Ahdistaa painonseuranta neuvolassa
Ennen raskautta olin normaali-ja alipainon rajoilla, raskauden myötä olen alkanut syömään enemmän ja terveellisemmin kuin aiemmin, sekä lisännyt liikuntaa niin, että vietän noin tunnin päivässä kävelylenkeillä mieheni kanssa. Painostani on kommentoitu neuvolassa, ja minulta kysellään miksi painoni nousee ja mikä sen aiheuttaa. Olen kertonut syöväni hyvin ja liikkuvani, silti sain diabeetikoille tarkoitetun ruokavalio oppaan ja passitettiin sokerirasitukseen vaikka ikää alle 21v eikä suvussakaan diabetesta. Paino siis noussut n.900g/viikko ja raskausviikko 28 menossa.
Kuulin vain, että hoikemmalle saattaa tulla jopa 30kg raskauden aikana. Mielipiteitä?
Kommentit (4)
Mene vain sinne sokerirasitukseen. Jos se on ok, niin jatkat samaan malliin. Jos kerran olet vakuuttunut omista terveistä elämäntavoista, niin turhaan annat neuvolantätien mielipiteiden vaivata.
Kannattais nyt kyllä hillitä sitä syömistä. Ei todellakaan ole normaalia että tulee 30 kiloa, ja jos tulee niin niistä on vaikea päästä eroon.
Minulla oli viimeisimmässä punnituksessa +12 kg lähtöpainosta ja raskausviikkoja 28. Neuvolassa ei ole kertaakaan huomauteltu painonnoususta, päinvastoin on sanottu että hoikille painoa yleensä kertyy enemmän. Ja minäkin olin hyvin hoikka ennen raskautta. Kertynyt paino on tullut vatsaan, vähän takapuoleen ja jalkoihin turvotuksena, mutta kasvot ovat edelleen hyvin hoikat ja posket lommolla, eikä kukaan tuttu ole edes huomannut vielä raskautta.
Sokerirasitus on tehty, mutta siihenkin syynä oli ikäni - ja kaikki oli ok.
Kymmenen kiloa raskauden aikana vauvoineen on normaali.