Uusperheen kaaos
Sain suhteellisen nuorena lapsen. Meille tuli ero lapsen isän kanssa, koska hän alkoi käyttää päihteitä ja perhe-elämä ei vaan sujunut hänen kanssaan. Muutimme eri paikkakunnalle ja elimme pitkään lapsen kanssa kaksin, kun en ollut valmis mihinkään uuteen ja halusin omistautua täysin äitiyteen. Löysin kuitenkin rakkauden useiden vuosien vierittyä. Poika sai isäpuolen, joka muutti meidän kanssa saman katon alle. Isäpuolen ja pojan suhteet olivat ihan kohtalaiset, mutteivät mitenkää erityisen läheiset. Olin vielä siinä iässä, että saatoin toivoa lapsia ja tapaamani mies toivoi myös. Halusin hänen kanssaan yhteisen perheen. Nyt poika on 16v ja meillä on 3v ja 1v lapset hänen lisäkseen. Asumme suht pienessä asunnossa ja 3v on uhmaiässä. 16v:llä on murrosikä päällä ja hän tapaa häipyä omille teilleen ja tulla vasta myöhään kotiin, varsinkin nyt lomalla. En ole jaksanut asettaa hänelle nyt niin tiukkoja rajoja ja koen huonoa omaatuntoa siitä, että suurin osa ajastani menee nuorempien hoitoon. Olisi hyvä, jos poikani isä pitäisi häneen yhteyttä, mutta kun näin ei ole. Poika jotenkin etäytyi minusta, kun pikkusisarukset syntyivät. Hän ei halua keskustella enää niin paljon mistään. Koulu on mennyt kuitenkin hyvin ja on kavereita ja tyttöystäväkin. Aina yritän olla myös pojan tukena elämässä, mutta jotenkin tunnen, että hän ei ole niin onnellinen esim. Meillä kotona. Usein meillä on melua ja melskettä, kun pyöritämme miehen kanssa kotia kahden pikkuisen kanssa ja 16v majailee sitten omassa huoneessa. Hän on alkanut puhua myös muuttamisesta. Koen jotenkin olevani huono äiti nuorelle pojalleni, mitä te muut tekisitte?
Kommentit (9)
Ihan ensimmäiseksi alat osoittaa välittämistä, rakkautta ja kiinnostusta esikoista kohtaan. Kysele, kuuntele, kerro rakastavasi ja ole hänelle läsnä. Jätä pienet lapset isälle ja tehkää vaikka joku viikonloppureissu esikoisen kanssa kahdestaan. Järjestä teille kahdenkeskistä aikaa. Nyt on viimeiset hetket, kun voit näyttää olevasi ihan samalla tavalla äiti hänelle kuin nuoremmille lapsille. Et saa takaisin näitä muutamaa seuraavaa vuotta.
Minulla ja täysin biologisella veljelläni on ikäeroa 11 v. Kyllä äidin energiat meni pikkuveljen kanssa puuhasteluun, toisaalta olin äitini kanssa kovin erilainen luonteeltani. Nyt kun oma lapseni on siinä iässä kun itse olin pikkuveljen saadessani huomaa eron.
Ei välttämättä johdu uusperheellisyydestä, monilla 16-vuotiailla on meneillään irtautumiskriisejä ym.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensimmäiseksi alat osoittaa välittämistä, rakkautta ja kiinnostusta esikoista kohtaan. Kysele, kuuntele, kerro rakastavasi ja ole hänelle läsnä. Jätä pienet lapset isälle ja tehkää vaikka joku viikonloppureissu esikoisen kanssa kahdestaan. Järjestä teille kahdenkeskistä aikaa. Nyt on viimeiset hetket, kun voit näyttää olevasi ihan samalla tavalla äiti hänelle kuin nuoremmille lapsille. Et saa takaisin näitä muutamaa seuraavaa vuotta.
Niin, haikeudella ajattelinkin kulunutta aikaa. Kyllä meillä kerrotaan, että rakastetaan paljonkin. 16v vaan sivuuttaa aika taitavasti nuo tilanteet missä saisi haleja ja huomiota, liittyy varmaan murrosikään se. Kesäreissu meidän pitäisikin tehdä nuoren kanssa kaksin, jos vain haluaa äidin kanssa lähteä. Meidän esikoisen elämä on ollut aina aavistuksen rankkaa, koska ero tuli aikoinaan ja pitkään elimme kaksin ja nyt sitten uusperhe. Erityisen tiivis suhde meillä on ollut, koska olen ollut pojan ainoa välittävä huoltaja ja vanhempi. Monesti olen miettinyt, että olisipa esikoinenkin saanut samanlaisen lapsuuden, kun nämä kaksi nuorimmaistani, kun isäkin on elämässä tiiviisti mukana. Aina vaan ei voi valita. :(
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensimmäiseksi alat osoittaa välittämistä, rakkautta ja kiinnostusta esikoista kohtaan. Kysele, kuuntele, kerro rakastavasi ja ole hänelle läsnä. Jätä pienet lapset isälle ja tehkää vaikka joku viikonloppureissu esikoisen kanssa kahdestaan. Järjestä teille kahdenkeskistä aikaa. Nyt on viimeiset hetket, kun voit näyttää olevasi ihan samalla tavalla äiti hänelle kuin nuoremmille lapsille. Et saa takaisin näitä muutamaa seuraavaa vuotta.
Niin, haikeudella ajattelinkin kulunutta aikaa. Kyllä meillä kerrotaan, että rakastetaan paljonkin. 16v vaan sivuuttaa aika taitavasti nuo tilanteet missä saisi haleja ja huomiota, liittyy varmaan murrosikään se. Kesäreissu meidän pitäisikin tehdä nuoren kanssa kaksin, jos vain haluaa äidin kanssa lähteä. Meidän esikoisen elämä on ollut aina aavistuksen rankkaa, koska ero tuli aikoinaan ja pitkään elimme kaksin ja nyt sitten uusperhe. Erityisen tiivis suhde meillä on ollut, koska olen ollut pojan ainoa välittävä huoltaja ja vanhempi. Monesti olen miettinyt, että olisipa esikoinenkin saanut samanlaisen lapsuuden, kun nämä kaksi nuorimmaistani, kun isäkin on elämässä tiiviisti mukana. Aina vaan ei voi valita. :(
Ap
Tämän perusteella kuulostat hyvältä äidiltä. Ihanaa, että kerrot rakastavasi häntä, vaikka et saa vastausta. Ehkä poika vain on ottamassa irtiottoa sinusta ja kaikki onkin täysin normaalia murrosikää. Surusi pojan puuttuvasta isästä voi purkautua epäonnistumisentunteena, ettei ole tarpeeksi riittävä kun pitäisi pystyä paikkaamaan isänkin puuttuminen. Kukaan ei kuitenkaan voi paikata puuttuvaa isää tai korvata sitä mitenkään. Se on suru, mikä kuuluu pojan elämään (valitettavasti).
Pyöritätte miehen kanssa pienten lasten kotia ja 16-vuotiaan osa on tässä yhtälössä mikä? Ihan kuin olisi ulkopuolinen. Sinä et jaksa ja isäpuoli ei taida piitata..
Voisiko isäpuoli tehdä isä-poika juttuja pojan kanssa?
Puhu sen kanssa ja kerro että rakastat kaikesta kiireestä huolimatta.