Mikseivät isovanhemmat onnitelleet lasta koulusta valmistumisesta?
Ennen viime joulua kaikki oli näennäisesti vielä kaikki hyvin mutta kaikki meni päin peetä sen jälkeen kun ostimme isovanhemmille heitä miellyttämättömän joululahjan: liput seksuaalivähemmistöön kuuluvan artistin keikalle. Ostimme toki myös pienehköt henkilökohtaiset lahjat molemmille mutta he laittoivat välit poikki noiden keikkalippujen vuoksi. Muuten he kyllä kuuntelevat tuon artistin esittämän tyylilajin musiikkia.
Ajattelin, että antaa ajan kulua ja tunteiden jäähtyä. Talvi meni ja kevät tuli eivätkä isovanhemmat onnitelleet mitenkään esim. lasten nimipäivinä vaikka tapanamme on ollut lähettää tekstiviestionnittelut. Nyt vanhin lapsista valmistui peruskoulusta eivätkä isovanhemmat tietenkään onnitelleet millään tavalla ja teini on pettynyt vaikka yrittää vaikuttaa coolilta. Myöskään perinteisen postin kautta ei ole tullut onnittelukorttia.
Olen sitä mieltä, että vanhempani saavat vihoitella minulle ja miehelleni väärän artistin konserttilipuista mutta on mielestäni kohtuutonta kun he ovat blokanneet koko perheen Facebookissa ja vihoittelevat viattomille lapsille! Tekisi mieli laittaa tekstiviestiä, ettei minua aikanaan kasvatettu tuollaiseen käytökseen mutten tietenkään laita viestiä koska en halua taas kärjistää tilannetta. Vain murjotuksen aloittanut voi sen lopettaa.
Mitä ajatuksia teissä muissa herättää tämä isovanhempien käytös? Onko tämä nyt sitä nykyaikaa? Voiko tässä tilanteessa tehdä mitään ilman, että tilanne kärjistyisi? Mitä sinä tekisit?
Kommentit (20)
Ei peruskoulun päättämisestä onnitella! Ilmeisesti odotit, että lapsi saa mukavan summan, jolla rillutella kesällä. Kunhan valmistuu seuraavalta asteelta, sitten on aika onnitella ja lahjoa.
Vanhempi polvi tuskin tietää kapellimestari Linnun seksuaalisen suuntauksen ja vaikka tietäisikin, niin klassisen musiikin harrastajat eivät juuri kiinnitä huomiota toisarvoisiin asioihin. Se kun ei vaikuta millään tavalla taitoon johtaa sinfoniaorkesteria. Veikkaan ennemminkin Siltsun konserttia.
No nytpä opittele ettei sitä ho**jen hyysäystä kannata hieroa kaikkien naamaan varauksetta. Vaikka sateenkaariporukka yritti esittää, että ns. ho**laki oli kansan syvien rivien tahto, niin näinhän ei ollut. Mummoja ja pappoja ja nuoria ku**tettiin ettei mikään muu muutu paitsi että seksuaalivähemmistöt voi mennä maistraatissa naimisiin. Ei se ihan niin kuitenkaan mennyt.
Älä nyt... Isoisähän saattoi olla vaikka väkertämässä valmiiksi jotain entistä hienompaa merirosvolaivaa ja mummi ompelemassa siihen upeita purjeita lapsenlapsensa valmistujaislahjaksi...
Miksi kysyt, kun kerrot saman tien vastauksen = koska saivat teiltä liput homolaulajan konserttiin.
Mutta sen verran omaperäinen provo kumminkin, että annan rohkeasti 2/5.
Noo... tehän voisitte tekstiviestittää isovanhemmille, että artisti on nyt käynyt eheytymisleirin ja onkin ihan oikea hetero!
Sitten he voivat mennä konserttiin ja peruskoulusta valmistunut lapsi puolestaan saa heiltä juhlallisen onnittelutekstiviestin.
