Mikä on eliittilukio?
Kommentit (15)
Niitä ovat esim.Syk, Ressu ja Etis (Etelä-Tapiolan lukio). Kova keskiarvo ja todella lahjakkaat oppilaat. Omani ovat yhdessä noista.
Kouluunpanostajien lukio. Tai siis sellanen mihin niitä on keskittynyt.
Tosiaan nuo parhaimmat keskiarvot tekee opiskelijoista "eliittiä". Yksi omista lapsistani käynyt Etiksen.
Niinpä. Opettajat kuitenkin tulevat samasta putkesta. Muualla maailmassa eliittikoulussa on paremmat opettajat ja enemmän resursseja.
Joo. Todellisuudessa Suomessa EI ole eliittilukioita eli lukioita, joihin päästäkseen pitää kuulua yhteiskunnalliseen eliittiin tai ainakin olla todella rikas.
Suomessa termillä tarkoitetaan lukiota, johon on korkea pääsyraja tai vaikeat pääsykokeet.
Kyllä ne opettajatkin valikoituu. Hyvissä kouluissa hyvät opettajat. Ja kun aika ei mene möykässä ja hulinan selvittelyyn, he myös jaksavat panostaa opettamiseen.
Vierailija kirjoitti:

No, nuo "eliittilukiot" eivät välttämättä pärjää, kun katsotaan sisäänotettujen oppilaiden arvosanoja versus yo-tuloksia. Tuossa se opettajan panos näkyisi paremmin kuin pelkässä yo-arvosanojen rankingissä.
Mikäs siinä on ollessa, kun oppilaat ovat motivoituneita. Pääsee helpolla opettajakin.
Niinno. Kuten jo tässä on mainittukin, ns. eliittilukioissa oppilasaines on valikoitunutta. Järjestään hyviä koulussa, tunnollisia oppilaita. Se, että tuollaisella aineksella kouluun tulee kirjoituksia älliä on enemmän tosiaan oppilaista kertova juttu kuin opettajista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne opettajatkin valikoituu. Hyvissä kouluissa hyvät opettajat. Ja kun aika ei mene möykässä ja hulinan selvittelyyn, he myös jaksavat panostaa opettamiseen.
No, nuo "eliittilukiot" eivät välttämättä pärjää, kun katsotaan sisäänotettujen oppilaiden arvosanoja versus yo-tuloksia. Tuossa se opettajan panos näkyisi paremmin kuin pelkässä yo-arvosanojen rankingissä.
Mikäs siinä on ollessa, kun oppilaat ovat motivoituneita. Pääsee helpolla opettajakin.
Millä lailla "pärjää"? Loistavaa tulosta tuottavat.
Helppohan se on jonkin Englantilaisen koulun "parantaa" vitosen riehujapoikien tuloksia seiskaan. Luultavasit vielä vanhemmat maksaa yksityiset tunnit koulun ulkopuolella.

Juuri näin. 5>7 keskivertokoulussa vastaa parhaiden koulujen parin kymmenyksen nostoa, sen verran vaativaa se opiskelu siellä on. Oma tyttäreni nosti 9,4 > 9,6 eikä ainakaan minulla ole mitään valittamista.
Etis oli ainut top 10 lukioista, jotka nostivat opiskelijoiden tasoa lukion aikana ja se on kova saavutus, kun on paljon vaikeampi nostaa jo valmiiksi huippukeskiarvosta vielä ylöspäin. Huonoja opettajia on sekä ylemmän että alemman keskiarvon lukioissa. "Eliittilukio" on karmea sana. Ne ovat lukiota, joissa iso osa opiskelijoista todella on kiinnostunut opiskelusta ja haluaa panostaa siihen. Ympärillä on paljon samanhenkistä porukkaa. Asian varjopuoli on se, että itseä tulee vertailtua muihin. Kun yläasteella kuuluit "parhaimmistoon", elittilukiossa et välttämättä enää, kun kaikki muutkin ovat hyviä ja tätä eivät kaikki kestä. Seurauksena on lukuisia psyykkisiä ongelmia, jotka varmasti ovat tuttuja kaikissa näissä edellä mainituissa lukioissa. Eli jos lapsesi stressaa hyvistä numeroista jo yläasteella, tavoittelee täydellisyyttä, niin parempi paikka voi olla ns. tavislukio. Säilyy mielenterveys tod. näköisesti paremmalla tolalla.
Mä kirjoitti:

