Olen seurannut tässä pidemmän aikaa suu auki kaverini "lapsentahtista "kasvatusta ja curling-vanhemmuutta

Lapsentahtisuus ei tarkoita tuota.

Kyllä täytyy lastaan vihata, jos hänelle antaa elämäneväiksi vapaan kasvatuksen.

Tapahtuu sellainen asia, että päiväkodin tätejä vituttaa ihan huolella ja lapsella on todella kurja olo, kun yrittää pomotella kaikkea mikä liikkuu ja kuvittelee maailman pyörivän hänen ympärillään.

Sitten sitä käytöstä ihmetelleen pitkin neuvoloita ja pyöritellään päätä, että mikä sillä lapsella on, kun hyppii seinille eikä usko yhtään mitään, täytyy olla joku neurologinen häiriö.

T: Päiväkodin täti.

Oi olipas kiva kun pääsit haukkumaan. Hyvä sinä, olet varmasti ihan mahtava kasvattaja itse. Mitali on jo tulossa postissa!

Jos en olisi saanut lapsena päättää asioistani niin sitä ei olisi tapahtunut koskaan. Nyt vain haaveilen, että joskus voin vielä päättää niin kuin lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Oi olipas kiva kun pääsit haukkumaan. Hyvä sinä, olet varmasti ihan mahtava kasvattaja itse. Mitali on jo tulossa postissa!

No kyllä saa haukkuakkin. Vastuuttomia vanhempia tommoset jotka petaa lapsen elämästä hankalan! Lapsella ei oo mitää tajua ettei maailma pyöri sen ympärillä eikä ole muillakaan tuommosen ympärillä kivaa.

Hau hau.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täytyy lastaan vihata, jos hänelle antaa elämäneväiksi vapaan kasvatuksen.

AP:n kuvaus ei kyllä ollut vapaata kasvatusta vaan kasvattamattomuutta. Vapaan kasvatuksen piikkiin laitetaan rajattomasti asioita joilla ei ole mitään tekemistä vapaan kasvatuksen kanssa.

Samanlainen kuin siskopuolen tytöstä :(  Syöppö ja varas, oman pikku maailmansa napa.

Vanhemmat on jotenkin tavattoman epävarmoja, siis itsessään ja siinä vanhemmuudessaan. Olen nähnyt omin silmin, kun molemmat sekä äiti että isä selvästi jotenkin pelkäävät omaa lastaan. Ei siis niin että lapsi olisi joku Manaaja-pentu, vaan ihan tavan muksu joka reagoi , eikä tietenkään osaa säännellä tunteitaan, lapsi kun on. 

Nämä vanhemmat jotenkin jähmettyvät ja keskittyvät hyssyttelemään (hyvin vähän) ja sitten vaan mahdollisimman nopeasti ratkaisemaan tilanteen jotenkin sillä tavalla että lapsi sitten ei enää osoita pettymystä. 

Ja näin tehdään joka asiassa, oli se sitten tosiaan vaatteet, ulos pukeminen, ruoka, juoma, hampaiden pesu jne.

Ne käyttää usein lapselle tai lapsen kuullen (eihän se muksu varsinaisesti kuuntele eikä välitä) sanontaa, että "okei sitten, itsepähän halusit" ja "muista sitten että se oli sun oma päätös että". Ihan niinkuin lapsi pystyisi muistamaan loogisesti että päätettyäni tämän-ja-tämän valinnan silloin-ja-silloin siitä seurasi sitten tätä. Esimerkkinä vaikka täysin säähän sopimaton pukeutuminen. Ei tod. tajua kakara kipeäksi tulemisen yhteyttä tässä.

