Ei omaisia,eikä läheisiä - vinkkejä arjessa pärjäämiseen

Itselle nuo aloituksen vinkit on vinkkejä ihan normielämään ja ovat toimineet silloin kun asuin yksin(äisenä) toisella puolella Suomea kun kaikki läheiset mutta toimii myös perheellisenä ja tukiverkollisena.

Silloin kun asuin yksin ja elinkin suurimman osan vuodesta yksin olisin kaivannut enemmänkin apua siihen henkiseen selviytymiseen. Mitä tehdä silloin kun ei ole ketään? Sairastuessa taksi kulki ja lähikauppaan pääsi aina, mutta kun oli vaikkapa pitkä viikonloppu eikä ollut niitä arjen sosiaalisia kontakteja niin olo oli kyllä todella yksinäinen.

Omana vinkkinä tähän voisin sanoa että netti pelasti. Keskustelupalstoilta ja chateistä saattoi saada illuusion siitä että oli sosiaalisessa kontaktissa johonkin. Myös se että lähti mihin tahansa. Lähikaupassakaan en jutellut kassan kanssa kuin tervehdykset ja kiitokset, mutta pahimpana yksinäisyyden hetkenä saattoi sekin jo lykätä täydellistä lamaannusta.

Yksinäisyyteen: radion ja podcastien kuunteleminen. Nettikin lievittää yksinäisyyden tunnetta, mutta samalla ei voi tehdä esim. kotitöitä, puheradio auttaa tähän.

Nuo ovat tosiaan hyviä vinkkejä ihan kaikissa elämäntilanteissa oleville. Edellinen jo kertoikin myös itselleni suurimmasta yksinäisyyden ongelmasta eli henkisestä jaksamisesta. Fyysiset palvelut kuten remonttiavun yms. saa ostettua, mutta puheseuraa ei ole missään kaupan. Ratkaisin ongelman liittymällä pariin vapaaehtoisjärjestöön, joissa voi työskennellä oman jaksamisen ja halun mukaisesti. Jos vain oma tilanne antaa myöten, suosittelen lämpimästi. Siellä saa sosiaalisia kontakteja ja ennen kaikkea piristystä mielelle merkityksellisen tekemisen muodossa. Järjestöjä on niin monenlaisia, että varmasti löytyy jokaiselle jotakin. Ja ennen kuin joku tulee kysymään, miksi en käy ns. normaalissa työssä, kerrottakoon että olen eläkkeellä.

Kirjat, elokuvat ja radio auttavat seuranpuutteeseen, ostetut palvelut isojen tavaroiden kuljettamiseen ja muuhun, mitä en yksin saa tehtyä. Pidän aina myös käteistä sen verran varalla, että saan maksettua vaikka taksikyydin hätätilanteessa. Takseissa kun ei aina käy kortti.

Minulla ei ole lapsiakaan, mutta ystäviä on, joita meidän jokaisen ruuhkavuosien vuoksi näen vain harvoin. Työ tapahtuu yksin.

Suurin ongelma on irrallisuuden ja merkityksettömyyden tunne. Olen muuten ihan normaali ja menestynyt. Tuntuu pahalta, ettei minulle ole suotu perhettä eikä ole enää länsimaisia. Kukaan ei pidä puoliani, jos makaisin sairaalassa kuolemassa enkä tiedä kuka hoitaisi hautajaiset jne .

Mihin sinä tarvitset mitään? Yksinäinen ihminen.

Hassu aloitus. Ihan kuin normaali arki olisi joku katastrofitilanne, jossa yksin pärjääminen on joku mahdoton tehtävä. Sinkkutaloudet yleistyy koko ajan, eikä siihen mitään survival-kykyjä tarvitse. Ihan normaalisti käyn kaupassa ja töissä ja harrastuksissa, en tarvitse mitään tukijoukkoja tavalliseen elämään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole lapsiakaan, mutta ystäviä on, joita meidän jokaisen ruuhkavuosien vuoksi näen vain harvoin. Työ tapahtuu yksin.

Suurin ongelma on irrallisuuden ja merkityksettömyyden tunne. Olen muuten ihan normaali ja menestynyt. Tuntuu pahalta, ettei minulle ole suotu perhettä eikä ole enää länsimaisia. Kukaan ei pidä puoliani, jos makaisin sairaalassa kuolemassa enkä tiedä kuka hoitaisi hautajaiset jne .

Hautajaisjärjestelyt voi itse hoitaa "ennakkoon" tekemällä testamentin, liittämällä sinne mukaan hautaustoimiston kanssa tehdyn suunnitelman hautausjärjestelyistä ja varaamalla itselleen hautapaikan. Näin tietää etukäteen, kuka asiat hoitaa. Jos ei ole tehnyt etukäteisjärjestelyjä, viranomaiset kyllä hoitavat asiat. Se on varmaa, että Suomessa ei ketään jätetä hautaamatta asianmukaisesti, vaikka kuolisikin ilman läheisiä.

