Lue keskustelun säännöt.
Syy, miksi on niin vaikea näyttä positiivisia tunteita lapsia kohtaan nuorena naisena (27v)
19.06.2017 |
Suhtaudun lapsiin yleensä etäisen kohteliaasti. Vaikka oikeasti osa lapsista on minusta aivan ihania ja suloisia. Mutta olen oppinut, että jos näytän todelliset tunteeni, saan kohdata aivan älytöntä äidiksi painostamista sekä sukulaisiltani että ystäviltäni. Se on todella rasittavaa. Siksi en enää näytä niitä tunteita. Monelle tuntuu olevan kamalan vaikeaa käsittää se fakta, että nuori fertiili-ikäinen nainen voi aidosti pitää jotain lasta ihanana ilman, että koskaan haluaa itse olla äiti. En ole ikinä halunnut äidiksi, en vähääkään. En kestä kaikkea sitä, mitä perhe-elämä vaatii, sillä minulla on nuoresta iästäni huolimatta todella huono terveydentila, stressinsietokyky ja olen yltiöintrovertti, jonka täytyy elääkseen saada olla yksin päivän päätteeksi monta tuntia. Se ei silti muuta sitä, että pidän joistain lapsista ja heidän kanssaan on mukavaa viettää tunti pari. Omaan kotiini ja arkeeni en ikinä lasta haluaisi.
Kommentit (20)
On kyllä :) .
Jos osoittaa jotain pientäkin mielenkiintoa jotain lasta kohtaan, niin saa niskaansa välittömästi sukulaisilta ja/tai ystäviltä paasauksen ja jankkauksen siitä että "sinusta tulisi niin täydellinen äiti", "sinä olet syntynyt äidiksi", "koska teet omia lapsia kun tykkäät lapsista niin paljon", "miksi ihmeessä sinulla ei ole jo lapsia kun olet niin lapsirakas", "tulethan kummiksi lapselleni kun olet niin hyvä lasten kanssa ja tykkäät lapsista niiiiiiiiiiiiiiiiiiin paljon".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kyllä :) .
Jos osoittaa jotain pientäkin mielenkiintoa jotain lasta kohtaan, niin saa niskaansa välittömästi sukulaisilta ja/tai ystäviltä paasauksen ja jankkauksen siitä että "sinusta tulisi niin täydellinen äiti", "sinä olet syntynyt äidiksi", "koska teet omia lapsia kun tykkäät lapsista niin paljon", "miksi ihmeessä sinulla ei ole jo lapsia kun olet niin lapsirakas", "tulethan kummiksi lapselleni kun olet niin hyvä lasten kanssa ja tykkäät lapsista niiiiiiiiiiiiiiiiiiin paljon".
Juuri tuollaisia kommentteja itsekin saan! Niin rasittavaa, kun ei voi olla vain rennosti oma itsensä ilman että muut tekevät typeriä jatkopäätelmiä. Ehkä olen sitten henkisesti heikko, mutta koen helpommaksi hillitä omaa käytöstäni ja käyttäytyä jopa välinpitämättömästi lapsia kohtaan kuin ottaa vastaan sen kaiken painostamisen. Se on nimittäin pitkän päälle todella kuluttavaa. Ap
Minä taas koen päinvastaista painostusta. Kun jonkun sukulaisen tai kaverin lasta tuodaan näytille, odotetaan kaikkien naisten olevan haltioissaan ja haluavan kilvan pidellä pienokaista. Monesti mietin, että kokevatko kaikki muut naiset tosiaan näitä tunteita vai esittävätkö he niin kuin minäkin. Muiden lapset eivät ole oikein koskaan herättäneet minussa mitään tunteita, ja mainittu lepertelyshow on kohdallani täysin näyteltyä. Lapsiutelut saa kätevimmin vaiennettua näyttämällä kaihoisalta ja sanomalla, että kovasti toivoo lapsia. Tällöin kysyjä on saanut sen vastauksen, minkä haluaakin. Jos sanoo jotain muuta, alkaa tenttaaminen.
