Minkä eläimen kuolema olisi paskavammainen tekosyysi hakea saikkua

Oman koirani kuolema. Tuo hurtta on minulle kuin lapsi, ja tulee sattumaan ja kovaa kun tulee sen aika lähteä (rupesi p*rkele itkettämään pelkkä ajatus).

Oravan.

Ihmisen. Siis yhden sellaisen, jos kaikki kiinnostaisi pitäisi olla saikulla koko ajan.

Naapurin koiran. Pitäisin kunnon bileet joten tarvitsisin ainakin kolme päivää.

Ransun (Pikkukakkonen)

Saiskohan saikkua jos menis huomenna vollottaen lekurille kun astuin vahingossa muurahaisen päälle? Jotain hermolomaa?

Kaikki Intian pyhät lehmät.

En kuoleman takia, mutta on aika hankalaa jos lemmikki sairastaa. Pitäisi olla kotona sitä hoitamassa. Sen varalle minulla on muutama päivä ylitöitä tehtynä sisään.

Joulukinkun

Hevosen. Sen kanssa olisi valvottu ehkä useampikin yö ja odotettu eläinlääkäriä, eikä hoitajakaan olisi sen jälkeen työkunnossa.

Tästä syystä valehtelisin jos hakisin saikkua. Selittäisin jotain totaalisesta uupumuksesta, mielialan pidemmästä alavireisyydestä ja jotain muuta. Kun asenne on joillain tosiaan noin paskavammainen.

Ei Niinistöllä ole mopsia :( Se on bostoninterrieri.

Olisin varmasti aika hajalla jos koirani kuolisi. Itken joka kerta kun vain ajattelenkin sitä. Riippuisi varmaan mitä töitä teen silloin - asiakaspalvelussa olisi hankala olla itkevänä ihmisrauniona mutta ehkä jotain yksinäistä toimistoduunia voisin vielä tehdä, vaikka keskittymiskyky voisikin olla aika heikkoa.

Kuulostaa ihan siltä kuin tää "saikku" olisi jotain miellyttävää lököstelyä kotosalla. Olen surrut eri lemmikkejä eri tavoin ja eri intensiteetillä. Olen ollut töissä mutta on ollut vaikeaa itkun kanssa. Pahin oli kun kissa jäi auton alle, se tuli niin äkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan siltä kuin tää "saikku" olisi jotain miellyttävää lököstelyä kotosalla. Olen surrut eri lemmikkejä eri tavoin ja eri intensiteetillä. Olen ollut töissä mutta on ollut vaikeaa itkun kanssa. Pahin oli kun kissa jäi auton alle, se tuli niin äkkiä.

Enemmän tässä "saikussa" on se ongelmana, että toiset kokevat, että heidän tulee tehdä sairaslomalla olevan työt ja maksaa hänen palkkansa. Ensisijaisesti se on kuitenkin työnantajan ja työntekijän välinen asia.

Kyllä minä ainakin hain lomittajan, kun Mansikki kuoli. 

Oli sen verran kova paikka. Sen lempeä katse seuraa minua loppuelämäni. 

Hyttyse.

Sokeritoukan päälle astuin vahingossa kylppärissä. Itkin viisi päivää putkeen. 

Selitin lääkärille ja ymmärsi hyvin. Kolme viikkoa laittoin nyt aluksi, mutta mikä tilanne ei tunnut helpottavan, niin lupasi lisää. 

Työnantaja on niin äärettömän epäempaattinen akka, että sanoi ikävästi. Lääkärintodistus on kuitenkin lääkärintodistus. 

Ei eläimen kuoleman takia mitään saikkua pitäisi saada! Palkatonta vapaata sen sijaan voi työnantajalta pyytää. Ei kai se työnantajan homma ole tuollaisia hommia kustantaa, ootteko aivan sekaisin päästänne? Joltain kuolee lemmikejä jatkuvasti (hiiriä, marsuja, rottia, akvaariokaloja..), kaikista pitäis saikkua saada. Voi hyvä luoja miten vieraantuneita ihmiset on luonnosta. Elukan kuolema on luonnollista ja kuuluu asiaan, tietysti se on surullista ja itkuakin pukkaa, mutta se on silti luonnollista ja jos ei sitä kestä, pitää ottaa palkatonta. Tai olla hankkimatta mitään eläimiä. Ja siis mulla on itsellänikin eläimiä ja moni on kuollutkin, kertaakaan en ole saikkua hakenut ja en ole mitenkään kovasydäminen, ennemminkin hyvinkin herkkä. 

Leppiksen tai koppiksen kualema.

Tässä provoillaan ihan urakalla, mut kysymys kuuluu, olisiko joku ihan oikeasti saikulla lemmikin kuoleman takia? Onko oikeasti tälläisiä ihmisiä? Multa kuoli rakas koira vaan kaksivuotiaana tapaturmaisesti. Surin varmaan puoli vuotta niin että itkin lähes joka päivä. Silti en ottanut saikun saikkua. En muutenkaan jää sairaslomalle kovin helposti. Saa olla melkein pää kainalossa, että jäisin. Mut ihmisiä on erilaisia.

Terv nainen 23v