Isovanhemmat olivat luultavasti juuri jossakin heteroartistin konsertissa. Olisi ollut epäkohteliasta kaivaa esiin kännykkä ja ruveta naputtelemaan tekstiviestionnittelua lapsenlapselle.
Opitte tekin jotain vastaisen varalle. Varmistatte jokaisen taiteilijan seksuaalisen suuntautumisen ennen kuin ostelette mitään konserttilippuja, saati lahjoittele niitä isovanhemmille.
Ne oisi halunneet Saara Aallon liput
Kysytkö nyt tosissaan, mitä pitäisi tehdä? Koska sinulla on lapsia, niin sinä olet tilanteen kypsä aikuinen ja otat ensimmäisen askeleen. Mitä väliä sillä, kuka on oikeassa ja kuka on väärässä? Toivot lapsiesi elämään isovanhemmat jollakin tavalla takaisin. Niin isovanhemmat varmaan ottaisivat vastaan vilpittömän kirjallisen anteeksipyynnön.
Mieti, mitä voit sanoa aidosti, ei mitään "anteeksi jos sinulle tuli paha mieli ja olet ennakkoluuloinen". Onko arvoja, joihin voit vedota, että perhearvot siinä mielessä, että lapset saavat yhteyden edelliseen sukupolveen. Ja oletan, että liput eivät olleet mikään aatekauppaidea, niin senhän voi sitten sanoa, että ette artistivalinnalla tarkoittaneet mitään ja josko tästä voitaisiin jatkaa eteenpäin ja jättää tällaiset kysymykset yksityisasioiksi tms. Vähän veikkaan, että mieluummin haluavat painaa villasella aiheen vähemmistöt kuin käydä teidän kanssa läpi eriävät näkökulmat.
Ja hekin ovat voineet odottaa, että te otatte yhteyttä, teette aloitteen. Mitä jos vaan kutsutte jonnekin? Tai kirjeessä kerrotte lasten kuulumisia ja sitten toivotte jotain tavanomaista yhteistä ajanviettoa.
Mä annan 4/5.
Niin huolellisesti kehitelty tarina ja todella hienosti muotoiltua kieltä ("heitä miellyttämättömän").
Itse olisin tosin paljastanut tuon seksuaalivähemmistöön kuulumisen vasta myöhemmässä vaiheessa ketjua. Ekassa viestissä olisin kertonut vain sen verran, että eivät pitäneet saamastaan joululahjasta.
Miksi se peruskoulunsa päättänyt valmistui? Amiksesta valmistutaan ammattiin, ammattikorkeasta valmistutaan ammattiin ja yliopistostakin valmistutaan maistereiksi sun muiksi. Lukiosta ei valmistuta miksikään, nuoret saavat lakin päähän ja lukion todistuksen, mutta eivät ole valmistuneet miksikään. Peruskoulusta ei valmistuta miksikään. Ei edes rippikoulusta valmistuta. Miksei tätä nyt vihdoinkin voida ymmärtää? Mutta suuri osa tämän maan kansalaisista onkin tolloja.
Vierailija kirjoitti:
Miksi se peruskoulunsa päättänyt valmistui? Amiksesta valmistutaan ammattiin, ammattikorkeasta valmistutaan ammattiin ja yliopistostakin valmistutaan maistereiksi sun muiksi. Lukiosta ei valmistuta miksikään, nuoret saavat lakin päähän ja lukion todistuksen, mutta eivät ole valmistuneet miksikään. Peruskoulusta ei valmistuta miksikään. Ei edes rippikoulusta valmistuta. Miksei tätä nyt vihdoinkin voida ymmärtää? Mutta suuri osa tämän maan kansalaisista onkin tolloja.
Lukiosta valmistutaan yliopilaiksi...
Peruskoulun lopetusta ei kande juhlia ellei saanut ansioistaan stipendiä.
Tästä on kaksi aloitusta. Mutta peruskoulusta ei todellakaan valmistuta.
Eikä lukiostakaan valmistuta, vai onko ylioppilas ammatti.
Tarkoitat ilmeisesti Hannu Lintua.
No, isovanhempien menetys. Loistava kapellimestari.