Yhä yhdessä olevat! Parisuhteenne suurin koettelemus?

Petin miestäni manian kourissa. Miehen ehto anteeksiannolle oli se, että hakeudun hoitoon, jottei tapaus toistu. Hakeuduin, ja parisuhde on parempi kuin koskaan ennen. Olen JOKA PÄIVÄ kiitollinen miehelleni.

Meillä ei ole ollut kriisejä. Pieniä juttuja vuosien varrella, mutta ei mitään "mä otan eron" kaltaisia.

Sopeutumista uusiin elämäntilanteisiin. Esim esikoisen syntymä/vanhemmuus, keski-ikä, mun sairauteni.. kaikesta on selvitty puhumalla.

Yhdessä 23v

Mieheni petti juuri kun olin saanut tietää odottavani esikoistamme. Luottamus ei ole koskaan palautunut. Tuosta aikaa jo muutama vuosi, luottamus ei ole kyllä palannut eikä parisuhde ole entisensä. Monet kerrat olen katunut etten silloin lähtenyt. Ehkä sitten kun pikkulapsiaika on ohi, haluan nimittäin vielä joskus olla tyytyväinen elämääni ja onnellinen.

Persoonallisuushäiriöinen anoppi.

Sain vuoden seurustelun jälkeen kuulla, että tapailuvaiheessa mieheni seurusteli yhä exänsä kanssa. Sitten kun aloimme virallisesti seurustelemaan, hän erosi exästään.

Selitti, että oli jo siinä vaiheessa harkinnut eroa, mutta ei ollut saanut sitä aikaiseksi. Eipä siinä mitään, vieläkin yhdessä ollaan viiden vuoden seurustelun jälkeen.

Miehen sairastuminen psyykkisesti.

Lapsemme kuolema seitsemän vuotta sitten. Mies jaksoi tukea minua oman surunsa keskellä. Ilman häntä minua ei olisi enää. N34

Huumeisiin sekaantunut lapsi. Sama jatkuu. Olemme etääntyneet miehen kanssa. Tälläinen helvetti hajottaa enemmän kuin luo yhteekuuluvuutta. Olemme rikki rinnakkain mutta ei yhdessä. Tämä tuska ei ole jalostanut meitä päinvastoin. Meistä on tullut kova ja katkera pari. Pahantahtoisuus on uusi tunne.

Kyllä se oli lapsen tulo. Vaikka olikin todella toivottu, niin kahdelle uraihmiselle se oli todella kova paikka. Olin monesti sitä mieltä, että emme enää pärjää yhdessä. Jotenkin uskoin, että jopa yksin olisi helpompi, kun ei tarvitsisi välittää miehen kiireistä ja tarpeista. Mies taas ei tiennyt miten kykenee stressin ja pitkien työpäivien jälkeen huomioimaan perhettä. Lapsi on nyt neljä ja olemme edelleen yhdessä. Jos nyt saisin päättää, olisin siirtänyt lapsen hankkimista parilla vuodella.

Vierailija kirjoitti:

Huumeisiin sekaantunut lapsi. Sama jatkuu. Olemme etääntyneet miehen kanssa. Tälläinen helvetti hajottaa enemmän kuin luo yhteekuuluvuutta. Olemme rikki rinnakkain mutta ei yhdessä. Tämä tuska ei ole jalostanut meitä päinvastoin. Meistä on tullut kova ja katkera pari. Pahantahtoisuus on uusi tunne.

Ja jokaisen tuska on oma mutta olen monesti ajatellut että miksi minun tuskani on niin suuri ,ääretön. Eikö olisi voinut olla jokin mitätön juttu esim että mies olisi pettänyt minua, tehnyt vaikka lapsen jonkun toisen kanssa selkäni takana, ne olisivat mitättömiä juttuja. Huumeet on kuin totaalinen metsäpalo joka toistuu ja toistuu ja mikään hyvä ei siinä metsässä kasva.

Trisomiasta johtunut raskauden keskeytys.

Parisuhteenne suurin koettelemus oli, että mies viestitteli eksälleen ja kun eksä alkoi ehdotella niin vastasi olevansa parisuhteessa? You serious? Minkä ikäisiä olette?

