Unelmien hautaaminen satuttaa...

Verkostomarkkinointia?

Kerran yritit ja jopa tonnin panostit. Aika helpolla luovutat. Harva noin helpolla mitään saa, esim itse panostanut nyt vuoden ja noin 10 000e...

Vierailija kirjoitti:

Tunnen olevani umpikujassa. Nuorena en tuntenut lainkaan itseäni, olin epävarma ja ahdistunut. Olen koko nuoren aikuisuuteni tehnyt vääriä valintoja ja sulkenut ovia tyhmyyttäni. Minulla oli eräs haave, jonka toteuttamista olin suunnitellut jo vuosia. (En aio tarkemmin kertoa mistä oli kyse) Päätin panostaa siihen täysiä! Olin laittanut siihen kiinni satoja euroja (ehkä jopa pari tuhatta euroa yhteensä). Lopputuloksena oli täydellinen epäonnistuminen. Tästä on jo muutama kuukausi aikaa, mutta asia vaivaa edelleen. Ajattelin aluksi ettei epäonnistuminen haittaa, koska uusia ovia avautuu. No, mitään hyvää ei ole seurannut ja tulevaisuus näyttää entistä synkemmältä. Tämä asia oli viimeinen haaveeni, koska monista muista olin erinäisistä syistä joutunut luopumaan. Siksi panostin kaiken tähän!

Ainoa asia mitä enää tulevaisuudelta odotan, on lasteni kasvaminen ja heidän tukeminen omissa tavoitteissaan. Minua ei kukaan lapsuudenkodissani kannustanut, joten ei minusta mitään tullutkaan. Pelkään katkeroituvani, mikä ei tietenkään ole lapsille hyväksi. Tuntuu pahalta ajatella, että pilaan oman elämäni lisäksi lastenikin elämän. Pienet lapset, velat ja pienipalkkainen vuorotyö rajoittavat elämääni vielä vuosia...

Mielestäni siitä puhutaan aivan liian vähän, millaisen perinnön joutuvat kantamaan aikuisuuten ne lapset ja nuoret, jotka eivät ole saaneet tukea ja kannustusta nuoruudessaan. On aivan eri asia ponnistaa kannustavasta ja mahdollistavasta ympäristöstä niihin oman elämän tavoitteisiin ja hyvään laadukkaaseen aikuisuuteen, kun yrittää kasvaa ensin aikuiseksi ilman tukea ja jokus kolme-nelikymppisinä saattaa päätökseen nuoruuden kokemusten jättäämä itsetutkiskelun vaihe ja lähteä siitä toteuttamaan niitä omia unelmia. Ei ihme,että moni luovuttaa kesken tai ajautuu elämässään umpikujaan.

Toivottavasti kaikki nuoruudessaan ilman ohjausta ja tukea jääneet jaksaisivat uskoa itseensä vielä senkin jälkeen, kun menneisyyden asiat on saatu ensin kuntoon ja mahdollisuus omien haaveiden toteuttamiseen olisi siinä hetkessä mahdollista. Jokainen päivä on kuitenkin uusi mahdollisuus eikä omia unelmia pidä hukata vaikka niiden tavoittelun tiellä tulee karikoita - jos polku tuntuu haastavalta ja välillä ehkä jopa ylitsepääsemättömältä, niin siitä tiedät olevasi oikeassa suunnassa. En tarkoita, että itseään pitäisi kiusata tarkoituksella, mutta ponnistelu jos kulkeminen olisi lasten leikkiä, ei lopussa odottava palkinto olisi läheskään niin arvokas.

Luovuttaa ei pidä siis koskaan ja jos matka tuntuu liian vaikealta, niin yksin ei tarvitse eikä pidä jäädä kulkemaan.

Itse sijoitin kymmeniä tuhansia euroja kouluttautumiseen. Oppimisvaikeuden takia en ikinä valmistu :D