluanko… mutta mitään vuoden parin haahuilua en ainakaan enää elämääni kaipaa vaan vakavan suhteen. 

No. Kliseyden voi myös minusta nähdä pienenä lohdutuksena siitä, että ei ole asian suhteen yksin. Tai  tilanteessa, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. - Vaikka toki tällä palstalla on heitä, jotka korostavat sitä kuinka kaikki on vain omaa valintaa oli kyse sitten esimerkiksi taloudellisen mammonan saamisesta kuin oikean kumppanin löytämisestä.

Mutta ei minulla ainakaan ole tietoa, mistä takuulla voisin löytää sen itseäni miellyttävän kumppanin. Ja jolla olisi samansuuntaisia ajatuksia minusta. Kun ei minulla ole taitoa, eikä oikein haluakaan pakottaa ketään olemaan kumppanini.

Täydellisyyttä en hae tai vaadi, enhän ole itsekään. Mutta kai sen verta (myös) omanarvoni tunteva tai sitten vain nini laiska, että puistattaa hieman ajatus siitä, että alkaisin kovasti näkemään vaivaa "Sen" oikean löytämiseen. Enemmän -sinisilmäisestikkö sitten vain- uskon ja / tai toivon kohtaavani "Sen" minulle oikean ja rakkaan kun vain oikea aika ja hetki koittaa.  Odottavan aika on toisinaan pitkä. No sen verran otan takaisin,että toki yritän pitää aistit avoinna ja elää verraten aktiivista elämää; en näet ole aivan vakuuttunut siitäkään, että tuleva kumppanin tulisi ensimmäisenä khtaamishetkellämme minua kotoa noutamaan; vaikka mistä sitä tietää. t. "4"

Sama juttu. Maltan kyllä odottaa henkisesti mutta fyysinen puoli huolettaa. Viime vuodet on kulunu niin nopeesti, pelkään etten löydä ajoissa miestä jonka kanssa totutella arkeen ja sitten hankkia lapsi. Jos siis se halutaan ja jos siinä onnistutaan. Ehkä jossittelen liikaa. Kiitos kuitenkin vastauksista kaikille!

Mulla on samantapainen tilanne. Olisi mukava kuulla, miten muilla samassa tilanteessa olleilla asiat ovat menneet (esim. niillä jotka ovat nyt nelikymppisiä)?

Vakuutatte, että ette etsi täydellistä.. Silti olette olleet ns. naimaiässä jo väh.

k y m m e n e n

vuotta..

Mitä se kertoo? Kai siihen joku syy on, miksi seuraavat kymmenen vuotta olisi yhtään erilaiset?

Olin 22v ja luulin, etten ikinä saa ketään. Halusin siis. Laitoin deitti-ilmoituksen nettiin. Tapasin yhden, osoittautui huijariksi. Tapasin toisen, oli tavallinen kaveri, joten kelpuutin. Ystäväni kuitenkin nappasi tuon, joten jouduin tapaamaan kolmannen. Oli tavallinen kaveri, joten kelpuutin. Sitten seurusteltiin ja alku oli hankalaa, mutta pian sovittiin että sitoudutaan tosissaan. Mentiin naimisiin ja nyt meillä on takana yli kymmenen vuotta koko ajan paranevaa liittoa.

Miksi muut ei tee samoin?

Vierailija kirjoitti:

Vakuutatte, että ette etsi täydellistä.. Silti olette olleet ns. naimaiässä jo väh.

k y m m e n e n

vuotta..

Mitä se kertoo? Kai siihen joku syy on, miksi seuraavat kymmenen vuotta olisi yhtään erilaiset?

Olin 22v ja luulin, etten ikinä saa ketään. Halusin siis. Laitoin deitti-ilmoituksen nettiin. Tapasin yhden, osoittautui huijariksi. Tapasin toisen, oli tavallinen kaveri, joten kelpuutin. Ystäväni kuitenkin nappasi tuon, joten jouduin tapaamaan kolmannen. Oli tavallinen kaveri, joten kelpuutin. Sitten seurusteltiin ja alku oli hankalaa, mutta pian sovittiin että sitoudutaan tosissaan. Mentiin naimisiin ja nyt meillä on takana yli kymmenen vuotta koko ajan paranevaa liittoa.

Miksi muut ei tee samoin?

Vakuutin enemmänkin sitä, etten itse pidä itseäni täydellisenä. Etsin sellaista ihmistä jonka kanssa kemiat kohtaa ja tiedän kyllä että sellaisia on, parin kanssa olen seurustellutkin. Lasta ei ole hankittu, syitä on useita ja niitä en lähde tässä avaamaan, koska eivät johtuneet vain minusta. Ja nuorempana on ollut niinkin, ettei aika todellakaan ole tuntunut oikealta ja sellaista tilannetta en lapselle toivo. 

Jos olen kranttu koska en "kelpuuta" "tavallista kaveria", niin olkoon sitten niin. Tiedän kyllä paljon suhteita joissa ihmiset puhuvat kumppanistaan rakastavammin, sellaista olen etsinyt enkä pidä tätä mahdottomana tehtävänä.