Taas sai pettyä kesään.On kylmä ja sataa koko ajan
Suoli on muutenkin niin surkea paikka että olisi edes yksi ilo mutta eiiiii
Kommentit (14)
Ainakin itse aion nauttia viileydestä vielä kun voi 😉
Ruikutus alkaa jo juhannuksen jälkeen? Heinä- ja elokuu ovat yleensä lämpimämmät.
Oltaisiin useimmiten tyytyväisiä naukumisen sijaan. Lämmin sää on hyvä plussa, mutta valitettavasti aina ei vaan ole, edes kesällä.
Ihan hyvä vaa, vaikee pelata pelejä jos hikoilee +30 asteessa ja saa nukuttuakin paremmi
Joo ja niinä parina hellepäivänä oli niin hiostava olo lähestyvän ukkosen vuoksi, ettei ne ees tuntuneet oikeilta hellepäiviltä. :/
Itse olen jo oppinut ja varannut jo talvella kesäks etelänmatkan. Me vietetään aina koko kesäloma etelän auringossa.
Suomalaisen elämä on pelkkää pettymystä pettymyksen perään.
Maasta kolmannes on napapiirin pohjoispuolella. Ei ole mikään ihme, ettei näillä leveysasteilla ole takeita pitkistä helleputkista. Ihmeen usein niitä on silti ollut.
Asennekysymys. Olen ollut nyt viikon lomalla ja loma on mennyt lähes niin kuin kaavailinkin. Tänäänkin olemme jo perheen kanssa käyneet kävelemässä kymmenisen kilometriä ja nyt puoli porukkaa on vesillä auringonpaisteessa, toinen puoli tuli taas lekottelemaan mökille. Äsken keittelin itselleni kahvit ja join ne terassilla katsellen järvelle samalla, sitten otin tirsat riippumatossa. Vaatetta on aika paljon päällä, mutta mitä sitten? Onhan minulla niitä kaappi pullollaan. Täällä satoi aamupäivällä, mutta enää ei, eilen iltapäivä ja ilta olivat todella upeat ja auringonlasku saunan jälkeen oli upea. Viini on kylmää ja sauna oli kuuma.
Hyvät kelit on näin työtä tekevän kannalta. Lomalla lentokone suuntaakin sitten muille, aurinkoisimmille maille.
En ymmärrä etelään kesällä menijöitä. En voisi enää edes ajatella lähteväni jonnekin ällökuumiin ja narskuvan kuiviin kohteisiin makaamaan aurinkoon. Nuorena olen ollut mm. Kreikassa lomailemassa +35 lämpötilassa ja olen asunutkin maassa, jossa oli puoli vuotta +20-45 lämmintä yötä päivää, joten tiedän kyllä mitä se touhu on, mutta nyt en lähde kesällä enää kirveelläkään sellaiseen paikkaan. Mitä ihmettä siellä voi silloin tehdä? Siis sellaista fiksua, ei mitään auringossa makaamista, ryyppäämistä ja hieman kuumassa meressä lillumista, se ei ole fiksua millään tavalla ajateltuna.
Miksi ihmiset eivät mene etelään vaikka syyskuussa? Silloin siellä on mukavaa ja silloin meidänkin perhe sinne suuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Suoli....
Oi maamme, Suoli, synnyinmaa...
....koska suurin osa kesästähän on nähty jo?