Korvstani vuotaa verta kun kuulen "mentäiskö me jo", "joko iina-liisa me lähdettäisiin" ja selitykset "äidin pitäisi vielä ehtiä kauppaan, kauppa mene kohta kiinni": Lapselle täysin merkityksetöntä surinaa korvissaan, hän leikkii nyt ja joku kaupan kiinni meno on hänen universumissaan täysin merkityksetön. Sitten iltapalaa ei ole tarjolla kun hänellä on nälkä, niin siihen ei auta alkaa muisteleen että "sen siitä saa kun ei lähde kauppaan ajoissa vaan haluaa vaan leikkiä". Ei se tajua eikä se opi siitä mitään.

Mietin usein että millaisia näistä lapsista kasvaa. Siis luonteeltaan, muokkaako se niin paljon persoonaa että aikuisena ja jo koulussa on ihan kujalla siitä, miten maailma ja muut ihmiset täällä toimii? Eikä tiedä siis mitään mistään sosiaalisesta käytöksestä että pitäisi muihin ihmisiin vähän peilata itseään ja siihen sitten käytöstä muokata? Ollaan vaan että mä haluan. 

Minä kysyn aina lapsiltani, että "mentäisiinkö" tai "otatko". Ilmeisesti sekin sitten nyppii tuntemattomia, etten komenna lapsia kuin koiria.

Mä sanon ainakin että Jokos lähdettäisiin ja sitten me tosiaan lähdetään. Miten pitää toimia?

Ei kannata mennä yksityiseen päivähoitoon. Ne saa valita ketkä ottaa asiakkaikseen, toi lentää pihalle kuin leppäkeihäs.

Nämä vanhemmat ovat niitä, jotka ovat itse olleet terapiassa ja tilittäneet siellä omista vanhemmistaan, ja pelkäävät niin kovasti, että heille käy samoin, että antavat lapsen hallita kaikkea.

Mutta silti heille tulee käymään samoin, eli lapsi tulee  haukkumaan heitä terapiassa, nyt vain siitä, että ei ollut asetettu rajoja.

Todella monien kädettömien kasvattajien ongelma on juuri se, etteivät siedä lapsen negatiivisia tunteita. Itku, kiukku jne. pyritään tukahduttamaan keinolla millä hyvänsä mahdollisimman nopeasti. Usein samat tyypit työntävät lastensa naaman eteen padin tms. laitteen autossa, ravintolassa jne. ettei tarvitse kuunnella kun lapsi kenties tylsistyneenä alkaa marista. Lapsi ei opi tällä tyylillä käsittelemään ikäviä tunteita. Asiaa voi sitten kalliilla opetella terapiassa aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Minä kysyn aina lapsiltani, että "mentäisiinkö" tai "otatko". Ilmeisesti sekin sitten nyppii tuntemattomia, etten komenna lapsia kuin koiria.

Tämä.

Nyt on muotia käskyttää lapsia julkisesti, koska muuten äiti antaa heikon kuvan itsestään.

Minäkin usein kysyn mentäisiinkö tai lähdettäisiinkö? ja lapsi vastaa ihan normaalisti joo, tai minne mennään? tai että mä käyn vielä ensin vessassa tai vien tuon tai tämän. Yleensäkin tykkään ennakoida tilanteita, että ei tarvitse sekunnissa rynnätä minnekään lapsen kanssa vaan siirtymiseen on rauhallista aikaa. Siitä huolimatta tulee meillekin välillä näitä 'nyt mennään' tilanteita, mutta ei ne mikään normi ole. 

Miksi lapsi ei saisi päättää, mitä pukee päälleen tai syökö tai meneekö pesulle? Ainakin meillä lapset ovat saaneet päättää ne asiat, joilla ei ole isoa merkitystä minulle ja ihan kelvollisia veronmaksajia heistä on tullut. Hauskoista asioista halutaan harvoin luopua, joten pesulle on ollut enemmän tungosta kuin pakoilua.

Määrääminen ei ole sama asia kuin rajojen asettaminen.

Ap:lle saattaa tulla järkytyksenä se tieto, että päiväkodissa lapsi saa päättää,syökö vai ei  - siellä ei tungeta väkisin ruokaa suuhun. Samoin saa päättää omista vaatteistaan, mitä pukee päälle eli jos siellä on kahdet kurahanskat, niin jos haluaa punaiset, niin ne saa. Jopa sen saa päättää, käveleekö vai ei, koska lapsia ei jätetä kesken retken puistonkulmalle yksin istumaan. Jos ei kävele, päätyy rattaisiin.