Vierailija kirjoitti:

Hassu aloitus. Ihan kuin normaali arki olisi joku katastrofitilanne, jossa yksin pärjääminen on joku mahdoton tehtävä. Sinkkutaloudet yleistyy koko ajan, eikä siihen mitään survival-kykyjä tarvitse. Ihan normaalisti käyn kaupassa ja töissä ja harrastuksissa, en tarvitse mitään tukijoukkoja tavalliseen elämään.

Ilman tukiverkostoa pärjää hyvin niin kauan kun on terve ja kykenevä huolehtimaan omista asioistaa. Ongelmia tulee sitten jos ei syystä tai toisesta enää kykene. Sellainen tilanne voi tulla kenelle tahansa eteen ja minusta on ihan perusteltua varautua siihen jollakin tavoin. En tarkoita mitään ihmeellyyksiä, vaan juurikin tuollaisia aloituksessa mainittuja perusjuttuja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole lapsiakaan, mutta ystäviä on, joita meidän jokaisen ruuhkavuosien vuoksi näen vain harvoin. Työ tapahtuu yksin.

Suurin ongelma on irrallisuuden ja merkityksettömyyden tunne. Olen muuten ihan normaali ja menestynyt. Tuntuu pahalta, ettei minulle ole suotu perhettä eikä ole enää länsimaisia. Kukaan ei pidä puoliani, jos makaisin sairaalassa kuolemassa enkä tiedä kuka hoitaisi hautajaiset jne .

Hautajaisjärjestelyt voi itse hoitaa "ennakkoon" tekemällä testamentin, liittämällä sinne mukaan hautaustoimiston kanssa tehdyn suunnitelman hautausjärjestelyistä ja varaamalla itselleen hautapaikan. Näin tietää etukäteen, kuka asiat hoitaa. Jos ei ole tehnyt etukäteisjärjestelyjä, viranomaiset kyllä hoitavat asiat. Se on varmaa, että Suomessa ei ketään jätetä hautaamatta asianmukaisesti, vaikka kuolisikin ilman läheisiä.

Kyllä minä tuon tiedän. Olen kuitenkin ollut itse järjestämässä omien läheisteni hautajaiset ja saatellut sairaalasängyn vieressä rajan taa. Surettaa, että itsellä ei ole 'minua' eli lähiomaista, jolle tehtävä luonnostaan lankeaisi. Toki joku kaukaisempi sukulainen tai ystävä järjestää asiat (mikäli saa valtuudet), mutta ei se ole sama. Olen tosi perhekeskeinen ihminen ja tuntuu tosi pahalta olla ilman perhettä ja lähiomaisia, vaikka rakkaita ystäviä onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassu aloitus. Ihan kuin normaali arki olisi joku katastrofitilanne, jossa yksin pärjääminen on joku mahdoton tehtävä. Sinkkutaloudet yleistyy koko ajan, eikä siihen mitään survival-kykyjä tarvitse. Ihan normaalisti käyn kaupassa ja töissä ja harrastuksissa, en tarvitse mitään tukijoukkoja tavalliseen elämään.

Ilman tukiverkostoa pärjää hyvin niin kauan kun on terve ja kykenevä huolehtimaan omista asioistaa. Ongelmia tulee sitten jos ei syystä tai toisesta enää kykene. Sellainen tilanne voi tulla kenelle tahansa eteen ja minusta on ihan perusteltua varautua siihen jollakin tavoin. En tarkoita mitään ihmeellyyksiä, vaan juurikin tuollaisia aloituksessa mainittuja perusjuttuja. 

Kuka perusterve ihminen valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, että sairaala on kävelymatkan päässä? Ehkä joku 80-vuotias eläkeläinen, muttei tavallinen työssäkäyvä ihminen. Tai tuollainen perusjuttu, että pitää varalla säästötilillä rahaa - eikö kaikkien ole hyvä tehdä niin, ihan vaikkei olisi yksinäinenkään?

Ehkäpä ap ei olekaan "perusterve". Ovathan lapsensakin suurimmaksi osaksi isän luona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole lapsiakaan, mutta ystäviä on, joita meidän jokaisen ruuhkavuosien vuoksi näen vain harvoin. Työ tapahtuu yksin.

Suurin ongelma on irrallisuuden ja merkityksettömyyden tunne. Olen muuten ihan normaali ja menestynyt. Tuntuu pahalta, ettei minulle ole suotu perhettä eikä ole enää länsimaisia. Kukaan ei pidä puoliani, jos makaisin sairaalassa kuolemassa enkä tiedä kuka hoitaisi hautajaiset jne .

Hautajaisjärjestelyt voi itse hoitaa "ennakkoon" tekemällä testamentin, liittämällä sinne mukaan hautaustoimiston kanssa tehdyn suunnitelman hautausjärjestelyistä ja varaamalla itselleen hautapaikan. Näin tietää etukäteen, kuka asiat hoitaa. Jos ei ole tehnyt etukäteisjärjestelyjä, viranomaiset kyllä hoitavat asiat. Se on varmaa, että Suomessa ei ketään jätetä hautaamatta asianmukaisesti, vaikka kuolisikin ilman läheisiä.