No pakkoko niistä muiden small talk-uteluista on niin paljon paineita ottaa? Usein joitakin asioita kysytään vain tavan vuoksi, harva niitä kysyy ihan tosissaan jostakin syvemmästä mielenkiinnosta juuri sinua kohtaan eikä varmasti edes muista seuraavana päivänä enää mitä vastasit. Vähän niin kuin yo-juhlissakin tasan tarkkaan on tapana kysyä että mitäs nyt meinaat ja vastaus kuunnellaan vain puolella korvalla. Siinä tilanteessa voi myös vastata jotain ympäripyöreää. Opettele erottamaan small talk-kysymykset deep shitistä.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas koen päinvastaista painostusta. Kun jonkun sukulaisen tai kaverin lasta tuodaan näytille, odotetaan kaikkien naisten olevan haltioissaan ja haluavan kilvan pidellä pienokaista. Monesti mietin, että kokevatko kaikki muut naiset tosiaan näitä tunteita vai esittävätkö he niin kuin minäkin. Muiden lapset eivät ole oikein koskaan herättäneet minussa mitään tunteita, ja mainittu lepertelyshow on kohdallani täysin näyteltyä. Lapsiutelut saa kätevimmin vaiennettua näyttämällä kaihoisalta ja sanomalla, että kovasti toivoo lapsia. Tällöin kysyjä on saanut sen vastauksen, minkä haluaakin. Jos sanoo jotain muuta, alkaa tenttaaminen.
Ymmärrän sinuakin. On ihan sallittua ja hyväksyttävää, jos tunteita ei herää, vaikka se ei olisikaan sosiaalisesti yleisesti hyväksyttyä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No pakkoko niistä muiden small talk-uteluista on niin paljon paineita ottaa? Usein joitakin asioita kysytään vain tavan vuoksi, harva niitä kysyy ihan tosissaan jostakin syvemmästä mielenkiinnosta juuri sinua kohtaan eikä varmasti edes muista seuraavana päivänä enää mitä vastasit. Vähän niin kuin yo-juhlissakin tasan tarkkaan on tapana kysyä että mitäs nyt meinaat ja vastaus kuunnellaan vain puolella korvalla. Siinä tilanteessa voi myös vastata jotain ympäripyöreää. Opettele erottamaan small talk-kysymykset deep shitistä.
Nykyään vanhemmuus ei kylläkään ole mikään korrekti small talk-aihe, vaan asia on useimmille todella henkilökohtainen, halusi sitten vanhemmaksi tai ei. On todella junttia ja epäkohteliasta udella asiasta, saati sitten painostaa ja patistella. Siitä ei vain kuulu kysellä, ellei henkilö itse tuo asiaa esille. Ap
Ap, olen tuo eka vastaaja tässä ketjussa. Olen ottanut tavaksi täräyttää muiden ärsyttäviin kommentteihin, että "luuletko että kaikki voi saada lapsia, ajatteletko yhtään miten paha mieli lapsettomuusongelmaiselle voi tulla tuollaisista puheista". En siis väitä, että minä olisin yrittänyt saada lapsia tai kärsisin lapsettomuudesta, palautan vaan ääliön maanpinnalle muistuttamalla häntä, että äitiys ei ole sovelias keskustelunaihe, jos henkilö ei sitä itse ota puheeksi. Kyllä ne hiljenee kun tajuaa tahdittomuutensa. Osa tosin taitaa luulla etät minulla on nyt sitten joku kamala lapsettomuusongelma, mutta sitten luulee, oma on asiansa mitä luulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen tuo eka vastaaja tässä ketjussa. Olen ottanut tavaksi täräyttää muiden ärsyttäviin kommentteihin, että "luuletko että kaikki voi saada lapsia, ajatteletko yhtään miten paha mieli lapsettomuusongelmaiselle voi tulla tuollaisista puheista". En siis väitä, että minä olisin yrittänyt saada lapsia tai kärsisin lapsettomuudesta, palautan vaan ääliön maanpinnalle muistuttamalla häntä, että äitiys ei ole sovelias keskustelunaihe, jos henkilö ei sitä itse ota puheeksi. Kyllä ne hiljenee kun tajuaa tahdittomuutensa. Osa tosin taitaa luulla etät minulla on nyt sitten joku kamala lapsettomuusongelma, mutta sitten luulee, oma on asiansa mitä luulee.
Hyvä keino, sillä täyttä tottahan tuo on mitä sanot, vaikkei se koskisikaan juuri sinua. Ap
Lasten hankkiminen keskustelunaiheena on sellainen, että kaikilla on aiheesta omat vahvat käsityksensä, eikä siksi oikeaa kysymystä tai vastausta edes ole. Esimerkiksi kun tapaa jonkun tämän juuri mentyä naimisiin, toiset odottavat, että heiltä kysellään perheenperustamissuunnitelmista ja he haluavat mielellään käydä läpi kaiken toivottua lapsilukua, lasten ikäeroa, sukupuolia ja nimiä koskevan, toiset taas loukkaantuvat aihetta koskevista kysymyksistä. Ensimmäiset loukkaantuisivat, jos asiasta ei kysytä mitään, ja miettisivät, pidetäänkö heitä sopimattomina äideiksi. Vaaditaan sosiaalista kyvykkyyttä havaita, mitä keskustelukumppani toivoo häneltä kysyttävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi olen mies. Kaikki myös tietävät, että olen aika häiriintynyt, joten lapset pidetään musta loitolla. Kuulostaa meinaan ahdistavalta. En enää tapaisi ihmisiä, jotka lykkäisivät mulle lapsiaan tai olisivat jatkuvasti "kiusoittelemassa kevyesti" näillä jutuilla. Uskon, että naisille tätä tapahtuu. En kestäisi. Väittäisin varmaan olevani jokin lisääntymiskyvytön hermafrodiitti.
