Harmittaa että opin opiskelemaan vasta aikuisena

Olen nelikymppinen aikuisopiskelija yliopistossa. Pääaineeni vaatii yksityiskohtaisen tiedon muistamista. Vaikka muistini ei ole koskaan ole ollut erityisen hyvä ja vaikka häviän raa'assa muistamisessa nuoremmilleni, niin olen huomannut, että paneutumalla asioihin ja käyttämällä hyväksi pänttäämiseen perustuvia toisto-ohjelmia (esimerkiksi Anki), oppii lyhyessä ajassa aivan suunnattoman paljon.

Oppiminen vain vaatii sitä, ettei ole oppivinaan vaan kertakaikkiaan pänttää. Ei tingi yhtään ja yritä vain vähän katsella, vaan oikeasti opettelee kaiken. Kun sitä vähän aikaa tekee, asiat rupeavat avautumaan ja kaikki uusi tarttuu päähän kuin itsestään.

Lukiossa olin keskinkertainen (keskiarvo vähän alle kasin), vaikka mielestäni yritin kovasti. Nyt jälkeenpäin ymmärrän, että yritin yrittämistä enkä opiskelua. Vaikka pääsin vielä opiskelemaan yliopistoon, niin nuorempana olisin käyttänyt aivan eri väyliä, jos olisin tiennyt, että minulla on kyky oppia ja muistaa.