Kyllä minä tuon tiedän. Olen kuitenkin ollut itse järjestämässä omien läheisteni hautajaiset ja saatellut sairaalasängyn vieressä rajan taa. Surettaa, että itsellä ei ole 'minua' eli lähiomaista, jolle tehtävä luonnostaan lankeaisi. Toki joku kaukaisempi sukulainen tai ystävä järjestää asiat (mikäli saa valtuudet), mutta ei se ole sama. Olen tosi perhekeskeinen ihminen ja tuntuu tosi pahalta olla ilman perhettä ja lähiomaisia, vaikka rakkaita ystäviä onkin.

Sanoit ensin, että et tiedä kuka järjestäisi hautajaisesi. Käsitin sen niin, että et tiennyt kuinka ns. yksinäiset vainajat hoidetaan hautaan. Siksi kerroin noista asioista. On tottakai surullista, jos haluaisi perheen eikä selllaista voi saada. Silloin ei oikeastaan voi kuin joko jäädä suremaan asiaa tai keskittyä juurikin niihin ystävyyssuhteisiin (jos sellaisia on). Siinä mielessä olet onnekas, että sinulla on ystäviä. Kaikilla ei ole niitäkään. Hyvä ystävä voi olla moninkertaisesti läheisempi kuin yksikään verisukulainen, joten en näe mitään eroa siinä hoitaako hautajaiset tms. hyvä ystävä vai verisukulainen. Siis näin tunnetasolla ajateltuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassu aloitus. Ihan kuin normaali arki olisi joku katastrofitilanne, jossa yksin pärjääminen on joku mahdoton tehtävä. Sinkkutaloudet yleistyy koko ajan, eikä siihen mitään survival-kykyjä tarvitse. Ihan normaalisti käyn kaupassa ja töissä ja harrastuksissa, en tarvitse mitään tukijoukkoja tavalliseen elämään.

Ilman tukiverkostoa pärjää hyvin niin kauan kun on terve ja kykenevä huolehtimaan omista asioistaa. Ongelmia tulee sitten jos ei syystä tai toisesta enää kykene. Sellainen tilanne voi tulla kenelle tahansa eteen ja minusta on ihan perusteltua varautua siihen jollakin tavoin. En tarkoita mitään ihmeellyyksiä, vaan juurikin tuollaisia aloituksessa mainittuja perusjuttuja. 

Kuka perusterve ihminen valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, että sairaala on kävelymatkan päässä? Ehkä joku 80-vuotias eläkeläinen, muttei tavallinen työssäkäyvä ihminen. Tai tuollainen perusjuttu, että pitää varalla säästötilillä rahaa - eikö kaikkien ole hyvä tehdä niin, ihan vaikkei olisi yksinäinenkään?

Kukaan ei ole sanonut, että tarvitsisi pilkulleen samoja juttuja tehdä kuin ap. Eikä kukaan ole sanonut, että vain yksinäisten pitäisi noita tehdä. Itsekin totesin että ihan kaikkien on syytä varautua sairastumiseen tms. Ei välttämättä asumalla sairaalan vieressä, mutta vähintään varmistamalla että pääsee sinne jos on tarvetta. 

Eräs vanhempi nainen sanoi kerran minulle : Minun lähin omainen on viranomainen. 

Ala nyt hemmetti etsimään niitä kavereita! Siis ihan oikeasti. Ne on terveyden kannalta iso juttu. Ja jos niitä ei etsimisestä huolimatta löydy niin ainakin yritit. Ja se on jo niin iso asia että siitä voi olla ylpeä. Ettei jäänyt vain ruikuttamaan omaa kohtaloaan. Tsemppiä! 

Vierailija kirjoitti:

Eräs vanhempi nainen sanoi kerran minulle : Minun lähin omainen on viranomainen. 

Siis aivan kamalaa mutta ei varmasti ainutlaatuinen tapaus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassu aloitus. Ihan kuin normaali arki olisi joku katastrofitilanne, jossa yksin pärjääminen on joku mahdoton tehtävä. Sinkkutaloudet yleistyy koko ajan, eikä siihen mitään survival-kykyjä tarvitse. Ihan normaalisti käyn kaupassa ja töissä ja harrastuksissa, en tarvitse mitään tukijoukkoja tavalliseen elämään.

 

Ilman tukiverkostoa pärjää hyvin niin kauan kun on terve ja kykenevä huolehtimaan omista asioistaa. Ongelmia tulee sitten jos ei syystä tai toisesta enää kykene. Sellainen tilanne voi tulla kenelle tahansa eteen ja minusta on ihan perusteltua varautua siihen jollakin tavoin. En tarkoita mitään ihmeellyyksiä, vaan juurikin tuollaisia aloituksessa mainittuja perusjuttuja. 

 

Kuka perusterve ihminen valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, että sairaala on kävelymatkan päässä? Ehkä

Sellainen, joka on muutaman kerran elämässään saanut jonkun äkillisen terveysongelman?