Parisuhteemme oli aika huonossa hapessa viime kesänä, minä voin henkisesti huonommin ja olisin kaivannut tukea, mutta mies puolestaan tarvitsi tilaa. Emme asuneet tuolloin yhdessä ja mies on alusta asti ollut aika välinpitämätön puhelimeen vastaamisen suhteen, viihtyi myös päivittäin kavereidensa kanssa, mutta mulle liikeni aikaa ehkä kerran-pari viikossa jos sitäkään. Mulle taas kaverisuhteet ovat toissijaisia parisuhteen rinnalla ja olisin halunnut nähdä paljon useammin. Halusin palavasti vakiintua ja perustaa perheen, mies taas läpikävi eksistentiaalista kriisiä, ja oli tullut siihen tulokseen, ettei vain yksinkertaisesti ole parisuhdeihminen. Ei kuulemma tarvinnut tai kokenut suurempaa kaipuuta läheisyyteen ja rakkauteen, kaverit olisivat olleet tarpeeksi.

Tuossa kesän tuoksinnassa olin totaalisen hajalla, kun mies sanoi, että hänestä tuntuu että haluaa erota. Sanoi kuitenkin rakastavansa. Pyysin häneltä aikaa asian käsittelemiseen, sillä en ollut varautunut siihen, että rakastamani ihminen ei haluakaan olla enää kanssani. Mies lähti ulkomaille ja minä annoin hänelle tilaa hengittää, keksin itselleni uutta tekemistä muiden ihmisten seurasta. Reissusta tultuaan mies olikin vakuuttunut siitä, että haluaa jatkaa. Hän sanoi kokeneensa matkallaan jonkinlaisen "valaistumisen" ja tajusi, kuinka paljon todellisuudessa merkkasinkaan hänelle.

Mies kiittelee tänäkin päivänä minua siitä, kun en luovuttanut meidän suhteen / antanut hänen jättää minua noin vain ilman perinpohjaista harkintaa. Viimeinen tapaamisemme ennen miehen ulkomaanmatkaa oli myös merkityksekäs, sillä nyt, melkein vuotta myöhemmin sylissäni nukkuu pieni tyttäremme joka sai alkunsa tuolloin.

Miehellä puolen vuoden suhde töissä kun suhteessamme oli helvetin vaikea aika.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteenne suurin koettelemus oli, että mies viestitteli eksälleen ja kun eksä alkoi ehdotella niin vastasi olevansa parisuhteessa? You serious? Minkä ikäisiä olette?

Mitään fyysistä ei tapahtunut, mutta luottamus (yksi parisuhteen tärkeimmistä kulmakivistä) koki kolauksen.

Mielestäni ihan hyvä, ettei yhä vireillä olevan suhteen synnit ja taakat ole luotaantyöntävän painavia. Miksi olisimme yhdessä yhä, jos välillämme olisi tapahtunut jotakin tuhoisampaa (esim pettäminen, väkivältä tmv)?

Olisi ehkä pitänyt lisätä aloitusviestiin, että "suurin koettelemus _hyvässä_ parisuhteessanne, mistä huolimatta olette yhä _onnellisesti_ yhdessä".

AP

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteenne suurin koettelemus oli, että mies viestitteli eksälleen ja kun eksä alkoi ehdotella niin vastasi olevansa parisuhteessa? You serious? Minkä ikäisiä olette?

Eikö ole hienoa, että toisten elämä ei kulje draamasta draamaan? Osaavat elää seesteistä tasaista parisuhdetta.

N45

aika suuria koettelemuksia monella. minä en jäisi katsomaan pettämistä läpi sormieni. miten voitte olla ihmisen kanssa yhdessä, joka pettää?

Minulle suurin koettelemus on ollut ja on edelleen mieheni reissutyö ja reissujen pituuden ennalta-arvaamattomuus. Reissupäiviä oli aluksi n.150 - 200 vuodessa nyt on jo monena vuotena mennyt rikki maaginen 250 päivää. Koskaan ei tiedä kestääkö reissu vain kaksi viikkoa vai kolme kuukautta, pisin on ollut kuusi kuukautta jolloin kävimme lasten kanssa puolessa välissä viikon lomalla hänen kohdemaassaan. Kotiin tullessa ei tiedä lähteekö uuteen reissuun huomenna vai viikon päästä. Yksin lasten kanssa monet joulut ja kaikki muutkin pyhät ja merkkipäivät viettäneenä osaan arvostaa edes sen yhden päivän kotona olon ja osallistumisen arkeen. Välillä on helpompaa, kun päivittäin voi jutella edes puhelimitse, välillä menee viikkokin ettei saa yhteyttä edes puhelimitse.

Silti pidän avioliittoamme onnellisena, tosin vähän raskaampana kuin yleensä. Mieheni on läsnä henkisesti aina ja vaikkakin fyysisesti satunnaisesti.