Juu ei ole tarkoitus että lapsi päättää aikuisten asioista. Ne on lapsille liian suuria ja vahingollisia päätöksiä. Aikuinen menee kauppaan silloin kun sinne tarvii mennä, aikuinen kantaa aikuisen vastuun. Eikä lapselta kysytä että lähdetäänkö, vaan kerrotaan että nyt lähdetään käymään kaupassa. Lapsi kyllä hyvin ymmärtää selityksiäkin ja vähitellen alkaa ymmärtää syyseuraussuhteita, varsinkin kun niitä opetetaan ja kerrataan. Huono juttu jos koulun alkaessa ei ole vielä mitään hajua syyseuraussuhteista.

Olen kyllä eri mieltä siitä ettei lapsi voisi päättää omista asioistaan, esim että minkälaisen määrän syö. Mutta aika harva asia on loppujen lopuksi puhtaasti lapsen asia. Meillä lapsi saa ne harvat asiansa päättää ja ikätovereihin verrattuna osaa erinomaisen hyvin ottaa muiden ihmisten toiveita huomioon sitten kaikissa muissa asioissa. Musta on osa kunnioitusta että en yritä ketään pakottaa syömään tms. En pakota aikuisiakaan syömään tai juomaan, enkä pidä siitä jos minua yritetään painostaa. suomessa tosin tällaisia kunnioittavia käytöstapoja ei tunnetusti osata, vaan esim alkoholittomuutta joutuu perustelemaan yhden illan aikana useampaan kertaan ja viinaa tyrkytetään. uskon että tämä toisten puolesta päättämään pyrkiminen on tarttuvaa ja kasvatuksen tulosta. Siksi koitan näyttää kunnioittavan käytöksen esimerkkiä ja on ulkopuolisen palautteen perusteella toiminut hyvin.

Jos pitää lähteä kauppaan ja ei ole vaihtoehtoja, niin sanotaan lähdetään. Lähdettäisiinkö sanotaan siinä vaiheessa, kun oikeasti on se vaihtoehto että lapsi voi sanoa ei. Mä en käsitä mikä tässä on niin vaikeaa. Aikuinen ei uskalla ottaa lapsen mahdollista pettymystä vastaan vaan verhoaa oman tahtonsa mukamas lapsen päätökseksi. Vaihtoehtoa ei pidä antaa, jos sitä ei oikeasti ole. Se ei autoritääristä alistamista aikuisen tahtoon vaan aikuisen vastuun kantamista ja huolehtimista. Kuten ylhäällä jo puhuttiin lapsi ei pysty käsittämään pitkiä syy-seuraus-suhteita. Aikuinen käsittää, että nyt pitää lähteä, että ehditään ostaa iltapalatarvikkeet kaupasta. Silloin lähdetään. Ei lässytetä että lähdettäisiinkö tai voitaisko me jo mennä.

Meillä ainakin taapero lähtee ulos mieluusti ja pukee itse reippaasti kun kerron että ulkona on odotettavissa jotain kivaa kuten kysyn että mennäänkö kirjastoon, ajetaanko bussilla/metrolla, keinumaan/liukumäkeen, jne.Kauppaankin lähtee mielellään kun kysyn että haluaako kantaa koria, tai mennäänkö katsomaan onko autokärryt vapaana tms. En ymmärrä miksi joku vänkää lähtöä vastaan? Eikö lapsella ole mitään kivaa odotettavaa? Kyllähän se kiva motivoi aikuistakin. Lapselle riittää pienetkin kivat asiat, ennen kuin joku tulee vinkumaan tänne ettei sitä lasta voi kasvattaa vain kivoihin juttuihin... Tarvitse mitään leluja lupailla kaupasta.