Kuinka nopeasti olet laihtunut enimmillään & kuinka paljon ja millä tavalla?
Kommentit (17)
35 kg vhh-ruokavaliolla, kuntosalilla ja lenkkeilemällä. 8 kk meni.
Noin 25 kiloa lähti vähän päälle vuodessa. Pienensin annoskokoa ja jätin alkoholin pois.
20 kiloa vuodessa kaloreita laskemalla&ruokavaliota siinä sivulla järjellistämällä
15kg normaalipainon sisällä, karppaamalla ja kesto 4-5kk.
Kahdessa kuukaudessa 12 kiloa huumeiden käytöllä, kun unohdin syödä. En suosittele.
40 kg vuodessa kun söin vaan ihan itsetekemääni perus kotiruokaa ja jätin karkit pois. Oluen vaihdoin viiniin.
Eipä siinä sen kummempaa taikaa ollut kuin että kuluttaa enemmän kuin syö. Ateriarytmin muutin niin, että aamulla vain vettä ja kahvia, lounaaksi pieni annos ruokaa ja varsinainen ateria sitten 19-21 aikaan illalla. Välipalojen nassutus pois.
Painonvartijoissa neljässä kuukaudessa noin 22 kg, noudattamalla silloista (80-luvun) ohjelmaa eli jälkeen päin arvioituna syömällä aivan liian vähän. Äkkiä ne kilot tulivat takaisinkin.
Sairaalassa ollessa painoni putosi kahdessa viikossa 17 kg nesteenpoistolääkkeillä, mutta sehän ei ollut laihtumista, nesteturvotus vain lähti pois.
25+ kiloa vuodessa joskus teininä aivan järjettömällä ruokavaliolla (max. 1000kcal päivässä, ihan liian usein vain 200-300) ja käymällä pitkillä kävelylenkeillä päivittäin. Aikuisiällä n. 4 kiloa kuukaudessa millintarkalla kalorien laskemisella. Mutta jostain syystä aina on ollut vaikeuksia päästä siitä "omaa pituutta vastaavasta" numerosta alaspäin kun on vihdoin ja viimein saavuttanut normaalipainon. Eli siis esim. 170/70, 165/65, 160/60 jne. alaspäin on ollut vaikeuksia pudottaa painoa. Toivottavasti joskus keksin paremman konstin siihenkin...
3 viikkoa ja 10 kg. Vhh ja kävelyä paljon
Sairastin teininä syömishäiriötä ja reilussa puolessa vuodessa paino tipahti noin 15 kiloa normaalista alipainoiseen. Söin niin vähän kuin mahdollista, en liikkunut. Olo oli jatkuvasti tukala ja ahdistunut, kuukautiset jäivät pois. Sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan.
Ei ois kannattanut.
Jätin levozin-lääkkeen pois ja viikossa putosi (vain) 5kg.
7 vkoa stressaavaa ja erittäin liikunnallista työrupeamaa -> miinus 7kg normaalipainon sisällä. Tarkoitus EI ollut laihtua entisestään.
6kg alle kahdessa viikossa, 82->76.
Miehen kuukausia kestänyt sivusuhde selvisi. Menin johonkin shokkitilaan enkä pystynyt syömään vaikka yritin. Lisäksi fyysinen työ. Töissä närpin jotain päärynöitä vaikka oksetti.
Tuosta putosi vielä 4 kiloa parissa kuukaudessa erityisemmin yrittämättä. Puoli vuotta pysyivät poissa kun söin normaalisti. Sitten tuli uusi elämänkriisi ja aloin ahmia.
Sairastumalla paksusuolen tulehdukseen lähti n. 20kg kahdessa viikossa, sellaista 1kg/vuorokausi tahtia. Ei mikään suositeltava tapa.
45kg/10kk, ekat 21kg/3kk vlcd-kuurilla, sitten noin 20kg/6kk Kiloklubin avulla ja sit muutama kilo vielä alkuraskauden pahoinvoinnissa.
Raskausajan paino pysyi samassa, vauvan synnyttyä aloin taas "syödä tunteitani" ja lihoin kaikki ennen pitkää takaisin.
10 kg/2 kk, normaalipainon sisällä. 20 km pyöräilyä 5 pv/vk ja herkut pois.
Karppaamalla pudotin n.10kg. Puolisen vuotta taisi mennä.