Voiko tästä enää nousta..

Erityistaitoja voi hankkia, se vaatii vaan motivaatiota ja kiinnostusta. Jos siis sellaisia haluaisit.

Oletko hoidon piirissä? Muillakin on kyllä usein sellainen tunne, ettei osaa alaansa, se on yleisempää kuin kuvittelisi.

kaiken menestyksen takana on aina periksiantamattomuus. Harry Potterin kirjoittaja meinasi tehdä itsemurhan kolmikymppisenä. Stallonelle sanottiin satoja kertoja ei. Kaikilla on jotain erikoistaitoja, mutta eivät ole vaan löytäneet niitä. Siis, surkuttele tai nouse. Se on vain sinusta itsestäsi kiinni. Ei se ole sen helpompaa ollut muillakaan, mutta he ovat vaan jaksaneet vääntää vaikka toivoa ei ole tuntunut olevan. Ja jos sääliä toivoit, niin olen valitettavasti väärä ihminen siihen.

Tosi kurjaa, että vanhempasi kohtelevat sinua noin sen sijaan, että olisivat tukenasi. Veikkaan ettet oikeasti ole mikään ruma, mutta huono itsetuntosi ei anna sinun uskoa mitään hyvää itsestäsi. Mitä tuohon opiskelemaasi alaan tulee, niin ilmeisesti kuitenkin olet päässyt kursseista läpi ja siis väkisinkin osaat jotain.

Älä luovu toivosta, äläkä tee itsellesi mitään pahaa. Sinulla on täydet mahdollisuudet löytää oikeita ystäviä ja parisuhde, eikä siinä vaiheessa elämäkään tunnu enää niin tyhjältä.

Ei mullakaan ole mitään missä olen erityisen hyvä. Olen 41 v ja olen ollut vuosia työttömänä eikä toivoakaan töistä.

Löysin pari vuotta sitten uuden ystävän suvun kautta. Eli ole avoin ja oma itsesi. Anna itsestäsi jotain muille, niin voit huomata saavasi joskus jotain takaisin. Itse olen ollut oikein liikuttunut kuinka tämä uusi ystäväni pitää mua tarpeellisena ja olen hänelle tärkeä ja rakas.

Kai nyt jotain sentään olet oppinut koulussa? Nyt syksyllä otat eri otteen kouluun ja päätät suhtautua opiskeluihin mielenkiinnolla! Varmasti löytyy jotain mistä tykkäät ja muihin vain pakotat itsesi kiinnostumaan. Menet mukaan muiden kanssa bailaamaan!

Hymyilet joka aamu peilikuvallesi ja sano itsellesi jotain kivaa ja alat suhtautumaan kaikkeen positiivisemmin. Kokeile hymyillä joskus tuntemattomalle, voit pelastaa hänen päivänsä ja jonain päivänä voit huomata tulleesi hyvälle tuulelle jonkun vieraan hymystä.

Sulla on paljon positiivistä sun elämässä. Vaikka se paska duunikin, vaikka todellisuudessa sellasia ei oo olemassakaan. Jokainen työ on arvokasta. Bileissä ja muissa opiskelia hässäköissä on mun mielestä tosi vaikeaa lötää kavereita jos on hyvin introvertti. Paljon on yksinäisiä ihmisä jotka etsii esim vaan sitä kaveria ei niinkään parisuhdetta. Onko sulla mitään harrastusta johon voisit vaikka etsiä seuraa netin kautta. Totuus on, että aika harvalla 30 vuotiaalla on hirveästi kavereita, yksinäisyys on yleisempää kun halutaan myöntää.  

Jos et kelpaa vanhemmillsesi kuin olet.. niin ei siitä suhteesta kannata silloin murehtia.

Ajattele, että olet ikäänkuin matkalla kohti tavoitteitasi. Tiedät jo mitä haluat (opiskelemasi ammatti, parisuhde, lapset?) ja nyt joudut vielä odottamaan, ennen kuin asiat konkretisoituvat. Tällöin et tietenkään ole vielä ammattilainen, olethan vasta opiskelija. Ammattilaiseksi opitaan työssä, opinnot ovat vain ajokortti ammattiin. Olet vielä melko nuori, ilmeisesti myös perusterve, sinulla on kaikki mahdollisuudet parempaan tulevaisuuteen. Tsemppiä!

