Mitä vihasit ennen, mutta rakastat nyt?
Itse vihasin ennen Robinin musiikkia, mutta nyt rakastan sitä! Varsinkin Hula Hulaa :)
Kommentit (23)
Sellaisia asioita ei tule paljon mieleen, joista olisin alkuvihan jälkeen ruvennut tykkäämään. Ainoa minkä keksin, on Bounty-suklaapatukat. Muuten en ainakaan muista muuttaneeni mieltäni minkään musiikin, ruoan, ihmisen, elokuvan tai minkään suhteen negatiivisesta positiiviseksi. Tarkoittaakohan se, että olen sisimmissäni jotenkin ahdasmielinen? :/
Joskus oli aika, jolloin en lämmennyt millekään vähänkään taiteellisemmalle/kokeilevammalle musiikille. Pekka Pohjolan tuotanto oli outoa ja ihan tyhmää kun ei siinä yleensä ole lauluakaan, Kate Bush oli liian outo ja kimitti hassusti ja kaikki progebändit nyt olivat ihan täyttä kummallista paskaa, varsinaisesta taidemusiikista (varsinkaan mistään 1900-luvun alkua nuoremmasta) nyt puhumattakaan.
Koin herätyksen pari vuotta sitten ja nykyään saan eargasmin aina, kun kuulen jossain musassa kokeilevampaa harmoniaa tai erikoista rytmiikkaa.
Jostain syystä en keksinyt kuin ruokiin liittyvää :D pienenä en voinut sietää joululaatikoita tai sinappia. Nyt rakastan noita kaikkia niin että voisin syödä laatikoitakin varmaan joka päivä.
fetaa ja oliiveja. Fetaa vihasin, vaikka en ollut koskaan sitä maistanutkaan. Sitten kun maistoin, niin rakastin heti.
Liikuntaa! Vihasin ja vältin sitä viimeiseen asti lapsena ja nuorena aikuisena. 23-vuotiaana aloin käymään vaunulenkeillä esikoisen kanssa ja siitä se lähti. Nyt 30-vuotiaana, 50kg kevyempänä rakastan juoksulenkkejä, treenaan kuntosalilla kolme kertaa viikossa.
Life is good.
Pyykkien ripustaminen. Inhokkikotityöstä suosikiksi :)
Sinihomejuustoa.