Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Ensimmäinen raskaus, mitä pitää tietää?
28.05.2017 |
Jännittää ihan saatanasti koska minkäänlaista turvaverkkoa ei ole, paitsi mieheni. Olen vähän päälle 20 v. Miehelle tässä ei ole mitään uutta mutta minulla ei ole ennestään lapsia joten en tiedä mistään mitään.
Synnytyskin pelottaa sen verran että sektion haluaisin mutta olen lukenut että sektiota ei saa kovin helposti.
Hirveä vauvakuume on mutta en tiedä miten pärjään ja jaksan sitten tositilanteessa, mies on toki tukena mutta tulevaisuudessa luultavasti aika paljon töissä..
Olen myös miettinyt kesän ajaksi töitä mutta vähän kauhistuttaa jos alan siellä oksentelemaan tms (ihan alussa olen vielä).
Onko kohtalontovereita tai vaikka antaa vinkkejä?
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika asiatonta huutelua. Jos lapsen haluaa ja päättää pitää, niin minkä aivosolun sykähtelyn kautta joku kehottaa kääntymään aborttiin?
Aika harva naine todella tietää esikoista odottaessaan, mitä tuleman pitää! Oma jaksaminen/jaksamattomuus voi yllättää. Kuten moni muukin asia.
Reippaasti vain äitiysneuvolaan yhteys! Heillä on siellä ajantasainen tieto kuntasi lapsiperhepalveluista. Monessa kunnassa löytyy vertaistukiryhmä esikoistaan odottaville perheille.
Raskaudesta, synnytykseen liittyvistä asioista, vauvojen kehityksestä ja vauvan hoidosta löytyy helposti luotettavaa tietoa ympäri nettiä, eikun lukemaan, niin tieto karttuu. (Keskustelupalstoja en nyt tarkoita...)
Vierailija kirjoitti:
Abortti
Ap on tainnut jo valintansa tehdä ja se ei taida olla abortti.
Onneksi olkoon, molemmat. Lennart Nilssonin kirjasta ja lukuisista muista kirjoista voisi löytyä vastauksia pulmiinne. Matka elinikäiseen äitiyteenne on alussa.
Älkää alistuko selällään synnyttäjiksi kätilöiden toiveesta vaan vaatikaa muita ponnistusasentoja . Kyljellään ja polviseisonnassa sängyllä on huomattavasti helpompi ponnistaa. Myös jumppapalloa ja jakkaraa, vesiammetta kannattaa kokeilla supistuksissa. Älkää suunnitelko synnytystä etukäteen niin vältytte pettymyksiltä. Käyttäkää kivunlievityksiä itsenne vuoksi synnytyksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se pitää tietää, että tuo on ihan normaalia, että pelottaa ja tuntuu siltä, että miten tässä ikinä tulee onnistumaan. Myös tuo pakokauhu on ihan normaalia, että sektio ja jopa abortti käy mielessä. Jos erilaiset pelot valtaa liikaa mielen, kannattaa ottaa asia rohkeasti puheeksi neuvolassa. Fiksu ja empaattinen neuvolantäti osaa auttaa asiallisesti ja ohjata tarvittaessa vaikka neuvolapsykologille jutteleen. Jos oma neuvolan terkkari sattuu olemaan töykeä tapaus, niin muistakaa, että terkkaria voi vaihtaa! On myös perhetyöntekijöitä ym., joilta voi itse hakea suoraan apua. Sitä avun hakemista ei tarvi hävetä yhtään! Siellä psykologilla esimerkiksi käy moni nuori ja vanhempi äiti juttelemassa mm. just tämmöisistä asioista raskausaikana tai vauvan synnyttyä. Noita palveluita kannattaa rohkeasti hyödyntää. Mua harmittaa, kun en ajoissa hakenut apua. Vasta kun vauva oli muutaman kuukauden ikäinen, purskahdin neuvolassa itkuun ja sain otettua asian puheeksi. Jotenkin olin luullut, että nuo tuollaiset on "sossutapauksille" ym., mut se oli oma typerä ennakkoluuloni. Ihan tavallisia äitejä noissa käy.
Harvalla ensisynnyttäjällä on nykypäivänä kokemusta vauvojen tai lasten hoidosta. Mutta kyllä ne sairaalassa opettaa ja kummasti sitä vain sit oppii kyllä, kun saa sen oman vauvansa syliin.
Synnytys on tuntematon asia ja se on luonnollista, että se pelottaa. Naisen keho on kuitenkin luotu synnyttämään ja se on siitä ihmeellinen, että se tietää, mitä tehdä. Hormonit ym. muokkaa sun elimistöä raskauden ajan ja auttaa synnytyksessä. Mua pelotti kans koko raskausajan ihan sairaasti, äitiysloman alkaessa olin jo melkein paniikissa, mutta kun lapsivedet meni ykskaks kolme vkoa ennen laskettua aikaa, mun pelot hävisi kuin tuhka tuuleen! Olin kuin johonkin nyrkkeilymatsiin menossa, että jes, nyt se alkaa, mennään hoitaan homma kotiin! :-D Synnytys oli myös yllättävän helppo ja nopea. Mulla oli vaikeampaa raskausaikana. Se voi mennä niinkin monella! Raskausaikana yritin myös lohduttautua ajatuksella, että jos nyt homma ei menisi putkeen, kätilöt ja lääkärit auttaa kyllä tarvittaessa. Vaikka sit sen sektion muodossa. Kyllä ne vauvat sieltä aina jotenkin ulos tulee. :-)
Jos sulla tulee kovaa pahoinvointia tai muuta vaivaa, kun olet töissä, niin haet rohkeasti sairaslomaa.
Vauvan synnyttyä ja teidän molempien voinnin mukaan kannattaa hakeutua esim. paikkakuntanne avoimeen päiväkotiin. Se oli mulle henkireikä, kun lapsi oli vauva ja on edelleenkin, isompana tykkäsi aina mennä sinne leikkimään. Meilläkään ei ole läheisiä täällä lähellä eikä mulla tavallaan ole enää äitiäkään, niin tuo on ollut sellainen korvaamaton paikka, ettei ihan mökkiydytä. Alkuun oli tosi iso kynnys mennä tuollaiseen paikkaan ja kammoksuin kaikkia "äitipiirejä" ja uskaltauduinkin tuonne vasta kun vauva oli 10kk. Nyt harmittelen, kun en mennyt aiemmin.
Tää koko raskaus ja äitiys on ollut sellaista loputonta kontrollin ja kaiken hallinnan tarpeesta luopumisen opettelua.
Jään seuraamaan... Itse siis olen 17v ja samassa tilanteessa.