Luovuttajat eivät voita. Voittajat eivät luovuta. Isäni sanoi minulle aina, että pärjäile, poika. Kerran sitten kysyin, että mitä sitten, jos en pärjää?

Niin. Mitä sitten? En ole pärjännyt hyvin. Olen opiskellut väärän tutkinnon ja siihen jatkotutkinnon. Olen tehnyt pätkätöitä. Olen saanut potkut. Minulla on enemmän velkaa kuin omaisuutta. Olen ollut eri syistä sairaslomilla yhteensä vuosia. Olen omasta mielestäni luovuttanut jo monta kertaa. Lopulta olen joka kerta ajatellut, että pitää tehdä edes jotakin. Joka ainoa kerta edes jonkin tekeminen on johtanut johonkin hyvään, jonka turvin olen sinnitellyt vuoden tai pari elämää eteenpäin.

Et ole moraalisesti syypää vaikeuksiisi. Sen sijaan kukaan muu kuin sinä itse ei voi kantaa päävastuuta elämästäsi. Apu toki voi olla tarpeen ja hyväksi ja sitä kannattaa ottaa vastaan.

Rumuudesta puheen ollen... minäkin olen naimisissa kauniin naisen kanssa. Olen lievästi ylipainoinen mies, kokonaista 171 senttiä pitkä, kalju, yksi hammas puuttuu, on rillit eikä käytöksenikään aina ole sulavaa. En edes aina jaksa panostaa vaatteiden erityiseen siisteyteen. Perussiisti kuitenkin olen. Ja olen huomannut, että antamani ulkoinen vaikutelma riippuu mielentilastani. Masentuneena peilistä katsoo melkoinen mörkö. Kun jaksan hymyillä, olen jokseenkin tavallinen keski-ikäinen mies. Väittäisin, että plastiikkakirurgia ei sinua pelasta. Sen sijaan ryhti, hymy, reipas puhe, iloinen nauru ja siisteys ovat jo 4/5 voitosta ulkonäössä.

Voit siis tehdä paljon omaksi hyväksesi. Lisäksi haluan kiinnittää huomiota erääseen seikkaan: kirjoittamasi teksti on hyvää suomea ja hyvin jäsennelty kokonaisuus. Se kertoo ajattelun selkeydestä. Kehtaan väittää, että järjessäsi ei ole vian häivää. Ei, vaikka jollain ajattelun alueella, vaikkapa matematiikassa, olisitkin keskimääräistä huonompi. Tekstisi on fiksumpi kuin suurin osa av:n jutuista. 

Tilanteesi kuulosta klassiselta puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä - kuviolta. Surkuttelemalla se on alamäkeä tuosta, mutta askeleen tai parin päässä on tavoittelemasi hyvä elämä. Kaikki voi todella muuttua seurustelun/kaverin/työpaikan myötä, tai sitten ei. Älä laske liikaa sen varaan mutta jos saat tilaisuuden, älä hukkaa sitä! :)

Jos menet vaikka Seychelleille töihin niin siellä on koko vuoden aurinkoista ja +28C miellyttävän merituulen kera. Olisit siellä myös eksoottinen, ei ole varmasti montaa suomalaista siellä.

Mikä noin periaatteessa estäisi sinua tekemästä vaikka näin?

Voi kuulostaa pöhköltä, mutta jos olet eläinrakas, niin hanki lemmikki. On ihan todistettu että eläimet nostavat mielialaa ainakin hieman, ja samalla antavat hieman motivaatiota omasta elämästä huolehtimiseen :) jos vain koet olevasi siinä kunnossa että esim. kissan- tai koiranhoito onnistuu.

Jos et omaa lemmikkiä halua, niin koita etsiä onko lähistöllä eläinsuojaa tms johon voi mennä joko vain käymään tai vaikka vapaaehtoistyöntekijäksi. Saisit syyn käydä ulkona, ja varmasti löytäisit muita ihmisiä joilla voi olla jopa vähän samanlaisia elämänongelmia, isoja tai pieniä. Ja eläinten kanssa vapaaehtoisesti työskentelevissä on omasta kokemuksesta pääasiassa ihanaa porukkaa :) ymmärretään paremmin mitä vastoinkäymisiä elämässä voi olla itse kullakin.

Kolmevitosena tuo on enää huono muisto, jos onnistut tekemään vain muutaman oikean valinnan nyt.

Up