Tämä on totta! Stressaavalle täydellisyyden tavoittelijalle tuo voi olla kova paikka kun ei enää olekaan se paras noin vaan. Toisaalta kun kaikki on erittäin hyviä tason pitäminen on helpompaa, ei erotu negatiivisesti hikarina kuten taviskoulussa.
Mun tyttärellä oli se onni että heitä oli 4 tytön porukka jotka kaikki nauttivat koulunkäynnistä pingottamatta ja osasivat vielä nauttia nuoruudestakin (nämä oli ihan oikeita pissiksiä vuoden pari:D). Ei ollut "pakko" saada hyviä numeroita vaan kannustivat toisiaan ja olivat onnellisia jos joku edes onnistui. Kaikki päätyivät eri lukioihin (2 jäi omaan paikalliseen) ja saivat hienot yo-todistukset. Nyt kaikki on jo valmistuneet yliopistosta ja muista oppilaitoksista ja ovat työelämässä Suomessa ja ulkomailla.
11
Viime talvena jouduimme juoksemaan lukioinfoissa, koska kuopukselle piti valita lukio. Peruskoulun hän kävi Viikin Norssissa muttei halunnut sinne lukioon. Kävimme mm. SYKin infossa ja kyllä oli niin oppilaat kuin opetkin niin leuhkaa porukkaa, että alkoi oksettaa. Tosin lapseni oli jo etukäteen sitä mieltä, ettei halua lukioon, jonka oppilaat katsovat muiden lukioiden oppilaita alas päin. Olisi kyllä päässyt mihin tahansa yleislukioon (k-a 9,7) mutta meni pääsykokeiden kautta Kuvataidelukioon.
Mä kirjoitti:
Etis oli ainut top 10 lukioista, jotka nostivat opiskelijoiden tasoa lukion aikana ja se on kova saavutus, kun on paljon vaikeampi nostaa jo valmiiksi huippukeskiarvosta vielä ylöspäin. Huonoja opettajia on sekä ylemmän että alemman keskiarvon lukioissa. "Eliittilukio" on karmea sana. Ne ovat lukiota, joissa iso osa opiskelijoista todella on kiinnostunut opiskelusta ja haluaa panostaa siihen. Ympärillä on paljon samanhenkistä porukkaa. Asian varjopuoli on se, että itseä tulee vertailtua muihin. Kun yläasteella kuuluit "parhaimmistoon", elittilukiossa et välttämättä enää, kun kaikki muutkin ovat hyviä ja tätä eivät kaikki kestä. Seurauksena on lukuisia psyykkisiä ongelmia, jotka varmasti ovat tuttuja kaikissa näissä edellä mainituissa lukioissa. Eli jos lapsesi stressaa hyvistä numeroista jo yläasteella, tavoittelee täydellisyyttä, niin parempi paikka voi olla ns. tavislukio. Säilyy mielenterveys tod. näköisesti paremmalla tolalla.
Tai sitten olet käynyt SYK:n peruskoulun ja lukiossa ei ole mitään ongelmaa. ;) Panostakaa lastenne koulutukseen.
Suomessa eliittilukiolla tarkoitetaan lukiota, jonne keskiarvoraja on selvästi päälle 9. Se sitten yleensä näkyy oppilaiden osaamisessa, motivaatiossa ja koulumenestyksessä. Perheiden taloudellisella tilanteella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko lukio eliittilukio, mutta toki monet oppilaista tulevat perheistä, joissa vanhemmilla on hyvä koulutus.