Serkun poika on ainoa poikkeus. Serkku aina lykkää sen huostaani, mutta se on ok. Se poika tykkää, kun kannan sitä ja leikin avaruusalusta tai junaa tai ralliautoa tai mitä vain. Se on mustakin hauskaa. Se myös kuuntelee mun juttuja mielellään, eikä juuri itke tai kitise muuten kuin syystä. Sellaisen voisin adoptoida. Muuten en käsittänyt lapsia edes kun itse olin lapsi.
Jep. Itse olen päiväkodissa töissä, mutta omia lapsia en halua. Tykkään viettää työpäivät lasten kanssa ja lapset on hyvää ja rentouttavaa seuraa mulle, mutta omia en halua. Tunnen myös vapaaehtoisesti lapsettomia kätilöitä ja opettajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on Ap outoja sukulaisia. Mulle ei ainakaan ole ikinä puhuttu mitään tuollaista eikä todellakaan painostettu. Olen myös 27v nainen.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on Ap outoja sukulaisia. Mulle ei ainakaan ole ikinä puhuttu mitään tuollaista eikä todellakaan painostettu. Olen myös 27v nainen.
Sukulaiseni ovat ehkä outoja, mutta niin olet sinäkin harvinaisen onnekas, jos tähän ikään mennessä et ole ilmiötä kohdannut. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta olis järkevintä, jos ensi kerralla olisit ihan normaalisti lapsia kohdatessa, sillä tavalla kuin sinulle on luonnollista. Jos joku ottaa esille lastenhankinnan, voit vain sanoa ei.
Itse kyllä nautin lasten seurasta ihan niiden lasten takia. Tietenkin olen lapsille ystävällinen ja leikin heidän kanssaan, ihan hiton sama mitä joku mummeli minulle omista lapsista sanoisi. Se on sitten eri keskustelu.
Tämä menee vähän ohi aiheen, tai no, sinnepäin kumminkin. Mulla on aikuiset lapset jotka on ilmoittaneet etteivät koskaan hanki/halua omia lapsia. Mulle asia on selvä ja olen sanonut heille että ei missään nimessä pidäkään hankkia jos ei luontevalta tunnu. Toki vähän kaihoisa mieli itsellä on, mutta päätös on aivan heidän omansa enkä ikinä surkuttele asiaa.
Se mikä joskus ärsyttää on se kun mun tuttavat (joilla itsellään on lapsenlapsia) hokevat jotta "kyllä niiden mieli vielä muuttuu" ja "voi, kyllä sä joskus vielä saat paijattavia". No ei muutu enkä saa lapsenlapsia mitä suuremmalla todennäköisyydellä, eikä se ole mulle ongelma enkä tarvi mitään "lohdutuksia ja tsemppejä"! Eli en ymmärrä miksi tuo vapaaehtoinen lapsettomuus on niin vaikea käsittää, ihan kuin kaikkien olisi pakko lisääntyä, muuten ei ole tavallinen normaali ihminen.
Sulle sanoisin että anna noiden puheitten ja uteluitten mennä ohi kuin tuulen suhina, äläkä kommentoi mitään takaisin :) Ärsyttävää se toki on, sen tiedän.
Jep, pidetään vähintään jonain kummajaisena jos ei lapsia halua.
Huoh. Niin tuttua. Mä leikitän lapsia mielelläni ja tykkään niistä, mutta aina kun aihe nousee esiin, mä vaan totean rauhallisesti ja hymyillen että en halua lapsia :) Ja jatkan lasten leikittämistä. Näin kaikki on pikkuhiljaa tajunnut, että olen tosissani, eikä päätös olla hankkimatta lapsia liity mitenkään siihen että just SUN lapsi olisi mun mielestä niin kamala etten uskalla tehdä lapsia! Tätäkin nimittäin tapahtuu: jotkut loukkaantuu siitä etten ookaan lumoutunut juuri HÄNEN kapsestaan niin paljon että haluaisin omia....
Onko muilla samanlaista? ap