Kaikille lapsensa todistukseen ja koulumenestykseen pettyneille:

Onhan se surullista jos ei pääse opiskelemaan mutta toivoa on kun menee Opintopolkuun ja alkaa järjestellä asioita syksyä varten.

Minusta ja sisaruksestani voin kertoa sellaisen asian, että erosimme jo pieninä toisistamme kuin yö ja päivä. Minulla meni aika omien projektien parissa ja pääsykokeiden kautta pääsin huonosta yo-todistuksesta huolimatta opiskelemaan unelmieni alaa. Minua ovat vanhemmat aina sanoneet hankalaksi ihmiseksi koska haluan kuulla perusteluja eri väitteille. Elän tällä hetkellä täyttä perhe-elämää.

Kun kerran minä aiheutin vanhemmilleni kauhean häpeän todistuksellani niin sitten vanhemmat ottivat nuoremman sisarukseni pihteihinsä ja alkoivat kouluttamaan hänestä "professoria". Kiltin ihmisen kanssa tuo on helpompaa. Sisarukseni sai hienon yo-todistuksen ja hänestä tehtiin juttuakin lehteen. Vanhemmat olivat todella iloisia. Sisarukseni pääsi yliopistoon ja hän tavallaan hyvitti minun aiheuttamani häpeän.

Mutta sitten hänellä vauhti hidastui ja hän sairastui psyykkisesti sekä alkoholisoitui. Hänellä on ollut kuntoutustukijaksoja ja hän käy välillä yliopistolla mutta retkahtaa tietenkin juomaan koska ei osaa käydä yksillä. Hän vaikuttaa vainoharhaiselta ja poikkeavan käytöksen huomaa muutenkin kun on hänen kanssaan tekemisissä.

Auttaa en voi muulla tavoin kuin etsimällä hänelle apukeinoja toipumiseen. Olen ehdottanut AA:ta mutta hän ei pidä itseään alkoholistina. Hän on käynyt vuosia terapiassa sekä syö lääkkeitä silloin kun ei ole putki päällä mutta sivusta katsottona hänen vointinsa ei kohene, pikemminkin päinvastoin. Välillä hän suree sitä, että hänen opiskelukaverinsa ovat vakiintuneet ja saaneet perhettä ja hän ei ole vieläkään valmistunut yliopistossa.

Vanhempamme eivät halua puhua kenenkään kanssa sisarukseni ongelmista. He suuttuivat kun minä sanoin, että häntä pitää mennä auttamaan paikan päälle eikä vain lähetellä rahaa koska ne rahat menevät kurkusta alas. En tiedä mitä vanhemmat selittävät meistä kotikaupungissamme mutta hekin ovat surkeina koska heille olisi ollut todella tärkeää, että meillä olisi kunnon koulutus ja työpaikat. Minusta olisi kaikista parasta jos tämä asia otettaisiin ja puhuttaisiin kunnolla halki koko perheen kesken koska tämä luuranko kaapissa tekee tapaamisista painostavia ja ahdistaviakin.

En tiedä oliko se minun kovapäisyyteni ansiota, etten mennyt massan mukana enkä ole ikinä ollut kiinnostunut juomisesta. En ole edes kunnollinen pullantuoksuinen äiti vaan meillä on kotona sellainen meno että eletään muuten kuin Ellun kanat mutta asialliset hommat hoidetaan. En ole kiinnostunut sisustamisesta, vaatteista enkä kauneudenhoidosta. Minut voisi ilmoittaa kevyesti Vuosia nuoremmaksi-ohjelmaan koska minulle riittää kampa, hammasharja, Lactolinen pesuneste ja apteekin kosteusvoide itseni hoitamiseen.

Uskonpa, että minulla on helpompaa koska olen järjestelmällisesti kieltäytynyt Insta-elämästä jne. En tiedä, kuinka kauan sisarukseni terveys kestää noita juomajaksoja? Ehkä hän on liian kiltti ja tottelevainen kuten lapsenakin ja ajautuu ongelmiin tai sitten liiallinen prässäys professoriunelmineen rikkoi hänet sisältä.