Miten voi olla, että vielä 4-kymppisenä perheellisenä alkaa ekan kerran elämässään kaivata juhannusheiloja ym. tärkeetä?

Luulitko joskus ihan oikeasri, että elämässä on jotain tarkkarajaisia aitauksia, joita ennen ja jälkeen ei ole mitään entistä? Että haaveilu, kaipuu, mokaaminen, ilo, intohimo yms. loppuvat kuin seinään kun on jonkun ikäinen ja perheellinen? Mistä lapset opettelisivat tunteita elleivät omia vanhempiaan seuraamalla?

Olen vajaa 5-kymppinen ja voin kertoa sinulle, että erilaiset tunteet seuraavat mukana elämän loppuun asti. Se, mikä vahvistuu, on elämänkokemus ja suhteellisuudentaju. Jos on saanut syntymälahjaksi huumorintajun ja siitä seuraavan itseironian, niin sekin voimistuu. Tunteet muuttuvat ja suhde niihin muuttuu, eivät katoa.