Äiti jaksaa joka vierailulla kertoa mulle tuntemattomien ihmisten kuulumisia

Minunkin äitini tekee samaa. Olettaa myös että muistan ihmisiä, joiden naapurissa asuimme kun olin alle 5-vuotias. Noh, jotain lapsia saatan muistaakin, mutta en mitään lapsettomia aikuisia. En tiedä miksi tekee niin.

Sama juttu meillä. En ymmärrä miksi se kuvittelee et mua kiinnostais ihan vento vieraiden ihmisten asiat. Taitaa olla vähän vanhuuden höperöks tulossa...

Täällä aivan sama juttu 😅 ai että on rasittavaa.

Minä joskus yritän kertoa omia kuulumisia, mutta en pääse sanomaan kuin puoli lausetta, niin johan äiti puhuu päälle jotain omaa juttuaan. Jätän asiani sitten siihen. Myöhemmin jos äiti kuukee muualta sen mun jutun, niin on loukkaantunut kun hänelle ei koskaan kerrota mitään! =)

Sama meillä ja vielä tuotakin ärsyttävämpää on se kun äitini puhuu mulle kahdenkesken ja muiden aikana, että "no, kyllähän sä sen Pertin muistat" kuka Pertti? " No, se joka oli suutarina naapuripitäjässä sinun ollessasi 4-vuotias"

Öö, mun äiti aidosti olettaa, että mulla on omasta lapsuudestani samat muistot kuin hänellä joka oli silloin aikuinen. Sit se suuttuu jos en muista ja olenkin alkanut valehtelemaan sujuvasti, että "juujuu tottahan mä Pertin muistan". =D

Meillä samaa. Anoppi myös. Johtuuko kun ei päivässä ole enää mitään sisältöä eikä muuten elämässä tapahdu mitään?

Tuttu ilmiö!

Juttu alkaa: 

-Muistatko sen Niemisen Ainon sieltä Kangasmiemeltä? (ei edes odota vastausta)

.-Ainon poika on nykään vankilassa (lavea selostus tähän johtuneista oletetuista syistä varhaiskasvatuksesta lähtien). Ainon ex-mies on kuollut (edellistä laveampi selostus sairaushistoriasta)

Tässä vaiheessa saan juuri ja juuri sanotuksi johonkin väliin, etten muista ihmisistä ennen syntymääni. 

Mutta ei se tahtia haittaa... ARRRGGGHH! Ikävintä tässä on, että "uutiset" ovat aina negatiivisia, juorutyyppisiä toisten mollaamisia (