Mitä tekisin loppuelämälläni?
Yritin tulla riippumattomaksi muista ihmisistä. En uskaltanut luottaa keneenkään ja asettaa itseäni alttiiksi ja haavoittuvaksi. Nyt ymmärrän nuoruuteni menneen hukkaan. Elämää olisi jäljellä ehkä 30-40 vuotta. Miten osaisin elää sen paremmin, kun mikään ei tunnu merkitykselliseltä tai tavoittelemisen arvoiselta?
Kommentit (6)
Pitäisi varmaan resetoida koko elämä ja aloittaa alusta jossain muualla ja uusien ihmisten parissa. Pelottavan iso hyppäys, vaikka jotain pienempiä yrityksiä aloittaa alusta olen joskus tehnytkin.
"Miten osaisin elää sen paremmin, kun mikään ei tunnu merkitykselliseltä tai tavoittelemisen arvoiselta?"
Et mitenkään, ennen kuin löydät jotakin, mikä tuntuu merkitykselliseltä.
Suosittelen Arto Pietikäisen kirjaa Kohti arvoistasi: http://www.joustavamieli.com/p/kohti-arvoistasi.html
Samoja olen miettinyt. Minua vaan häiritsee sekin, etten näytä samalta.
Vierailija kirjoitti:
"Miten osaisin elää sen paremmin, kun mikään ei tunnu merkitykselliseltä tai tavoittelemisen arvoiselta?"
Et mitenkään, ennen kuin löydät jotakin, mikä tuntuu merkitykselliseltä.
Suosittelen Arto Pietikäisen kirjaa Kohti arvoistasi: http://www.joustavamieli.com/p/kohti-arvoistasi.html
Luin "Joustavan mielen" joulukuussa 2015. Tässä ote lukupäiväkirjastani:
- Hermoille käyvä kirja, joka ei juuri selitä eikä perustele. Keskeistä väitettä "et ole ajatuksesi ja tunteesi" väitetään heti alusta alkaen, mutta avataan vasta s. 189 alkaen, eikä silloinkaan hyväksyttävästi. Pietikäinen lankeaa väitteissään pahasti kartesiolaiseen teatterin virheeseen, mikä heikentää luottamusta hänen sanomaansa. Lisäksi loogisia muita virheitä, esimerkit eivät aina kuvaa niihin liitettyä tunnetta tai ajattelua. Eräs esimerkki pettää lukijan, kun siinä ei kerrota tulkinnan kannalta välttämättömiä tietoja, vähän samaan tapaan kuin jos murhamysteerin loppuratkaisu löytyisi jostain mitä kirjassa ei ole kerrottu.
Kohti arvoistasi on paljon paremmin kirjoitettu kirja kuin Joustava mieli.
No mä luotin, asetuin alttiiksi ja haavoituin.
Kymmenisen vuotta meni raunioiden uudelleenrakentamiseen.
Ja nyt olen jotakuinkin samassa tilanteessa kanssasi. Edelleen toivon löytäväni esim. hyvän parisuhteen, mutta kyynisyys tekee sen vaikeaksi - eikä sopivaa kumppania tunnu olevan olemassakaan.
Ihmettelen ihan samaa: mitä tekisin nämä mahdollisesti jäljellä olevat vuodet, vuosikymmenet. Elämä on jotenkin lohdutonta, vaikka yritän pitää optimismismia yllä.